Luovuttamisen tunnetta ilmassa

Tilanne on nyt hieman rauhoittunut ja huomaan miehessäni niin sanotusti luovuttamisen tunnetta.
Hän on nyt tehnyt päätöksensä että lapset saavat jäädä äidilleen mikäli tarhassa tulevat keskustelut menevät hyvin. Ymmärrän kyllä että lapsien turha pompottaminen paikasta toiseen tuottaa kovasti sopeutumisongelmia yms ja tältä kantilta katsottuna onkin nyt hyvä antaa asian niin sanotusti olla mikäli kaikki on hyvin.

Nuoremman kohdalta saimme pitkän sähköpostin siitä kuinka hänellä on mennyt tarhassa ja hienostihan siellä on mennyt, mitä nyt joitain pieniä nahisteluja ollut leluista mutta sehän on normaalia. Kuitenkin nuorempi vielä kyselee miksei isin tarhaan enään saa mennä, onko se kiinni, eikö äiti tykkää että käytäisiin siellä, vihaako ne siellä meitä yms kamalia kysymyksiä. Näihin yritämme vastata niin että kukaan ei saa syytä niskaansa tai jää negatiiviseen valoon. Kuitenkin lapsi ikävöi selkeästi myös toista paikkaa ja kavereita. Sehän nyt on ymmärrettävää. Pyrimme kuitenkin pitämään lapsien ystävyyssuhteita yllä edes jollain tasolla, se kuitenkin tuntuu olevan viikko viikolta vaikeampaa.

Vanhemman lapsen kohdalla saimme reissuvihon eskarin ohjaajalta, siellä hän kertoi miten lapsella on mennyt. Kuitenkaan emme saaneet kokonaiskuvaa siitä mitkä ovat ne ongelmatilanteet mitä siellä on ollut vaan meille vain kerrottiin että tilanteita on ollut sen enempää niitä avaamatta. Kuitenkin paljon hyvääkin kirjasessa oli sekä sen kirjoittamista jatketaan vielä eteenpäinkin, joka on hyvä. Etenkin vanhemman kohdalla meitä kiinnostaa kovasti kehittyminen ja sosiaaliset taidot koska ne on yksinkertaisesti menneet kehityksestä jäljessä ja syynä on se että äiti. Se että hän on lykännyt lapsen turhan aikaisessa vaiheessa videopelejen maailmaan eikä vienyt lasta esim puistoon leikkimään muiden lasten kanssa ja sosiaaliset suhteet ovat olleen neljän seinän sisällä sekä roolimallit on otettu peleistä. Itse olen pelivastainen niin kauan kunnes sen vaikutus lasten kasvuun on negatiivista. Opettavaiset pelit ovat asia erikseen, niitäkin pitää silti olla vain lisänä elämässä eikä pelkkänä sisältönä. No joo, en lähde asiaa enempää avaamaan, voisin kirjoittaa peleistä pitkään ja hartaasti mutta en jaksa.

Kuitenkin lapsilla nyt on mennyt melkoisen hyvin molemmilla. Nuorempi ihmettelee miksei hän pääse isin tarhaan ja kuka on siihen syypää. Vanhempi ymmärtää että nyt on yksi tarha ja sillä siisti, kuitenkin kouluun hän meinaa tulla tänne maalle.

Viime viikonloppuna lapset olivat jälleen meillä ja hauskaa oli. Toki meillä kun on perhetuttuna yksi tarhanopettajista joka oli myös vanhemman tarhantäti aikaisemmin niin hän tuli kylään. Vanhempi lapsi oli aivan innoissaan koko päivän odottanut että tarhantäti tulee kylään ja kun hän tuli niin sitten oltiinkin ihan hiljaa. Ei oikeastaan puhuttu hälle lainkaan vaan lapsi meni aivan lukkoon. Pikku hiljaa leikkien kautta saatiin tilannetta hieman avattua mutta kuitenkaan "mitä kuuluu?, miten eskarissa on mennyt ja mitä olet oppinut?"-kysymyksiin lapsi ei vastannut. Tunnin verran leikkivät siinä ja sitten tarhantäti alkoi tekemään lähtöä joka toi taas vaivaantuneen ilmapiirin ja hiljaisuuden. Kun tarhantäti oli lähdössä vanhempi lapsi ampaisi hänen luokseen ja halasi syvään, kertoi rakastavansa ja ikävöivänsä tätä ja sitten tulikin itku. Näin kyllä että meillä aikuisillakin oli itkussa pitelemistä koska tunnepurkaus lapsella oli niin suuri joka tottakai meihinkin vaikutti. Kuitenkin saatiin tilanne rauhoitettua ja sovittiin että mentäisiin joku kerta käymään tarhanpihassa kun kaikki lapset ovat ulkona. Eli täytynee järjestää pidennetty viikonloppu vielä kun siihen on mahdollisuus.

Mutta voin sanoa näin äitipuolena että kyllä teki pahaa nähdä lapsen itkevät ja valittavan ikäväänsä, kuinka kovasti tahtoi taas tänne. Onneksi saatiin lapset taas hyvälle tuulelle kun samaisen päivän illalla käytiin isin serkun kihlajaisissa juhlimassa ja nähtiin koko suku, kaikki mammat ja serkut yms. Kivaa oli ja tanssimaankin lapset pääsivät sekä hippaa muiden lasten kanssa leikkimään isossa salissa. Kyllä oli kemut kerrakseen. Kuitenkin serkun lapsia oli ollut niin kovasti ikävä että lähtö tuotti taas hieman ongelmaa vanhemmalle ja itku oli suuri kun piti hyvästellä. Monta tuntia ja vielä seuraavana päivänäkin itku oli herkässä kun muisteli kuinka ihana pikkuserkut olivat.

Täällä meillä kun on hieman erilaiset nämä sukulaissuhteet kun äidin luona. Täällä olemme isoa suurta perhettä, kaikki aina halaavat toisiaan ja oikeasti tää on kuin mallisuku, ei riitoja ei mitään sellaista. Kun taas äidin puolella ei pidetä kehenkään yhteyttä ja jopa isomummojen kanssa ollaan riidoissa niin ettei lapset saa niitä tavata. Eli kyllä varmasti on hieman erilaista myös lapselle tämä meidän ympäristö kuin se äidin ympäristö.

Viikonloppu meni kuitenkin kaikin puolin ihan kivasti, ei suurempia riitelyjä, kinasteluja tai muita ennen kuin vasta sunnuntaina kun tuli lapsille selväksi että äiti hakee pian heidän. Sen jälkeen olikin helvetti irti hetken aikaa, mutta isi onneksi sai korjattua tilanteen sillä että alkoi leikittää lapsia ja vei huomion muualle. Kun se äiti sieltä sitten tuli niin lapset möksäsivät hälle oikein kunnolla ja sanoivat jopa että eivät tahdo lähteä äidin luokse. Äiti ei ottanut näitä sanoja kuuleviin korviinsa vaan minä jouduin sanomaan lapsille että meillä on töitä ja ei ole tarhapaikkaakaan. Mutta siitä huolimatta sanoivat etteivät tahdo äidin luokse että haluavat olla isillä, äiti ei oikeastaan näihin asioihin reagoinut. Vasta sitten äiti reagoi kun lapset sanoivat että me halutaan asua täällä isillä että sä voit äiti aina sitten tulla yökylään. Siihen äiti naurahti ja sanoi että sellaista tuskin tulee koskaan tapahtumaan koska tuskin minä siitä pitäisin. Siihen minä sitten sanoin että äiti on aikanaan päätöksensä tehnyt ja lähtenyt tästä kodista, etten minä siihen lapsi rakkaat enään voi vaikuttaa se oli äitinne päätös. Äiti ei oikein tykännyt vastauksestani mutta turha hänen on minun niskaani syytä laittaa jottei voi talossa olla. Sanoin vielä äidille että sen eestään löytää minkä taaksensa jättää, että olisi miettinyt aikaisemmin, nyt on turha syyttävää sormea muualle osoitella.

