Pohdintaa.....

Tällä viikolla mieheni menee jälleen sossukeskusteluihin ja hänen olisi aika tehdä jotain päätöksiä.

Kyllä mä sitten olen odottanut tätä hetkee, toivottavasti tällä kertaa saavat jotenkin asian sossujen kanssa puhutuksi, nimittäin itse olen aivan riittävän kyllästynyt koko touhuun. Väsyttää tää pitkittynyt tilanne, ei siinä mitään, varmasti myös mieskin on aivan loppu. Voin vain kuvitella miltä hänestä tuntuu, kun itsestäkin tuntuu tältä. Ensinnäkin olen alkanut melkein vihaamaan lasten äitiä, toiseksi olen alkanut vihaamaan sitä kuinka koko tilanne vaikuttaa omaan parisuhteeseeni. Se kuinka minun pitäisi vaan jaksaa olla se rakastava puoliso jonka pitää kaikki tiuskimiset ja kiukuttelut mieheltään jaksaa kun hänen stressinsä taso nousee päivä päivältä sossutapaamisen lähestyessä. Voin sanoo että ei oo ihan joka päivä kovin rakastettu olo, kun saa tiuskimista mitäänsanomattomista asioista.

Nooh tästä tilanteesta olen miehelleni jo sanonut, sekä tehnyt selväksi että olen aikas lopen uupunut tilanteeseen, joka tottakai hänelle vielä tuo entistä enemmän stressiä. Hän kuitenkin toivoi että jaksaisin ja yrittää parantaa tapojaan. Pahoitteli asiaa ja sanoi ettei ole ollut tarkoitus, tiedän ettei ole ollut... Joten vaikkakin itsestäkin nyt tuntuu näin raskaalta niin miettikää jokainen samantyylisessä tilanteessa oleva henkilö "äitipuoli", miltä siitä omasta puolisosta tuntuu ja yrittäkää jaksaa. Muuta en voi sanoa muuta kuin että ne tarttee tällaisissa tilanteissa tukee ja turvaa! Ei oo tässä ja nyt se aika kun pitäis lähtee lätkiin vaikkakin siltä ajoittain saattaakin tuntua. Oon nimittäin lukenut todella paljon netistä juttuja joissa puolisot on tällaisissa tilanteissa riitautuneet niin paljon että ovat jopa lähteneet lätkimään. En usko että se on se oikea ratkaisu, en lainkaan. Miettikää nyt miltä tuntuu kun ensin lähtee puoliso, sen jälkeen mahdollisesti lastenhuoltajuuskin (meidän tilanteessa "toistamiseen", ensin lasten äiti ja lapset lähtee, sitten saa lapset takaisin, sitten uuden puolison, sitten lähtee uusi puoliso ja mahdollisesti myös lapset palautuu viikonloppu-lapsiksi, rankkaa!!!). Se on aikas suuri tunnetaakka mitä on, en yhtään ihmettele miten suomessa on niin paljon masentuneisuutta ja alkoholismia kun monet ei pysty käsittelemään pettymystä ja surua etenkään tällaisissa tilanteissa.

No nyt olisi sitten mieheni päätettävä mitä tahtoo, se vasta vaikeaa onkin. Ei sitä voi varmasti kukaan ulkopuolinen ymmärtää joka ei ole käynyt itse henkilökohtaisesti tuota sotaa. Lasten äiti ei lapsistaan ole "luopumassa" kuin oikeuden päätöksellä, vaikkakin alkuun oli vanhempaa lasta antamassakin. Näkee kumpi on hälle tärkeempi, ikävä sinäänsä koska molempien pitäisi olla yhtä tärkeitä. Hän on myös myöntänyt että vanhemmalla olisi meidän luonamme mahdollisesti parempi, mutta sitten kysyy että entäs miten nuorempi. Joo tottakai sitäkin pitää miettiä, mutta kun nuoremmalla on mennyt hyvin molemmissa paikoissa, ei ole enään mikään äidin pikku vauva joten kyllä sekin siinä sitten muuttaisi samalla, ei lapsia erottamaankaan aleta. Mutta kun äiti nyt vain ei tahdo antaa molempia koska ei tahdo olla yksin. Onhan sillä uusi puoliso, ei se yksin ole jäämässä. Ja ei kukaan lapsia pois ole viemässä, näkisi hän niitä aina joka toinen vkl ja loma-aikoina. Myöskin porrastettua siirtymistä olemme ehdottaneet, että alkuun olisivat esim. pidennetyn vkl äidillään joka sitten pikku hiljaa muutettaisiin normaali viikonlopuiksi koulun alun lähestyttyä. Tämäkään ei hänelle käy. Hän ei ole ehdottanut samaa toistepäin eli isän pitäisi "luopua" lapsistaan sormia napsauttamalla.