Toivottavasti tuo kaikki edes vähän avasi äidin silmiä, mutta mieheni oli sitä mieltä että tuskinpa vaan... Veikkasi sen jopa ehkä lisäävän meidän haukuntaa lapsille ja vieraannuttamista, mutta onneksi lapset ovat todella kiintyneitä meihin ja sanovat itse että äidi puhuu tyhmiä ja valehtelee. Niin kauan saa jatkaa touhujaan kun vaan lapset eivät liikaa häiriinny tai joudu liian suuren manipuloinnin alaisiksi, sitten otamme seuraavan askeleen. Toivotaan että kuitenkin silmät avautuivat eivätkä menneet enemmän kieroon.

Tälläista tällä kertaa. Seuraavana viikonloppuna lapset tulevat taas meille, kiva kun on vain 5 päivää välissä eikä kahta viikkoa. Saa isi ja lapset viettää keskenään laatuaikaa kun minä lähden ystäväni vauvajuhliin kotipaikkakunnalleni. Saa nähdä miten menee, tämä on ensimmäinen viikonloppu kun olen poissa reilu vuoteen mutta eiköhän isi pärjää lasten kanssa siinä missä ennenkin :)

Viikonloppuja, viikonloppuja...

Tuli vähän väliä tässä kirjoittelussa kun ei vaan yksinkertaisesti kerinnyt..

Aloitetaan edellisestä kerrasta kun lapset meillä oli, muistaakseni siitä en ole vielä kirjoittanut. Viimeisin kirjoitukseni olikin aikasmoinen turhautumisen multihuipentuma, mutta olkoot, ainakin minulla on nyt jokin keino turhautumistani purkaa. Parempi täällä kuin kotona :)

No niin viimeksi viikonloppu meni ihan hyvin ja nautittiin toistemme seurasta sekä oli hauskaa. Toki oli taasen lapsien kanssa keskustelua mikseivät saa olla meillä, miksi äiti kieltää yms. vaikeita asioita. Kuitenkin yksi positiivinenkin asia oli, vanhempi lapsi kertoi että kaupungin eskarissa alkaa olemaan ihan kivaa. Tämä tottakai meitä ilahdutti kovasti että pikku hiljaa hänkin alkaa pitämään tämän hetkisestä ryhmästään yms. Lapsi kertoi kuinka oli piirrellyt, oppinut viikonpäivät etu ja takaperin, sekä vuodenaikoja. Oli innoissaan uusista asioista joita oli oppinut, kavereita hän kuitenkin kaipaisi lisää kaupungin eskariin. Niitä hänellä ei kuulemma vielä oikein ollut, mutta siltikin kertoi pärjäävänsä vaikka kinoja joidenkin lasten kanssa oli ollut. Keskustelimme harmittavat asiat pois ja jätimme asian sen puolesta sitten siihen. Vanhemman lapsen kanssa on tavattu jo näiden muutaman kuukauden aikana äitiä ongelmien takia, tämäkin selvisi meille sitten kun kyselimme äidiltä hieman lisää tästä kaveritilanteesta. Onneksi kuitenkin parempaan suuntaan mennään jo ihan lapsen itsensä takia.

Lapset olivat meillä pidennetyn viikonlopun jälleen, joka tottakai oli todella kiva juttu. Menin vaan itse sitten mokaamaan lapsien kanssa. Olimme menossa mamman luokse perjantaina kylään kun en sitten katsonut kelloa sen tarkemmin ja matkasimme tottakai täällä meidän luonamme olevan tarhan ohitta ja tietysti siihen aikaan kun siellä oli kaikki pihalla. Huutohan siitä syntyi että pakko päästä siinne moikkaamaan kaikkia. No pakkohan sinne oli mennä tervehtimään ja hauskaa lapsilla oli keskenään sekä huomattiin että kova ikävä oli toisiaan ollut. Kävimme sitten tasapuolisuuden vuoksi myös eskarin puolella sanomassa hei ja kivaa oli sielläkin. Sitten kun pääsimme autoon ja olimme lähdössä kohti mamman kotia tuli hirveä turhautuminen lapsilla ja itkut kun eivät saa olla täällä meillä ja käydä näitä tarhoja/eskareita. Mikä MOKA minulta, nyt ei olisi ehkä saanut mennä sinne koska juuri oltiin toisen paikan kanssa otettu askelia eteenpäin ja nyt sitten mentiin takapakkia koska tahdottiin taas tänne takaisin kovasti ja toisen paikan tarha oli aivan kamala ajatus. Toisaalta minä en tehnyt mitään väärää, olisihan se ollut kamala sanoa lapsille etteivät saa ystäviään käydä tervehtimässä mutta toisaalta taas itseäni aloin soimaan lapsien pahasta mielestä. Jos olisin toiminut eritavalla niin tältä kaikelta oltaisiin vältytty. No tehty mikä tehty ja oli lapsilla myös hauskaakin.

Muutoin viikonloppu oli tosi kiva, kävimme paljon kyläilemässä ja touhuttiin yhdessä kaikkea. Lapset surkuttelivat tosin samoja asioita mitä aikaisemminkin, että äidin kanssa ei tehtyä mitään, ei päässyt uimaan, ei ollut harrastuksia, oltiin vaan kotona ja piti pelata vaan. Äidin luokse lähtö meni suhteellisen ok, toki harmittihan se mutta suhteellisen hyvin meni koska isi vei heidät.Yksi syy mikä harmitti oli että ei päässyt pellolle niin paljoa kuin olisi tahtonut, se varmasti harmitti eniten. Isin kanssa oli kiva olla maataloustöissä ja tehdä kaikkea traktoreiden ja muiden työvälineiden kanssa. Lapset saivat myös mukaansa ison kasan perunoita joita olivat tahtoneet viedä tarhaan näytille kaikille, että kun oli erilaisia, eri kokoisia ja näköisiä pottuja.

Kaiken kuitenkin kruunasi se että isi tosiaan vei lapset vasta maanantai aamusta takaisin äidin kaupunkiin ja vei heidät tarhaan. Tai oikeastaan toisen tarhaan ja toisen 6-vuotis neuvolaan, johon välttämättä isin kanssa tahtoi mielummin mennä. Äiti tottakai änkesi mukaan vaikkei lapsi sitä tahtonutkaan mutta ihan hyvä vaan että tuli koska siellä suunnalla hän on se joka asioita hoitaa.
Neuvola käynti meni hyvin vaikkakin rokotus olikin ihan hirveetä kuulemma.

Siinä se viikonloppu sitten menikin ja nyt oli jo tosiaan toinen viikonloppu kun lapset meillä olivat. Kaksi viikkoa oli välissä ja voi kuinka asiat muuttuvat taas vauhdissa.Osa hyvään ja osa huonompaan suuntaan...

Perjantaina äiti toi lapset luoksemme, lapset oli aivan innoissaan, toki jälleen meni hetken aikaa että alkoivat puhumaan mutta sitä kesti ehkä n. 5 min.
Äiti jäi meille hetkeksi aikaa keskustelemaan isin kanssa tulevista viikonlopuista ja joulusta, että kuinka lapset ovat ja kenellä. Ne asiat tuli suhteellisen hyvin keskusteltua, mikä oli hyvä homma. Siinä sitten samalla kyseltiin hieman äidiltä miten tarhassa on mennyt, mitä näissä vanhempain tapaamisissa on juteltu ja kuinka hänestä lapset siellä pärjäävät. Hän oli tottakai sitä mieltä että kaikki on hyvin. Toki sitten kun kysyin että pyytävätkö lapset ikinä tänne puolelle niin hänen oli myönnettävä että kyllä sitä on hieman juteltu, alkoi myös kertomaan jotain esimerkki tapausta missä vanhempi lapsi siitä oli puhunut/kiukutellut mutta sitten mieheni meni keskeyttämään asian ja kysyi jotian muuta. IDIOOOOOOOOTTI, miksi meni keskeyttämään, onko se tyhmä vai eikö vain halunnut kuulla kun teki pahaa... Ärsyttää ihan sikana miksi meni keskeyttään koska olisi taas tämä äiti puhunut itsensä pussiin ja jäänyt kiinni valehtelusta. Sanoin miehelleni asiasta kun lasten äiti oli lähtenyt ja hän vaan tuumasi että ei hoksinut että eksä vielä jatkoi.. Sanoin vaan että kyllä olisi jatkanut ja paljastanutkin asioita, mutta kun herraa kiinnosti vaan joku koska tarhantäti jää eläkkeelle.. Aarg miten ärsyttävää.. Seuraavan kerran lasten äiti ei taas myönnä yhtään että siellä oltais mitään puhuttu.


No kaikki oli ihan ok kuitenkin siinä, saatiin puhuttua ihan kohtalaisen inhimillisesti asioista ja sitten kun oli aika lähteä niin sitten äiti vaan pyysi lapsilta halausta ja kysyi lapsilta että: "mikä tiimi on maailman paras tiimi, kenen tiimi? Noooh äitin tiimi on paras tiimi, me ollaan paras tiimi.." Lapset oli ihan että jep niin on... Katsoin suu auki että mitä hemmettiä, miksi tuolla tavalla tekee... Onkohan siellä kuinka paljon puhuttu että täällä olisi huonompi tiimi tai käännetty muksuja itsensä puolelle, en tiiä sitten... Tai tiennyt...

Vielä lähtiessään äiti mainitsi että heillä kotona on flunssaa, että jos lapsilla nousee kuume niin sitten lääkäriin. Ei voinut sitten aikaisemmin ilmoittaa että lapset ovat jo hieman kipeitä, ei olis tarvinnut tuoda ollenkaan, mielummin otetaan ne täysin terveinä koska itsellä oli tulossa tärkeä viikko, koulutuksia joka iltapäivä ja ilta joten ei saisi tulla kipeäksi. Eikä kipeitä lapsia kuskata toisesta paikasta toiseen! No tottakai se kuume nousi sitten kovasti jo lauantaina, siinä menikin sitten meidän viikonloppu lapsia hoidellessa kuntoon. Eikä me heitä lähetty kipeänä viemään mihinkään, todellakaan joten ovat vieläkin meillä! Saavat sairastaa nyt rauhassa jotta sitten paranevatkin, onneksi mamma sattui olemaan lomalla. Hän voi hoitaa lapsia päivisin kun olemme töissä sekä iltapäivällä kun toinen meistä on kursseilla. Tänään kuitenkin yritetään vielä lapset takaisin äidilleen koska loppu viikko meillä on kovin täyttä, mutta jos kuumetta niin saavat kyllä vieläkin jäädä tänne. Lapset tottakai ensimmäisenä!

Viikonlopun aikana kuitenkin tuli mitä ihmeellisempiä juttuja lasten suusta joka kertoo siitä että meitä on haukuttu, meitä vastaan ollaan käännyttämässä ja meistä ollaan vieraannuttamassa lapsia.
Lapset puhuivat paljon siitä kuinka paras niiden äiti on, joo kyllähän lapset puhuvat mutta kun se oli jo ihan älytöntä äidin hypettämistä ja kun usein perässä oli että "äiti sanoi/kertoi niin" esim. Äiti on viisaampi kuin sinä ja sitten kun kysyi että kuinka sellaista voit tietää, niin sitten vastattiin että kun äiti sanoi niin. Tai vaikka että "Kuka tämän ruuan on tehnyt?" Vastattiin että Isi... Siihen lapsi vastasi: Äiti sanoi tekevästä parempaa ruokaa kuin te, vaikka tää on kyllä tosi hyvää ruokaa, parempaa kuin äidin. Sitten kun siihen sanottiin että ei äiti voi tietää kuka tekee parempaa ruokaa niin siihen sanottiin taas että kun "äiti sanoi niin".

Kaikista ärsyttävin oli se että vanhempi kysyi multa että "Onko äidin luona meidän parempi asua ja hauskempi kuin täällä teillä kun äiti sanoi niin?" Sanoin siihen että ihan saatte itse päättää kummassa on hauskempi mutta yhtä hyvä on molemmissa ettei äiti voi noin sanoa. Sitten lapset taas sanoi että "Taas äiti valehteli". Kyllä on vaan niin perseestä että tuollaisia puhuu lapsilleen, yksikään lapsi ei tuollaista puhu ja keksi omasta päästään! Ei yksikään! Toivon vaan että lapset oppivat ja ymmärtävät äitinsä puheet ja valheet eivätkä enää pian arvosta sen puheita, koska toi touhu on jo tosi paksua. Kyllä joskus huumorilla voi tehdä mutta nyt niitä tuli niin paljon että kyllä siellä on oikein iskostettu lapsen päähän asioita ja sanoja.

Myöskin se otti päähän että lapset kertoivat etteivät saa nukutuksi äidin luona koska pelottaa ja näkevät painajaisia. En tiedä johtuuko pelaamisesta vaiko muutoin turvattomuuden olosta.
Ainakin peleinä on sellaisia mitkä eivät heille vielä sovellu, on pelejä missä on ikäraja korkea tai nyrkin kuvia. Pelaavat jopa sellaisia pelejä joita minun omat veljeni pelaavat ja sanovat ettei ne pelit todellakaan sovellu tuon ikäisille, koska niissä tapetaan raa'asti ja kidutetaan yms. Ei ihme jos lapset eivät saa nukutuksi öitään, tottakai tuollaiset tulee uniin. Kyselin sitten hieman näistä peliasioista lapsilta, niin kertoivat etteivät saa pelata tuhmia pelejä, mutta isipuoli pelaa niitä. Sitten hain piruuttani kännykälläni netistä GTA 5:n kansikuvan ja kysyin pelaatteko tätä, niin siihen nuorempi 4-vee vastasi: "Joo saadaan katsella joskus, välillä kokeilla ajaa autoa, sitten siinä ammutaan ja kerran siinä oli alasti nainen tanssi tällä tavalla (vetkas omaa kroppaansa kädet ylpäällä)" Siihen vanhempi sitten tuli äkkiä korjaamaan: " että ei saada pelata, ei katsoa ja isipuoli meinaa myydä sen pelin pois ettei saada edes kurkkia sitä". Eli toisin sanoen vanhempi tuli pelastamaan tilannetta ja valehtelemaan meille kun tietää ettei me tykätä että saavat pelata tai edes katsoa noita pelejä!