Nyt mieheni pitäisi miettiä mitkä asiat sopimukseen tahtoo, millaisen sopimuksen ylipäätään suostuisi allekirjoittamaan jos pahin hänen kannaltaan tilanne tulisi nyt sitten kohdalle. Hän ei suostu edes keskustelemaan asiasta kanssani, ns. purkamaan tilannetta. Tottakai se on vaikeaa, mutta kyllä hänen pitäisi hieman asiaan mielestäni perehtyä nyt etukäteen ja valmistautua. Aihe on vain hänelle niin vaikea tällä hetkellä että mielummin on puhumatta koko asiasta. Itseä ärsyttää kun yrität auttaa, mutta toinen vain pakoilee asiaa koska ei tahdo kohdata sitä. Pakkohan se nyt on kohdata, ei tässä enään mikään muu auta.

No kirjoitan nyt itse tähän listani mitä itse ajattelisin ensin näistä hyvistä ja huonoista puolista molempien luona. Kun huomioon ei oteta että toisessa paikassa isä, toisessa äiti, niin kuin sillä olisi jotain merkitystä oikeasti! Ne kuitenkin molemmat ovat lasten vanhempia, nyt mietitään niitä konkreettisia asioita!

Isän luona:
+ maalaisympäristö jossa kasvaa
+ pienet kouluryhmät, ei ole tarvetta kahden paikalle koska pienryhmä ja osaa käyttäytyä täällä
+ paremmin yhteen hitsaantunut luokka jo tälläkin hetkellä
+ harrastuksia, kuten muskari, uinti, yleisurheilu, ratsastaminen, kerho
+ suuri tukiverkosto
+ monipuolisempi ruokavalio
+ kunnon vaatteet, uusia ja ehjiä
+ tulevaisuudessa mahdollisuudet saada omat huoneet, kun teemme talonlaajennuksen
+ mamma olisi valmis ottamaan vuorotteluvapaan vanhemman lapsen vuoksi, jotta ei tarvitse murehtia iltapäiväkerhoista yms. ei liian pitkiä päiviä. Jää jo sitten eläkkeellekin että olisi myös toisen kohdalla apuna kun sen aika koittaa.
+ ei peliaikaa liikaa, muuta tekemistä kuin koneella ja pleikalla istuminen
+ syö hyvin, ei kiukuttele ruuasta
+ molemmat aikuiset työelämässä, "leipä taattu pöytään"
+ varaa lomamatkoihin ja tekemisiin
+ paljon ystäviä, joihin kasvanut jo todella vahvat siteet, käyvät kotonakin leikkimässä
+ parempi oppimisympäristö, parempi tuki oppimiseen
+ kuuntelemme lapsia ja heidän toiveitaan
+ opetetaan lapsia käsittelemään erilaisia tunteita
+ lapsi on itse ilmaissut tahtonsa asua isän luona
+ pysyvyys, ei muuttoja yms muutoksia
- riitelemme joskus, mutta myös sitä lasten tulee nähdä jotta oppivat itsekin riitelemään oikealla tavalla ja selvittämään riitansa, pyytämään anteeksi ja sopimaan.


Äidin luona:
+ varmasti enemmän harrastusmahdollisuuksia kuin maalaisseudulla, mutta käyttääkö oikeasti tilannetta hyväksi? voin jo vastata että ei käytä. ei ole tähänkään mennessä käyttänyt, mutta mahdollisuudet siis kaupungissa tähän olisi. lupaillut kyllä on, niin meille kuin lapsille, mutta ei ole mitään lupauksiaan pitänyt vielä.
+ pienehköt luokat luvattu eskariin ja kouluun, myös kahden paikalla.
///en keksi tähän enempää hyviä puolia, onko niitä?????? kai niitä on mutta ehkä en vain löydä niitä...
- koira jota lapset pelkäävään, kun hyppii, raapii, puree yms.
- viettävät sisällä hyvin paljon aikaa pleikat ja tietokoneen ääressä
- rahaongelmat, mahdollinen petossyyte tulossa kelalta.
- lupailee lapsille asioita joita ei kuitenkaan pidä, joudumme isän luona lohduttamaan itkuisia lapsia.
- risaset ja turhan pienet vaatteet, emme ole nähneet kunnon vaatteita pitkiin aikoihin?
- eivät saa kovinkaan monipuolista ruokaa, esim hedelmiä äiti ei kuulemma suostu ostamaan kun ovat liian kalliita (röökiin on kyllä varaa, sekä bailuiltoihin kapakassa)
- lapset kertovat ettei äiti ikinä tee heidän kanssaan mitään


Tällä hetkellä lapset ovat äidin luona viettämässä kesälomaa, isä on tottakai kiinnostunut ollut siitä mitä lapsille kuuluu ja mitä ovat tehneet lomallaan. Nyt on mennyt 1,5 viikkoa ja nyt jos koska on kaunista säätä riittänyt! Lapset ovat kerran käyneet pihalla leikkipuistossa ja kerran uimarannalla, wou! Jopas ovatkin olleet "lomalla" ja tehneet kaikkia kivaa. Sisällä ovat kyhnänneet koko tämän komean 1,5 viikkosen, oikein sääliksi käy. Isänsä luokse puhelimessa kinuavat, mutta ei isi voi niitä kesken äidin lomakautta meille hakea. Tämäkin kertoo jo ettei äidin ostamilla lahjuksilla ole ollut mitään merkitystä (onkivapoja, traktoreita, autoja yms), eihän ne pääse edes onkimaan kun ei niitä viedä kalaan.