Nyt ovat saaneet pelata myös mamman luona tabletilla, pikku kakkosta, angry bird rioa ja joitakin pallopelejä koska ovat olleet kipeinä ja parempi pysyä paikallaan. Nyt kyllä ollaan nähty sitten viimeisen päälle pelidemonit ja addiktit, se millaisia nuo lapset voivat olla pelihimoissaan, ikinä aikaisemmin olla nähty niitä tollasina. Vaikka herra jestas olis kuumetta eikä jaksaisi mitään tehdä niin pakko pelata, ei voi nukkua ja kun pelin ottaa pois niin ihan hirvee tabletin etsiminen, kollaaminen, kiukuttelu ja heti huudetaan että kun on tylsää. Leikkiminen ei kuulemma ole kivaa, eikä videot kiinnosta, tahtoo vaan pelata, pelata, pelata. Joka paikkaan kiivetään katsomaan jopa 39 asteen kuumeessa onko tabletti jonkun hyllyn päällä, ihan houreessa silmät kiiluen. Ei vaan niin ku voinut käsittää miten lapsi meneekin noin sekaisin peleistä, miettiä sitten vielä että pelaa sellaisia mitkä ei niille sovellu niin millaisia ne sitten oikein on. En välttämättä edes halua tietää.. Toki tässä varmasti vaikuttaa myös toi kuume mutta siltikin oli aivan kamala nähdä, koska tilanne oli ihan niin kaoottinen että ihan kuin hyvin käyttäytyvistä lapsista kuoriutui eläimiä, eläimiä joilla oli vain yksi määränpää ja se oli pelaaminen. Aivan kamalaa katseltavaa! Toivottavasti lapset saavat äitinsä luona jotain muuta sisältöä elämäänsä pian kuin pelit vain!

Ei mulla taas muuta, eiköhän tuossa taas hetkeksi avautumista. Toivotaan että kaikki menisi parempaan suuntaan!

Heissulivei ja hellät tunteet!

Turhautumista

Nyt on mennyt jälleen pari viikkoa ja lapset saapuvat huomenna meille. Kuinka ihanaa tämä onkin niin alan nyt jo valmistautumaan henkisesti siihen kysymys tulvaan miksi, miksi, miksi.

Lapset kun juttelevat mieltään askarruttavia asioita paljon minulle, ei niinkään isille. Isin kanssa tehdään, touhutaan ja kyllä välillä kysellään mutta enemmän ne kyselyt tulee minulle, toki isin aikana suurimmaksi osaksi mutta minun pitää olla ns. valmiudessa. Enkä tätä pahakseni laita, mutta se on vain raskasta välillä itsellekin.

Kuitenkin tämän kahden viikon aikana on tapahtunut vaikka ja mitä siellä äidin luona sekä asioita myös selvinnyt meille mitä tämä äiti on jälleen valehdellut. En tiedä miksi valehdella lasten kustannuksella mutta kai se on hänelle jotain valtataistelua lapsien hyvinvoinnin kustannuksella, en tiedä.

Tässä viime viikon perjantaina ajelimme mökille mieheni kanssa ja hän soitti lastensa äidille kyselläkseen miten tarhakeskustelut ovat menneet koska ei itse tosiaan sinne paikalle päässyt kun äiti oli sopinut sellaisen ajankohdan joka ei varmastikaan sopinut miehelleni. Puhelua kun sivu korvalla kuuntelin, loksahteli minulla tämän tästä suu auki kun huomasin että päivän selvistä asioista mieheni saa korottaa ääntään eksälleen.

Eksä kertoi että vanhemmalla lapsella on mennyt ihan hyvin eskarissa, mutta ei ole oikein sopeutunut uuteen ryhmäänsä. UUTEEN RYHMÄÄNSÄ, mitä helvettiä, uusi ryhmä, anteeksi kuinka???? Me kerroimme n. vuosi sitten hänelle että meidän tarhassa on jo nyt alettu ryhmäyttämään tätä tulevaa luokkaa jotta ovat sitten kiinteä ystäväpiiri kun siirtyvät esikouluun ja että saavat pehmeän laskun sinne, no mitä kertoi tämä lasten äiti... "Joo samaa on alettu tekemään myös täällä meillä ja hyvin on mennyt". Ja nyt hän jää kiinni valheistaan, ei siellä tarhassa olla moista tehty vaan esikoulu ryhmä on koottu vasta nyt esikoulun alettua. Miksi ihmeessä lasta pitää siirtää hyvästä ryhmästä ihan uuteen, paikasta jossa kaikki toimi hyvin sellaiseen paikkaan missä taas on kaikki uutta ja vaikeuksia varmasti. Nyt käytän voimasanoja uudelleen, MITÄ VITTUA SEN NARTUN PÄÄSSÄ LIIKKUU KUN TEKEE LAPSILLEEN NOIN??? Eikö järki sano että siellä missä lapsella oikeasti on kaikki hyvin, siellä se pidetään eikä tehdä oman tahtonsa takia lapsen elämästä vaikeampaa. Mä en voi käsittää miksi näin, ei sitten mene pieneen tajuntaankaan ja kun kaikki tässä meidän lähipiirissäkin ihmettelee, sekä isovanhemmat yms tätä tilannetta. Tää ei voi enää olla todellista, miksi ihmeessä se valehtelee kaikesta, siis tällaisistakin asioista. Miksei voi hyväksyä että täällä toimi hyvin...

No tuolle ei voi nyt enää mitään, kun oltais tiedetty asiasta taas aikaisemmin, oltais pidetty huolta että lapset on ja pysyy täällä! Nyt vaan pitää niellä kiukku jottei lapset kärsi!

Sitten muistakin asioista on kiukkua nielty taasen... Tämä ihana facebook josta on meidät blokannut pois että nähään vaan päivityksiä joita hän tahtoo meidän näkevän niin kertoi meille taas ihanuuksia heidän elämästään.. Ei siinä mitään, kyllähän lapsista kerrotaan facebookissa, laitetaan kuvia yms., mutta se että meidän luona tehdyt asiat, opetukset yms otetaan siellä opetetuiksi ja kunnia itselleen niin jo on perkele! Tämä äiti kehui kuinka hänen lapsensa ovat lahjakkaita musiikissa, esiintymisessä ja ovat tarhansa ainoita jotka osaavat jo jotenkin uida, että on se hienoo kun he ovat saaneet kaikkea tätä opetettua lapsilleen jo niin varhain. Vitut sanon minä.. Lapset eivät laulaneet, uskaltaneet esiintyä tai osanneet sukeltaa ennen kuin minä näitä taitoja heille opetin. Nyt voin ottaa itselleni näin nimettömästi ja röyhkeesti kunnian. Se olin minä joka heitä muskariin vein, minä joka heitä uimakouluun vein, minä joka ns. roolileikkejä kotona niiden kanssa tein jotta he hieman avautuisivat kuorestaan. Se olin minä joka tein kaikki nuo ja nyt se yks kehtaa kertoa netissä kuinka hän on saanut lapsensa opetettua uimaan, laulamaan, leikkimään tiettyjä leikkejä yms. Tekis mieli sinne sanoa että " nytkö olet saanut ostettua vihdoin lapsille uimahousut, että kylläpä se kesti, että kyllä sitä uimataitoa pitäisi ylläpitää heti kun siihen on opetettu. ja että oletko vienyt muskariin/teatterikerhoon siellä ne kun kerran kerrottiin että sellainen siellä olemassa teillä päin on".... Mutta en viitsi lietsota riitaa, täällä nyt voin narista ja kiehua niin paljon kun tahdon, turvallisesti nimettömänä!