No onneksi nyt tulevat tämän viikon jälkeen meille niin pääsemme oikeasti lomailun makuun. :)

Asiani näköjään rönsyilee vähän sinne ja tänne, mutta palataan aikaisempaan aiheeseen.. Mitä mieheni nyt kannattaisi sopimukseen kirjoittaa...

Jos lapset jää äidilleen ja isälle vain viikonloppu/loma-ajan tapaamisoikeudet:
- Äiti ei saa muuttaa niin että lapsien koulu/tarhapaikat muuttuisivat, mikäli näin tahtoo tehdä, muuttavat lapset automaattisesti isänsä luoksi pysyvyyden vuoksi. Huomioon tulee ottaa myös nuoremman lapsen ala-aste aika, eli ns. muuttokielto n. 10-vuotta. (Onko äiti siihen valmis, nyt muuttanut 3 vuoden aikana jo kahdesti)
- Elatusapua ei makseta, isot hankinnat puoliksi kuten esim pyörä ja silmälasit yms.
- Mikäli lapset oireilevat pidemmän aikaa, voidaan lapsien huoltajuudesta keskustella uudelleen ja silloin täytyy äidin uskoa siihen että lapsien hyvinvointi on parempaa isän luona.
- Mikäli lapsi tahtoo muuttaa isälleen vanhempana, tulee äidin siihen suostua
- kaikki tarhan ja koulujen yhteydenotot myös isälle, sekä vanhempainilta kutsut yms. Yhteydenpito suoraan tarhasta/koulusta, ei äidin kautta. (valehtelee jo nyt asioista joten ei pysty luottamaan)
- Kuljetukset isän ja äidin välillä huolehditaan puoliksi vanhempien kesken
- Äiti ei hanki lemmikkieläimiä ennen kuin on testauttanut lääkärillä onko lapsista kumpikaan allerginen kyseiselle eläimelle. 

Jos lapset muuttavat isänsä luokse:
- Isän tulee huolehtia siitä että tarhan ja koulun asiat kulkeutuvat myös äidille
- Elatusapua ei makseta, isot hankinnat puoliksi kuten esim pyörä ja silmälasit yms.
- Mikäli lapset oireilevat pidemmän aikaa, voidaan lapsien huoltajuudesta keskustella uudelleen
- Mikäli lapsi tahtoo muuttaa äidilleen myöhemmin, tulee isän siihen suostua
- Kuljetukset isän ja äidin välillä huolehditaan puoliksi vanhempien kesken

Aikas samanlaisia juttuja molemmat varmasti vaativat papereihin, mutta mielestäni tuo kohta on erittäin tärkeä ettei äiti saa muuttaa alueelta pois koska silloin pysyvyys ja tasaisuus, sekä ystävyyssuhteet lapsien kannalta huonontuvat.

Kuitenkin mitä tahansa sopimuksiin kirjoitetaan, ei niitä ole periaatteessa pakko totella, ne ovat lain mukaan vain suuntaa antavia. Eli vaikka sopimuksessa lukisi että lapsia ei saa muutattaa muualle, voi toinen osapuoli näin halutessaan muuttaa vaikka toiselle puolelle suomea ja vaikeuttaa toisen vanhemman roolia. Naurettavaa että tällainen on mahdollista vielä nykypäivänä, mitä järkeä koko sopimuksessa on jos sitä ei tarvitse noudattaa??? Vain kohta on elatusavun määrä ja maksupäivä joita tarvitsee noudattaa, eli raha jälleen määrää ja ilman velvotteita, järjetöntä sanon minä.. On se jännä kuinka lapset laitetaan euroiksi tällaisissa asioissa. En ymmärrä, en... Ja sekin että ilman minkään sortin velvotteita, ei ole maksajalle mitään takuita että rahat menevät lapsiin eikä esim. äidin omiin röökeihin.

Mutta kaiken järjen mukaan lapsilla olisi isällään paremmat oltavat, myöskin äidin kavereista (ehkä jopa entisistä kavereista, en tiedä mikä heidän ystävyyssuhde tällä hetkellä on, mutta kuitenkin) kaikki on sitä mieltä että lapsilla olisi isänsä kanssa parempi. Yksi jopa sanoi että jos lapset olisivat isällään niin pääsisi äiti sitten elämään ja olemaan niin kuin lystää, bilettään ja seikkailemaan. Että sitähän se teki jo niiden suhteen aikanakin ja jätti isän lasten kanssa kotiin. En olisi uskonut että tällainen oli ollut tilanne silloin kun miettii että nyt pitää niin kynsin ja hampain kiinni lapsistaan.

Vaikeita tilanteita mutta toivottavasti saadaan jokin ratkaisu ja pian, jottei tää enempää rasittais mun ja mieheni suhdetta. Toki tiedän että tulee rasittamaan tavalla tai toisella aina, mutta jos nyt edes jokin päätös saataisiin niin sitten jokunen asia selviäisi. Toki mies masentuu jolleivat lapset hänelle tule, on koko ajan varpaillaan ja pelkää tulevaisuutta, mutta jollei äiti sitten osaa kasvattaa lapsia, koulunkäynti menee huonosti yms niin kyllä hänellä sitten sossun silmissä tulee olemaan paremmat olot, toivottavasti.. Kurja vaan että kaikki pitää tehdä kantapään kauttaa.

Palaan taas asiaan kun jotain järkevää sanottavaa taas on...

Tilanteen jatkuvuutta

Tilanne sen kuin kehittyy....

Mieheni on käynyt sosiaalitantan kanssa keskustelemassa niin yksin kuin exänsä kanssa tilanteesta.
Mitään päätöksiä ei ole tehty suuntaan tai toiseen.

Lasten äiti on sitä mieltä että hänellä on laillisesti ns. etuoikeus lapsiin, koska hän on äiti. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, onneksi. Toki laki on vielä äidin puolella enemmän, mutta sosiaalitäti kertoi ettei enää niin suuresti etenkään kun lapset ovat nyt puoliksi molemmilla. Tästä syystä he eivät voi kääntyä kummankaan puoleen ainakaan sen vuoksi että lapset pitäisivät vain yhtä paikkaa kotina ja toista kyläpaikkana, koska molemmista on tullut koti.

Kuitenkin ensimmäisen yhteisen keskustelun aikana sossujen kanssa he eivät päässeet puusta pitkälle, sossutäti ei pystynyt sanomaan kummassa paikassa lapsilla olisi parempi, oli niin tasapuolisesti hyvät olot heidän mukaansa molemmissa. Mieheni mukaan kaikki mitä hän oli kertonut meillä olevan hyvin, oli exä siihen todennut että niin meilläkin. Lasten äiti ei ollut itse kertonut mitään esimerkkejä, vain myötäillyt isän kertomuksia.

Lasten äidin luokse on tehty jo yksi lastensuojeluilmoitus, kuulemma joku naapureista tehnyt lapsien jatkuvan huutamisen vuoksi. Äiti kertoo etteivät ole olleet edes kotona ilmoituksessa olevan ajankohdan aikana. Sossut olivat käyneet ja todenneet kaiken olevan kuitenkin ihan hyvin. Meille kuitenkin tuli tästäkin jo hyvin hälyyttävä tunne. Myöskin äiti jäi kiinni kelan tukien ylimääräisistä nostoista monella tonnilla, joita nyt sitten yrittää selitellä kelalle ja todistella olleensa tietämätön asioista. Yli puolen vuoden asumistuet ja työttömyystuet nostettu vaikka töitä olikin saanut. Ei sellaisia tehdä tietämättään, eli varmaan hänen on hyvin vaikea saada todisteltua yhtään mitään kelalle joten syyte petoksestahan sieltä saattaa tulla. Jo näidenkin perusteella on meillä tasaisempaa ja luotettavampaa elämää.

Olemme kuitenkin molemmat työssäkäyviä henkilöitä joilla luottotiedot kunnossa, oma omakotitalo, autot, oma piha, suvun tuki yms perus "unelma"elämä.

Vielä tänä päivänäkään lasten äiti ei kerro meille syitä miksi hänellä olisi asiat paremmin siellä vaan myötäilee meidän kertomiamme. Hän ei osaa sanoa mitään syitä miksi hänellä olisi lapsille parempi kasvuympäristö tai meneekö lapsilla paremmin siellä hänen luonaan. En ymmärrä miksei hän suostu avaamaan korviaan myöskään sille että lapsista vanhempi on kertonut jo reilun puolen vuoden ajan tahtovansa isän luokse esikouluun. Nuorempikin kertoo että isän tarhassa on kivempaa kun on useampi kaveri kun äidin tarhassa on vain yksi. Me kyllä osaamme kertoa miksi meidän luonamme on paremmat oltavat ja mieheni pystyy todentamaan konkreettisesti lapsien hyvinvoinnin paremmaksi meidän luonamme. Ja jos lapsen mielipide olisi jatkuvasti muuttunut esikoulun aloituspaikasta tuon puolen vuoden aikana, emme siihen luottaisi lainkaan mutta kun se on ollut koko ajan sama (paitsi viime viikon aikana) niin on siinä kyllä totuuden mukaisuuttakin hyvin paljon.