Mutta joo, katsotaan taas mitä viikonloppu tuo tullessaan, tasan tarkkaan oon vittumainen äitipuoli ja nauhoitan jokaisen negatiivisen asian lapsien suusta mitä kuulen... Tiiän se on ihan pyllystä, mutta onpahan asiaa oikeuteen todisteiksi jos sinne joskus mennä joudutaan!

Vaikeuksien vaikeuksia

Nyt lapset olivat meillä jälleen viikonlopun ja se alkoi ihmeellisesti...

Kun haimme lapsia, ei toinen olisikaan tahtonut tulla meille lainkaan vaan olisi tahtonut jäädä äidin luokse. Kuitenkin sitten kun autoon saakka päästiin tilanne muuttui täysin päälaelleen ja kysyttiin että saataisiinko nyt jo olla pidemmän aikaa. Syykin selvisi tähän ihmeelliseen "en halua lähtee"-reagointiin hetken juttelun jälkeen. Äiti oli antanut juuri uusia legoja ennen kun tiesi meidän tulevan hakemaan lapsia. Eihän kesken leikkien ja etenkään uusien lelujen saannin jälkeen haluta lähteä mihinkään. Vittumaisesti äidiltä mun mielestä tehty. No minkäs teet, leluja saa antaa kuulemma aina kun tahtoo eikä se ole lahjontaa tai manipulointia.

No pääsimme kotiin niin alkoi kysely että miksei isin tarhaan enään pääse, etteikö äiti tykkää siitä että olemme isin luona, miksi äiti ei anna meidän tänne tulla, miksi äiti vaan saa päättää asioista, miksi äiti aina pakottaa meitä, miksi äiti ei tykkää isistä, miksi äiti ei tykkää että me tykätään jne.

Kaikista kyselyistä oli se paras kun lapset kysyivät miksi äiti ja isi ovat päättäneet että he ovat vain äidin luona, miksei sitä voitu päättää toisin. Sitten oli pakko sanoa että isi tahtoi lapset isille ja äiti äidille, että sitten oli vain pakko tehdä jokin päätös. Ja lapsien mielestä tämä päätös oli väärä.

Myöskin äidin muutto niin kauas mietitytti lapsia, miksei äiti voisi asua lähempänä? Siihen meidän on vaikea vastata kuten myös noihin kaikkiin muihin kysymyksiin niin ettemme äitiä haukkuisi lainkaan tai saisi syitä äidinkään niskaan. Tuntuu että lapset etsivät syyllistä tällä hetkellä tähän tilanteeseen, eikä tietenkään tahdota ketään siihen asemaan laittaa. Kuitenkin lapset olivat sitä mieltä että äidin pitäisi asua lähempänä ja sanoivat että keskustelevat äidin kanssa asiasta. Tähän emme rohkaisseet vaan keksivät itse asian. Ei noin nuorten lasten pitäisi tuollaisia pohtia tai sanoa kuin pienten aikuisten.

Teimme koko viikonlopun töitä vastaillessamme lapsien loputtomiin kysymyksiin ja miestäni alkoi jo kaduttaan ettei hän mennyt oikeuteen hankkimaan lapsia luokseen. Tiedämme että näin aluksi tilanne on vaikea lasten sekä meidän ymmärtää, että tilanne varmasti rauhoittuu mutta tuntuu vaan niin pahalta. Lähtö äidin luokse venyi toista tuntia kun lapset eivät vain toimineet emmekä viitsineet pakottaa vaatteiden vaihdossa tms. Hirveää mököttämistä sohvan nurkassa kädet puuskassa ja kiukkuinen ilme kasvoilla, yritä nyt sellaista lasta saada vaihtamaan vaatteita puhtaisiin ja lähtemään paikkaan mihin ei tahdo. (oltiin oltu juhlissa ja oli juhlavaatteet päällä, sekä ruokalista nuoremmalla pitkin paitaa, joten näissä vaatteissa ei voinut lähteä äidin luokse)

Viikonlopun aikana aloimme myös äänittämään lasten jutusteluita koska tiedämme ettei äiti usko puheita todeksi ellei itse kuule. Nauhoituksilla kuuluu mm. "mä en tahdo äitille, en, en, en. En halua olla siellä, täällä on paljon parempi, miksen saa olla täällä vaan. en tahdo äidille, mulla ei oo äitiä ikävä, enkä tykkää olla siellä tarhassa. siellä ei ole kavereita, täällä on, miksi mun pitää mennä sinne kun tahdon olla täällä? siellä ei kukaan kuuntele, vaikka sanon. mä en tahdo sinne eskariin, siellä ei opettajalla ole mulle aikaa, ei se kuuntele kun mulla on asiaa. eikä siellä kukaan tahdo leikkiä mun kanssa, ne vaan kiusaa, miksen saa olla täällä? miksei äiti ikinä osta meille leluja, miksi aina vain pelejä? mä tahdon äidin luona muutakin tekemistä." Kamalaa tuollaista on kuunnella ja yrittää vastata toisen tuskaan!

Nyt mennään päivä kerrallaan ja toivotaan että kaikki menee hyvin! Harmittaa ja kiukuttaa vaan niin pirusti!!! Oli vaan nyt pakko tulla avautumaan, koska oli suhteellisen raskas viikonloppu noin niin ku tunne puolella... Miten voikaan suututtaa....

Tunteita ilmassa

Niin se sitten koitti, ensimmäinen viikonloppu kun lapset olivat isällään. Toki heidän piti tulla jo aikaisempana viikonloppuna luoksemme mutta se ei sitten yhtäkkiä sopinutkaan tälle äidille, eikä lapset näin ollen päässeetkään isälleen 3 viikkoon. No nyt sitten otimme lapset pidennetylle viikonlopulle eli torstaista sunnuntaihin.

Päivää oltiin odotettu kuin kuuta nousevaa, koska ikävä raastoi jokaista ja tottakai oli vaikeaa ollut elää taas ilman lapsia ja lasten ilman toista vanhempaansa. Kun lapset saapuivat isälleen, olivat molemmat todella hiljaisia. Eipä lastenhuoneesta alkanut leikkien äänet kuulumaan heti niin kuin yleensä vaan toinen istui lattialle ja katseli huonettaan, kun toinen meni istumaan telkkarin ääreen ja laittoi sen päälle tylsistyneenä. Puolisen tuntia siinä meni kun yritimme jutella lapsien kanssa että tekisivät jotain, että onko kissa vienyt kielen. Sitten tilanne hieman aukeni ja lapset rentoutui, tällaista käytöstä ei ikinä oikeastaan ole ollut vaan aina ollaan oltu rentoja ja iloisia kun tullaan ja heti leikkimässä.