Tiedämme että tilanne on kärjistynyt siihen tilanteeseen että meidän tulisi mennä oikeuteen asian suhteen mutta tiedämme että se on vain turhaa rahanmenoa äidille ja meillekin, sekä lapset kärsisivät suuresti. Kaikista sivuseikoista huolimatta hän on tehnyt erotilanteessa jo sopimuksen että lapset aloittavat koulun isänsä luona, joten sopimus on pitävä yhä edelleen. Etenkin kun meillä on näyttöä että lapset voivat luonamme paremmin kuin äidillään. Kuitenkin tahtoisimme lapsia säästää noinkin suurelta tilanteelta ja mietimme luovuttavamme. Mutta kuitenkin meidän pitäisi miettiä lastenkin hyvinvointia tulevaisuudessa ja onko se kuitenkaan sitten siellä äidin luona. Tiedämme myös että lapset tulevat reagoimaan hyvin vahvasti siihen jos eivät pääse isänsä luokse. Olemme jo testanneet asiaa toiste päin eikä meillä ollut mitään ongelmaa, mutta äidistä tämä tuntui niin pahalta olla ns. yksin että ei suostu lapsia isälleen antamaan koska ei tahdo olla ilman niitä. Eli taas ajattelee vaan itseään, aarg!

Äiti on jo kertonut lapsilleen kuinka koulun käynti on tylsää hänen mielestään, onpa tosi hyvää esimerkkiä. Hän ei ikinä ole itse ollut mikään järjenjättiläinen koulussa, ei osaa matematiikkaa tai kieliä, ei siis voi olla oppimisen tukena myöskään näissä. Kun taas meidän luona ollaan koulut käyty kunnialla läpi ja pystymme opettamaan lapsille perusasioita paremmin kuin siellä.

Lapsista vanhempi on myös äidin mukaan kertonut heidän tarhassaan tahtovansa käydä esikoulun siellä kaupungissa, mutta puhetta asiasta ei ole kotona ollut äidin mukaan. Mieheni otti yhteyttä kaupungin tarhaan ja kysyi asiaa. Tarha kertoi että lapsi ei ole puhunut asiasta mitään tarhassa ja saimme muutenkin kuulla tarhassa olevista ongelmista. Lapsi on myös laitettu kahden paikalle jota meille ei oltu kerrottu, eli ongelmia on. Meidän tarhassamme niitä ei todellakaan ole ollut tuohon malliin että tarvitsisi jotain erityiskohtelua. Myöskin jälleen kerran äiti jäi kiinni valehtelemisesta ja asioiden salailusta. Jälleen kerran syy mieheni pelätä lasten tulevaisuuden puolesta, miten ihmeessä hän voi luottaa siihen että lapsien asioista ei valehdella hänelle tai jätetä kertomatta asioita.

Tällä hetkellä asia junnaa paikallaan ja odottelemme ratkaisuja. Molemmat tarhat painavat päällemme, kysellen ratkaisuja, päätöksiä. Myöskin sosiaalitanttojen kesälomaillessa vanhempien tulisi keskenään keskustella asiasta mutta exä tarkertuu vanhoihin asioihin tai vähättelee nykyisiä. Myöskin tilanne on mennyt niin surulliseksi että äiti lahjoo lapsiaan ja puhuu niitä ympäri, isäänsä vastaan ja kertoo kuinka ikävä hänellä tulee jos menevät isälle. Lapset ovat aivan sekaisin tilanteesta ja reagoivat siihen hyvin paljon.

Viimeksikin kun lapset olivat meillä reagointi oli voimakkainta mitä on tähän päivään mennessä ollut. Vanhempi lapsi lähti jopa kävelemään takaisin autoon kun tarhantäti kysyi minulta onko päätöksiä tullut lapsia tarhaan vietäessäni. Toisella kertaa lapsi itse sanoi että jos hän saisi päättää niin olisi täällä mutta kun äiti ei kuuntele. Seuraavan kerran kun joku vähänkään mainitsi asiaa sanoi lapsi ettei enään tiedä. (sukulaiset, tuttavat, perhe, tarhantätit yms kyselee vuorotellen onko päätöksiä ja kysymyksestä on jo tullut lapsille tuttu vaikkei sanaa esikoulu edes käytettäisi, joten asiasta on pitänyt puhua jo hyvin paljon muuallakin kuin vain meillä näitä kysymyksiä siellä täällä)

Reagointi on myös hyvin suurta silloin kun lapsien tulisi lähteä takaisin äitinsä luokse. Laitamme aina äidiltä tulleet vaatteet lapsien päälle kun lähtevät takaisin, koska jos annamme omia vaatteitamme niin ne jää sille tielle eikä enään nähdä niitä joten parempi laittaa ne vaatteet jotka äidiltä ovat meille päin tulleen. Viimeksi sain juosta nuorempaa kiinni jotta saimme sen autoon kun ei tahtonut lähteä äidille.

Vanhemmalla taas tuli hirveä itkukohtaus vaatteita vaihtaessa syystä että "Äidin luona on vain rumia vaatteita minulla ja sen takia kukaan ei edes leiki minun kanssani. Äiti ostaa vain sisarelle vaatteita, isipuolelle ja itselleen ja minä saan vain jonkun vanhoja rumia ja rikkinäisiä.". Tämä oli meille aivan uusi "kilahtamisen"-aihe, joten nyt herääkin kysymys millaisissa vaatteissa lapset kulkevat äitinsä luona.

Olemme saaneet vaatteista jo narista useita kertoja koska on ollut pieniä päällä, 86-90 senttisiä 116-120 senttisellä lapsella, kyllä siinä jo hiertymät nivusiinkin tulee yms. Syyksi on sanottu samaa mitä me olemme hänelle sanoneet että jos laitamme jotain hyvää lapsien päälle se jää sille tielleen. Emme ole kertaakaan pitäneet heidän vaatteitaan, ehkä jotkut sukat tai pikkuhousut ovat voineet vaihtua mutta nykyään olemme niidenkin kanssa hyvin tarkkoja. Mutta ei lapsille laiteta liian pieniä vaatteita vaikka kuinka pelättäisiin että toinen ne veisi. Me olemme joutuneet heittämään häneltä tulleita vaatteita roskiin ja laittamaan omia tilallemme jottei lapset joutuisi kärsimään liian pienissä vaatteissa. Tiedä häntä sitten onko tämä exän taktikointia saada lapsille uusia vaatteita....?

Yksi hyvä esimerkki... Toissa talvenakin hankimme uudet yli 80 euron kengät vanhemmalle pojalle, yhtäkkiä ne vaan katosi, syynä että heidän koiransa oli ne syöneet. Kun pyysimme nähdä kengät että voisiko niille jotain esimerkiksi suutarilla tehdä, saimme kieltävän vastauksen. Näin ollen meillä on nykyään myös erikseen kengätkin, koska epäilemme että hän myy niitä rahapulassaan. Siellä kun kuitenkin toinen vain käy töissä.

Tästäkin muuten voisin hieman avautua.. Mikä ihmeen isäpuoli ja esimerkki/roolimalli se sellainen on joka päivät pitkät lojuu kotona, pelaa pleikkaa ja polttaa tupakkia... Varmasti olisi ymmärrettävää jos mies edes yrittäisi hakea kouluun, töitä tms. Mutta tähän mennessä jättänyt jo kaksi koulua, kaksi työpaikkaa ja jopa armeijan kesken. (Joo tiedän, nuori on mies tällä lasten äidillä) Eikä tuollainen vielä itse kakara oleva mies pysty lapsia kasvattamaan ja opettamaan. Toki jos lapset piirtää perheestä kuvan on siellä he, isä, minä ja äiti, ei ikinä isäpuolta joka jo varmasti monelle kertoo jo jotain..
Tämä "uusi" isäpuoli on ollut minua kauemmin kuvioissa ja minusta on tullut tärkeämpi huomattavasti lapsille. Isäpuoli ei edes tervehdi meitä kun haemme tai viemme lapset, yleensä enne edes näe koko ihmistä kämpässä vaan hän on lukittautunut johonkin huoneeseen pelaamaan. Outoa käytöstä ja etenkin "tosi hyvää" esimerkkiä...

Tässä taas hieman vuodatusta tilanteesta... Jatkan taas joku päivä kirjoittaen vaikka oman listani hyvistä ja huonoista puolista molempien kohdalta ja voisin pohtia niitä hieman ääneen sekä sitä miksi olen näihin tuloksiin tullut. Voi olla että joku pitää minua aivan kahjona kun jaksan päätäni vaivata näillä asioilla mutta joskus vaan tuntuu että itse välitän lapsista enemmän kuin se oikea äiti...

Alustusta....

Päätän aloittaa blogin pitämisen nyt hieman negatiivisesta asiasta joka minua henkilökohtaisesti harmittaa suuresti. Varmasti suuri osa "äiti"-ihmisistä näkee punaista mikäli sivuilleni eksyy mutta tämä on minun tapani purkaa turhautumista äitipuolena, henkilönä jolla oikeastaan ei ole sananvaltaa asioihin loppujen lopuksi lainkaan. Joka yrittää pysyä pyörien mukana vaikka en aina niitä ymmärrä, 3-vuotta sivusta katsoneena, suuni suurin piirtein tukkineena on minun nyt avauduttava jollain tavalla nimettömänä koska en asiaan voi muutoinkaan puuttua.

Hieman pohjaa asialleni.. Olen äitipuoli, en äiti vaan äitipuoli. Minulla ei ole omia lapsia, vaikka niitä tahtoisinkin. Minulla ei välttämättä ole omiin lapsiin mahdollisuutta vaikka näin tahtoisinkin. Asian olen hyväksynyt, vaikkakin asia tottakai minua harmittaa. Lähtökohtaisesti en tahdo välttämättä myöskään lapsettomuushoitoihin koska olen jo sivusta tuttavani nähnyt sen tekevän ja rankkaa se on ollut. En myöskään ole tarkoituksella etsinyt itselleni miestä jolla on lapsia jotta voisin heihin äitinvaistoani käyttää, en myöskään ole kenenkään äidin varpaille hyppimässä tai heiltä lapsia viemässä. Tarkoitukseni on rakastaa miestäni, auttaa häntä lapsiensa kasvattamisessa ja arjen pyörittämisessä. Kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta, mutta ei ole sitä.