Laitoin ruuan, kutsuin perheen syömään ja niin lapsoset tulivat ruokapöytään niin kuin aikaisemminkin. Ruoka maistui nuoremmalle hyvin mutta vanhempi aloitti kiukuttelun suhteellisen nopeasti. Syyksi selvisi mieltä vaivannut asia "miksei kukaan kuuntele mua kun tahdon olla täällä vaan". Ei siis mennyt kuin tunti niin vanhempi alkoi reagoimaan ja itkemään asiaa kun tahtoo olla isänsä luona. Siinä vähän silmäiltiin isän kanssa toisiamme ruokapöydässä ja yritimme lohduttaa lasta että ehkä jonain päivänä pääsee isänsä luokse kun on tarpeeksi vanha tai jos äiti antaa asian kanssa periksi. Että me kyllä ymmärrämme häntä, hänen mielipidettään ja toivoisimme että hän saisi asua luonamme, mutta ettei asia ole aina  niin helppo. Kamala sanoa pienelle lapselle tällaista ja vielä yrittää olla syyttämättä sitä äitiä siellä toisessa kodissa, mutta mitä tahansa sanoo tähän niin se kuulostaa siltä että äiti olisi nyt se syypää. Kun yrittää sanoa että kerro asiasta äidille ja äidin tarhassa, että ehkä he kuuntelevat kun tarpeeksi monta kertaa sanot, niin tulee siitä kamala olo itsellekin että ihan kuin haukkuisi toista vanhempaa huonoksi. Ei me niinkään tahdota tehdä mutta se vaan on karu tosi asia, mikäli lapsi meille kertoo uudestaan ja uudestaan asiasta että isällään tahtoo olla, ja vaikka me se kerrotaan eteenpäin melkein vuoden ajalta niin ei se toinen osapuoli sitä meidän suusta kuuntele vaan paremmin sen pienen lapsen suusta joka sitä joutuu varmasti vastahakoisesti jankuttamaan tämän tästä kun kukaan ei häntä kuuntele. On varmasti lapsesta kamala olla!

Noin vuorokausi meni siihen kun vanhempi lapsi itki asiaa meille vähän väliä, kuinka hän koki että hänelle tehdään vääryyttä ja että kuinka tahtoo olla isin luona. Myös nuorempi ilmaisi tahtonsa olla isän luona kertoen että tahtoo samaan tarhaan ja kouluun kuin paras kaverinsa täältä isän tyköä. Itkua herätti myös ikävä kaikkia ystäviä kohtaan, tarhantätejä kohtaan sekä tottakai myös sukulaisia oli kova ikävä, mammat ja papat oli pakko nähdä! Lapsi yritti käsittää miten näin lyhyessä ajassa voisi nähdä kaikki joita ikävöi ja pettyi kovasti kun ymmärsi ettei kerkiä kaikkia nähdä.

Yritimme kuitenkin parhaamme mukaan hoitaa asiat niin että lapset tapaisivat kaikki joita ikävöivät. Joten lähdimme päiväsaikaan käymään tarhalla perjantaina. Vanhempi lapsi tahtoi viedä tarhantäteille kukkia ja nuorempi karkkia, näin ollen käytiin kaupasta hakemassa iso kimppu ruusuja ja hopealakua. Niin onnessaan lapset marssivat tarhalle ja olivat onnensa kukkuloilla kun näkivät kaikki tuttunsa. Yksi ainoa tarhantäti oli hukassa, joka tottakai vanhempaa harmitti, mutta kävimme sitten katsomassa tätä eskarin puolella johon hän oli siirtynyt. Tämä oli päivän kohokohta lapsille, olivat niin onnessaan.

Tilanne myöskin rauhoittui hieman, lapset saivat nähdä että kyllä ne kaverit siellä on ja että kyllä ne tarhantädit heistä vieläkin välittää vaikkeivat kyseisessä tarhassa saakkaan olla. Kyllä vielä iltasella ja viikonlopun aikana palasimme aiheeseen monta kertaa että "miksei saada olla isin luona", mutta asiasta pystyttiin jo keskustelemaan hyvissä mielin ettei asiaa itketty koko ajan. Kuitenkin vasta sunnuntaina lapset alkoivat olemaan ns. normaaleja omia itsejään. Kuitenkin sitten heille selvisi että pian olisi taas äidin luokse meno ja siitä vasta riemu repesi. Taas oli aika vaihtaa äidin tyköä tulleet vaatteet päälle, odottaa koska mennään ja miettiä kuinka ikävä taas tulee toisiaan.

Vaatteet tuottivat taas suurta ongelmaa, niitä kun ei kuulemma äidin luona ollut tarpeeksi. Kun kysyin äidiltä mitä vaatteita siellä tarvittaisiin niin sain listan. Pakkasin listan mukaan vaatteita ja vähän ylimääräistäkin mukaan jotta lapset olisivat tyytyväisiä, ettei niiden tarvitsisi kulkea räsissä vaatteissa. Kyllä sinne varmaan lähemmäksi 300-400 eurolla vaatteita lähti, kengistä, lakkeihin, pikkuhousuista takkeihin... Sanoimme vaan että jos yksikään tällainen vaate näkyy tori.fi-palvelussa tai muualla myynnissä, ei näy lapsien päällä, edes uskomme hetkeäkään ettei lapset niitä käytä vaan että ne myydään niin sitten on helvetti irti. Äiti vakuutteli että tottakai vaatteet menevät heillä käyttöön, että jos ne menee rikki niin sitten vasta heittää roskiin. Tähän me sitten tuumattiin että tahdomme nähdä myös nämä rikkinäiset vaatteet ennen kuin ne menee roskiin, ihan vain sen tähden että ne eivät ole meillä menneet miksikään joten tuskin lapset niitä hänenkään luonaan rikottua saa. Katsotaan nyt miten vaatteiden, kenkien, takkien, rasojen, lakkien yms. kanssa käy.

Myöskin harrastuksista oli lapsien ja äidin kanssa puhetta, että mitä tahtoisivat tehdä. Äidillä oli paljon suunnitelmia ollut, mutta lapsillahan oli jo meidän luonamme harrastukset jotka piti jättää sen tähden kun äidin luokse muutettiin. Miksei näitä harrastuksia voisi jatkaa myös äidin luona...? Mikä siinä on ettei muskaria, kerhoa ja uimista voisi sielläkin harrastaa? Miksi pitää ottaa tilalle jalkapalloa, yleisurheilua yms? nämähän tulevat kyllä koulussa, tarhassa yms tutuiksi. Mielestäni uintitaito pitäisi saada nyt kuntoon kun siihen lapsilla on kiinnostusta, sekä antaa olla luova musiikin ja muiden kädentaitojen kanssa. Kyllä tuollaiset tulos-laskelmalliset kilpalajit tulevat sitten myöhemminkin kuvioihin ihan riittävästi. Meillä täällä maalaisseudulla näitä jo harrastettiinkin tarhan puolesta aina kerran viikkoon kun viettivät ulkoiluretken kentälle, siellä nämä lajit tulivat jo hieman tutuiksi leikin saralta.

Olemme myös hankkineet äidin luokse pyörän jota heidän piti harjoitella kesän aikana ajamaan jotta vanhempi pystyisi jo eskariin itse ajamaan, tämä on jäänyt tyysti opettelematta. Kyllä tämänkin harjoittelun voisi nyt alkuun ottaa harrastukseksi. Hankimme nyt itselle toisen pyörän jotta pääsemme harjoittamaan tätä taitoa. Toivottavasti talvilajeista hiihto ja luistelu tulee tutuksi tarhan kautta siellä, koska äiti ei niitä varmastikaan opeta vaikka olemme jo hankkineet sukset molemmille lapsille. Ehkä me pyrimme sitten harjoittamaan näitä perustaitoja pian jälleen meidän luonamme kun äiti ei saa mitään aikaiseksi kun viettää aikansa koneella tai pelaten. Olemme myös sanoneet että jos uimisharrastus tai jokin muu on turhan kallista lapsille niin olemme valmiit maksamaan puolet mutta kun ei se saa aikaiseksi varmaan vaikka maksettais kaikki maksut ja liput yms... Saa nyt nähä sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Muksuja harmittaa jo valmiiksi kun melkein tietävät ettei äidin kanssa mistään mitään tuu. Tälläkin hetkellä toistelivat viikonlopun aikana useaan otteeseen sanoja "äiti lupasi, mutta ei pitänyt. Äiti valehteli taas." Yritä nyt siinä sitten jotain keksiä ettei äiti olisi niiden silmissä ihan tyhmä...

Lähteminen äidin luokse oli myös tuskallista. Autoon meneminen kesti melkein tunnin kun sinne ei tahdottu mennä. Äiti tuli hakemaan lapset ja satuimme olemaan juuri mamman luona. Lapset haaluilivat pitkin pihaa, yrittivät sanoa että "äiti, mä haluun olla vaan isin luona.". Mutta äiti ei ollut huomaavinaankaan näitä lauseita. Ei sanonut tai kommentoinut lainkaan lapsien mielipiteitä, vaan oli hiljaa ja jatkoi puhumista jostain muusta aiheesta. Kamalaa katsottavaa, mutta minkäs teet, en minä siinä voi alkaa sanomaan että "etkö huomioi lastasi, mitä se sanoo ja yrittää kertoa tunteitaan, ei niitä saa jättää huomioimatta"... Olimme hiljaa ja yritimme lohduttaa lapsia halailuilla. Autoon kun lapset saimme, huusi vielä vanhempi perään että " minä kerron tarhantäteille että tahdon tänne kun äiti ei kuuntele". Oli se kamala tilanne sanon minä! Tietysti miehelläni teki vielä enemmän pahaa kuin minulla, auton perävalojen poistuttua tuli miehelläni kyyneleet silmiin ja hänen oli vaikea pitää kiukkuaan. Kuitenkin sai kerättyä itsensä ja yrittää jaksaa, lastensa vuoksi. 

Voin sanoo että tää on aivan perseestä!!!

Mietintämyssy päähän ja sassii...

Mieheni teki päätöksensä että lapset saavat jäädä toistaiseksi äidilleen. Niin vaikeaa kuin tämä päätös oli, on se tuonut hieman rauhallisuutta meidän omaan elämäämme. Kuitenkin mieheni tuntuu vieläkin olevan stressaantunut tilanteesta. Syynä varmaan se ettei ole saanut vieläkään sossulta allekirjoitettua sopimusta minkä oli laatinut.

Sopimuksessa on muutama kohta johon äiti ei välttämättä suostu vaikkakin niistä on jo sovittu suullisesti. Näitä ovat mm. ettei elareita makseta, lasten suuret hankinnat laitetaan puoliksi. Voin vain kuvitella nyt kun hän sai tahtonsa läpi sen suhteen että lapset sinne muuttavat, tulee hänellä ns. ahneus että hän tahtoo nyt myös rahatkin. Onneksi meillä on hänen lähettämänsä tekstiviestit todisteina asiasta ettei mitään meiltä tahdo. Ei siinä ettemmekö suostuisi kuluja puoliksi laittamaan hänen kanssaan mutta kun tiedämme ettei rahat mene siihen mihin niiden kuuluisi mennä.

Myöskin sopimuksessa on kirjoitettu että kuljetukset tehdään puoliksi, mikä voi myöskin aiheuttaa jatkossa narinaa. Niin se on aiheuttanut aikaisemminkin kun asia näin oli ja hän sai jopa sossut puhuttua puolelleen että se on tapaava vanhempi jonka homma on kuskata edes takas jos tahtoo nähdä. Eihän se niin voi mennä, kyllä se on mielestäni molempien homma, ei se vain toiselle osapuolelle kuulu. Hän myös vaati meidän ostamamme turvaistuimet itselleen koska lapset siellä ovat pidempiä aikoja kuin meillä, kun saimme ne viimeksi takaisin haisi ne aivan tupakalle. Ei lasten aikana vedetä röökii autossa, tai ylipäätään autossa polteta jossa on lasten istuimet. Hävettää kun lapset haisee röökille ihan kuin itse polttaisivat. On se sossu jännä paikka kun pakottavat meidän antaa meidän omaisuutta toiselle ja meidän täytyy sitten ostaa itselle uudet kun toinen pilaa nämä tavarat.

Sopimuksessa lukee myös että mikäli lapsilla tulee ongelmia tarhassa, esikoulussa tai koulussa, katsotaan asuinpaikkaa uudelleen. Että olisiko isän luona sittenkin tasaisempi ja parempi kasvuympäristö. Kamala ajatella että niitä lapsia hyppyytetään joten toivotaan nyt että kaikki menee hyvin.

Tämä sopimus on voimassa ainoastaan vuoden loppuun saakka, jonka jälkeen mietitään onko lapsilla ollut ongelmia siellä ja olisiko isänsä luona parempi.

Toivon vain sydämestäni ettei ongelmia tule! Ja toivon että hän nyt allekirjoittaa sopimuksen!

Lapsille kerroimme tästä päätöksestä yhdessä mieheni kanssa. Vanhempi otti asian ihan ok, hän sanoi että tulee ikävöimään meitä kovasti ja tahtoisi kuitenkin olla meidän luona mutta jos lupaamme olla täällä ja ostaa hänelle vaatteet äidin luokse niin sitten hän siellä voi olla jos on pakko. Nuorempi pillahti itkuun ja sai itku-potku-raivarit että ei tahdo äidin luokse, että tahtoo olla vain isin luona. En tiedä mistä hän oli päähänsä saanut että sitten äidin luolta tullaan vaan kylään isälle mutta huusi kurkku suorana että ei tahdo isälle vain kylään että tahtoo asua täällä, miettikää neljä vuotias huutaa tuollaista.

Aikaisemmin vanhempi tahtoi vain isälleen, nyt hän on puhunut kaikesta mitä äidin luona on, mitä siellä tehdään, mitä siellä tullaan tekemään, mitä ei ikinä pakko tehdä, kuinka paljon siellä saa pelata, mitä uusia pelejä on yms.. Aikaisemmin ollut todella hiljainen äidistään, toivotaan että äiti on skarpannut äitinä oloaan myös vanhemman pojan kohdalla (jäänyt aikaisemmin nuoremman vuoksi hieman huomiotta, koska nuorempi on se tärkeämpi). Toinen toki voi olla että lahjonta ja manipulointi on alkaneet tehoomaan, tulee vaan kylmä seinä vastaan siinä vaiheessa kun ei enään lahjoja tulekaan syli täydeltä ja isi ehkä olikin oikeesti kiva kun se tekee lastensa kanssa jotain eikä vaan istu koneella.

Nyt olemme huomanneet että vanhempaa on hieman käännytetty isiä vastaan ja isi on aina väärässä kaiken suhteen. Että äiti on oikeassa ja viisaampi. Kyllä siellä toisessa paikassa puhetta varmasti on ollut ja paljon. Siitäkin huolimatta olisi mieluummin meillä...

Nuorempi jopa yllätettiin leikkimästä leikkiä: " isi on ihan perseestä, äiti on paras ", ei noin nuori tiedä mitä on olla perseestä, ei todellakaan. Joten kyllä noi on kuultuja sanoja.. Hieman huolettaa! Onneksi lapsi itse käänsi leikissä sanoja niin että isi on paras, isi on paras, isi on ihana..