Ei sen tähden että hänen exänsä on osa elämäämme, tahdoin tai en. Hän vaikuttaa meidän elämään hyvin suuresti vain olemassa olollaan, sillä että mieheni on tehnyt nämä maailman onnellisemmaksi asiakseen sanomansa virheensä tuon ihmisen kanssa. Lapset ovat ihana asia, mutta ne voi joskus tehdä aivan väärän henkilön kanssa, tätähän tapahtuu usein. Eron jälkeen lapset usein jäävät äidilleen, niin myös heidän tilanteessaan.

Ero heille tuli äidin uskottomuuden vuoksi, jatkuvat bailaamisen ja riitojen takia. Äiti päätti muuttaa melkein 2 tunnin ajomatkan päähän lasten isästä, vain koska tahtoi näin. Hänellä oli ollut useita suhteita "muka" raskaudenajan masennuksen takia. Joo kyllähän sitä kannattaa pyöräyttää muksu ja lähtee sen jälkeen heti iltarientoihin humputtelemaan ja raajojaan availemaan toisille, jättää mies kotiin kahden lapsen ja koirien kanssa. Mitä siitä seuraa, no erohan tottakai kun siitä kiinnikin vielä jää. Ei siinä mitään että lapsia on kaksi, mutta toinen on alle vuoden ikäinen jolloin isä-lapsi suhde jää hyvin minimaaliseksi kun muuttaa noinkin kauaksi. Ei voinut ajatella siinä vaiheessa jäävänsä hieman lähemmäksi lasten isää jo pelkkien lapsien vuoksi. Ei, ei tietenkään koska ajatellaan vain itseään. Isä oli kuitenkin hankkinut kodin (onneksi vain omissa nimissään) ja tehnyt siitä täydellisen perheelleen. Mutta mitä tekee nainen? Tekee vain mitä itseä lystää, koska hän näin tahtoo... Olen toki onnellinen että entinen teki mitä teki, koska nyt olen itselleni tämän ihanan miehen saanut.

Miehen joka on silmissäni maailman ihanin mies, hän on hyvä isä, huomaavainen, luotettava, kaikin puolin kunnollinen, viinakaan ei maistu liiaksi ja ei ole aggressiivinen tai muutakaan. En löydä miehestäni mitään vikaa, en edes makuukammarin puolella. Riitoja meillä tottakai on myöskin meidän parisuhteessa mutta puhumalla niistä selvitään jokaikinen kerta, ei minun tarvitse haarojani lähteä levittelemään ympäriinsä koska olen riidellyt puolisoni kanssa. Käy sääliksi miestäni kun hänelle on näin tehty, noin hyvälle ihmiselle noin kurjasti ja kurjuus vain jatkuu.

Ero tilanteessa he olivat sopineet että lapset tulevat isälleen joka toinen vkl ja loma-aikoina. Tämän lisäksi sovittu oli siitä että lapset aloittavat koulunsa isänsä luona johtuen paremmasta kasvuympäristöstä maalaisseudulla, pienissä ryhmissä kuin suurkaupungin suurissa ryhmissä.

Pohjalla oli myös isän huoli lasten kasvatuksen suhteen. Pikku hiljaa oli alkanut tulemaan ilmi ettei lapsia äidin luona huomioitu tarpeeksi, ei opetettu käytöstapoja, ruokailut menivät huonosti, päiväunia ei nukuttu, yöunet olivat lyhyet, videopelejä pelattiin useita tunteja päivässä (jopa yöllä) jonka vuoksi myös tarhapäiviäkin skipattiin. Asiaan puututtiin ja tottakai lapsilla tuli kovia vierotusoireita peleistä ja sosiaaliset taidot uupuivat lähestulkoon kokonaan vanhemmalta lapselta. Roolimalli oltiin saatu peleistä, joka ei taas isossa tarharyhmässä toiminut lainkaan. (Näitä on nyt yritetty kehittää kahdessa tarhassa, kelto-ohjaajan ja puheterapeutin kanssa.)

Nuoremman terveydentila herätti tällöin myös huolta, 1,5-vuotta käytimme lähes joka vkl kun lapset meille tulivat nuorempaa lääkärissä korkean kuumeen ja korvatulehduskierteen vuoksi. Tämän tästä lapsi oli lääkekuurilla ja me jouduimme hänet sinne viemään, maksamaan lääkkeet ja viettämään aina viikonloput kotona kipeän lapsen kanssa. Melkein 1,5-vuotta on pitkä aika olla tämän tästä isän luona vain lääkärikäynneillä ja sairastamassa, ei ihme että isän kanssa ei suhdetta meinannut syntyä. Jännittävintä tässä oli se että lapsi oli äidin mukaan aina terve meille tullessaan eikä ollut mitään ongelmia ollut, mutta kun lapsilta itseltä kysyi oli lapselle annettu lääkkeen ennen automatkaa isän luokse jotta vaikuttaisi terveeltä. Eli kuumeinen lapsi oli pakko saada isälleen hoitoon jotta isä hoitaa lääkärillä käynnin ja lääkkeet, jotta itse pääsee ryyppään ja rällästään uuden miehen kanssa.
Nuori lapsihan sairastaa ja korvatulehduskierre on yleinen, mutta kyllä siinä vaiheessa lapsi pidetään kotona ja tuodaan sitten vaikka seuraavana terveenä viikonloppuna vasta isälleen.

Nämä suuret huomiot herättivät myös isän silmissä suurta huolta, sosiaalitoimi kannusti myös tähän kahtia jakoon jotta nähtäisiin miten lapset isänsä luona toimisivat.


Esikoulun lähestyttyä vanhemmalla, otti isä ja sosiaalitoimi puheeksi että lapset voisivat alkaa tulemaan isälleen puolet kuukaudesta eli ns. 2vk-2vk systeemillä joita isoissa kaupungeissa tehdään jo hyvin paljon. Tämä sopi äidille vaikkakin hieman kynsin ja hampain. Ymmärtäähän tuon mutta pakkohan isän oli ajatella lapsiaankin. Tulla nyt sitten maalaiskuntaan kouluun kun kaikki on tuntemattomia kavereita, joten mieluummin aloitetaan jo hyvissä ajoin ystävyyssuhteiden luonti, vuosi ennen esikoulun alkua alkoi lapset olemaan myös ns. meidän tarhassa. Tämä myös edellä mainittujen ongelmien vuoksi oli erinomainen ratkaisu.

Kaikki meni hyvin, alkukankeutta tottakai oli. Nuorempi kaipasi äitiään koska isä-lapsi suhdetta ei ollut juurikaan tullut mutta pikku hiljaa alkoi sekin kehittymään ja isästä tuli lapselle hyvin tärkeä. Vanhemman kanssa ei ollut kovin suuria ongelmia, koska hänen kanssaan pystyttiin kuitenkin juttelemaan asioista jonkin verran ja selittämään miksi mitäkin tapahtuu.

Tässä alkutilannetta mistä siis lähdettiin...

Nyt kun olemme n. vuoden ajan olleen lapsien elämässä enemmän on tilanteet muuttuneet hyvin suuresti. Nuoremmalla on ollut vain kaksi korvatulehdusta, vanhemmalla yhden kerran oksennustauti, vaikkakin ollaan siis kahdessa tarhassa ja pöpöjä varmasti riittää. Pelit ovat jääneet taakse, lautapelit ovat tulleet tilalle. Joskus toki saavat meidän luona pelata pikkukakkosta tms mutta ei mitään tappo-pelejä. Äitinsä luona saavat pelata jotain, emme tarkalleen tiedä mitä mutta kuitenkin tilanne on sielläkin rauhoittunut tietääksemme. Ruoka on alkanut maistumaan, uusia ruokia suostutaan maistamaan. Käytöstapoja on tullut rutkasti ja puhekin sujuu kohtalaisen hyvin vaikkakin muutamia konsonantteja puuttuu vieläkin. Kaikin puolin näyttää siltä että tästä kahtia jaosta on ollut hyvin paljon hyötyä. Ainut mitä tästä on ollut haittaa on ehkä hieman vanhempien kiristyneet välit, mutta tulevat kuitenkin toimeen keskenään. Lasten tarhakäytös on muuttunut erittäin paljon, nuoremmalla ei ole mitään ongelmia kummassakaan tarhassa vaikkakin kertoo että kaupungin tarhassa häntä (hänen omien sanojensa mukaan) jonkun lapsen kiusanneen hieman mutta tarhantädit eikä äiti tästä asiasta tienneet mitään. Vanhemmalla on käytösongelmia molemmissa tarhassa jonkin verran, kuitenkin vähemmän täällä maalaisseudulla koska täällä on pienemmät ryhmät ja niihin hänen on helpompi mennä.

Nyt kuitenkin on kesän alku ja ensi syksynä alkaa esikoulu. Tämä kaiken mullistava taistelu onkin jo alkanut hyvissä ajoin lasten huoltajuudesta. Se jos jokin minua äitipuolta turhauttaa kun en saa sanoa mihinkään mitään. Itse sivusta katsoneena näen hyvin selvästi että lasten on oikeasti parempi olla täällä meillä kuin siellä suuressa kaupungissa. Tästä kerron seuraavassa blogi-kirjoituksessani. Tämä olkoon nyt vain aloituskirjoitus.

Ymmärrän varmasti saavani kritiikkiä kirjoituksestani ja mielipiteistäni mutta tämä on minun tapani purkaa tilanne ja olen valmis elämään sen kanssa. Kuitenkin toivon että negatiivista kritiikkiä ei anneta hepposin perustein koska kaikkea pohjaa en ole välttämättä osannut/muistanut kirjoittaa tai alustaa oikealla tavalla joten takana on vielä paljon asioita joita en ole tähän kirjoittanut...