Vaikeita aikoja, lapsia käy niin paljon sääliksi ettette voi uskoakaan ja myös miestäni... Moni uskoo että lapset ovat meillä jo ennen vuoden vaihdetta, mutta sen saa nähä nyt sitten...

Toivon ja toivon vähän vielä lisää ettei mitään ongelmia tarhassa, eskarissa tai muualla tule ja että lapset saavat toivomiaan harrastuksia, että uimataitoa ylläpidetään ja että mielenkiintoa laskemiseen ja lukemiseen kannatetaan sekä opetetaan ja rohkaistaan... Jotta kaikki menisi hyvin, ettei lapsia tartte pompotella, kyllä ne siellä hengissä pysyy kunhan vaan ei mitään ongelmia olisi! Että asiat vain menisivät edes ok niin sekin olisi jo hyvä..

Kamala sanoa vielä tästä "äidistä".. Puhuin hänen entisen parhaan ystävänsä kanssa joka siis nykyään minun hyvä ystävä.. Sanoin hänelle että välillä tuntuu että välitän lapsista enemmän kuin tämä oikea äiti. Hän sanoi että kyllä sieltä äidiltäkin varmasti välittämistä löytyy, mutta hän ei laita lapsia ja niiden hyvinvointia etusijalle niin kuin minä laitan. Että hän on sellainen ihminen joka tulee aina laittamaan itsensä, oman hyvinvointinsa ja halunsa ensimmäiseksi. Kuulosti niin kamalalta kuulla se vielä jonkun toisen suusta joka oikeasti hyvin tämän äidin tuntee.. Puistattaa...

Aikoinani arvostin tätä äitiä jonkin verran ja uskoin koko ajan parempaan sekä siihen että kyllä se jotain hyvääkin saa aikaan.. En vain ole enään varma saako vaiko ei.. Se jää nähtäväks.. Toivotaan parasta!

Pohdintaa.....

Tällä viikolla mieheni menee jälleen sossukeskusteluihin ja hänen olisi aika tehdä jotain päätöksiä.

Kyllä mä sitten olen odottanut tätä hetkee, toivottavasti tällä kertaa saavat jotenkin asian sossujen kanssa puhutuksi, nimittäin itse olen aivan riittävän kyllästynyt koko touhuun. Väsyttää tää pitkittynyt tilanne, ei siinä mitään, varmasti myös mieskin on aivan loppu. Voin vain kuvitella miltä hänestä tuntuu, kun itsestäkin tuntuu tältä. Ensinnäkin olen alkanut melkein vihaamaan lasten äitiä, toiseksi olen alkanut vihaamaan sitä kuinka koko tilanne vaikuttaa omaan parisuhteeseeni. Se kuinka minun pitäisi vaan jaksaa olla se rakastava puoliso jonka pitää kaikki tiuskimiset ja kiukuttelut mieheltään jaksaa kun hänen stressinsä taso nousee päivä päivältä sossutapaamisen lähestyessä. Voin sanoo että ei oo ihan joka päivä kovin rakastettu olo, kun saa tiuskimista mitäänsanomattomista asioista.

Nooh tästä tilanteesta olen miehelleni jo sanonut, sekä tehnyt selväksi että olen aikas lopen uupunut tilanteeseen, joka tottakai hänelle vielä tuo entistä enemmän stressiä. Hän kuitenkin toivoi että jaksaisin ja yrittää parantaa tapojaan. Pahoitteli asiaa ja sanoi ettei ole ollut tarkoitus, tiedän ettei ole ollut... Joten vaikkakin itsestäkin nyt tuntuu näin raskaalta niin miettikää jokainen samantyylisessä tilanteessa oleva henkilö "äitipuoli", miltä siitä omasta puolisosta tuntuu ja yrittäkää jaksaa. Muuta en voi sanoa muuta kuin että ne tarttee tällaisissa tilanteissa tukee ja turvaa! Ei oo tässä ja nyt se aika kun pitäis lähtee lätkiin vaikkakin siltä ajoittain saattaakin tuntua. Oon nimittäin lukenut todella paljon netistä juttuja joissa puolisot on tällaisissa tilanteissa riitautuneet niin paljon että ovat jopa lähteneet lätkimään. En usko että se on se oikea ratkaisu, en lainkaan. Miettikää nyt miltä tuntuu kun ensin lähtee puoliso, sen jälkeen mahdollisesti lastenhuoltajuuskin (meidän tilanteessa "toistamiseen", ensin lasten äiti ja lapset lähtee, sitten saa lapset takaisin, sitten uuden puolison, sitten lähtee uusi puoliso ja mahdollisesti myös lapset palautuu viikonloppu-lapsiksi, rankkaa!!!). Se on aikas suuri tunnetaakka mitä on, en yhtään ihmettele miten suomessa on niin paljon masentuneisuutta ja alkoholismia kun monet ei pysty käsittelemään pettymystä ja surua etenkään tällaisissa tilanteissa.

No nyt olisi sitten mieheni päätettävä mitä tahtoo, se vasta vaikeaa onkin. Ei sitä voi varmasti kukaan ulkopuolinen ymmärtää joka ei ole käynyt itse henkilökohtaisesti tuota sotaa. Lasten äiti ei lapsistaan ole "luopumassa" kuin oikeuden päätöksellä, vaikkakin alkuun oli vanhempaa lasta antamassakin. Näkee kumpi on hälle tärkeempi, ikävä sinäänsä koska molempien pitäisi olla yhtä tärkeitä. Hän on myös myöntänyt että vanhemmalla olisi meidän luonamme mahdollisesti parempi, mutta sitten kysyy että entäs miten nuorempi. Joo tottakai sitäkin pitää miettiä, mutta kun nuoremmalla on mennyt hyvin molemmissa paikoissa, ei ole enään mikään äidin pikku vauva joten kyllä sekin siinä sitten muuttaisi samalla, ei lapsia erottamaankaan aleta. Mutta kun äiti nyt vain ei tahdo antaa molempia koska ei tahdo olla yksin. Onhan sillä uusi puoliso, ei se yksin ole jäämässä. Ja ei kukaan lapsia pois ole viemässä, näkisi hän niitä aina joka toinen vkl ja loma-aikoina. Myöskin porrastettua siirtymistä olemme ehdottaneet, että alkuun olisivat esim. pidennetyn vkl äidillään joka sitten pikku hiljaa muutettaisiin normaali viikonlopuiksi koulun alun lähestyttyä. Tämäkään ei hänelle käy. Hän ei ole ehdottanut samaa toistepäin eli isän pitäisi "luopua" lapsistaan sormia napsauttamalla.

Nyt mieheni pitäisi miettiä mitkä asiat sopimukseen tahtoo, millaisen sopimuksen ylipäätään suostuisi allekirjoittamaan jos pahin hänen kannaltaan tilanne tulisi nyt sitten kohdalle. Hän ei suostu edes keskustelemaan asiasta kanssani, ns. purkamaan tilannetta. Tottakai se on vaikeaa, mutta kyllä hänen pitäisi hieman asiaan mielestäni perehtyä nyt etukäteen ja valmistautua. Aihe on vain hänelle niin vaikea tällä hetkellä että mielummin on puhumatta koko asiasta. Itseä ärsyttää kun yrität auttaa, mutta toinen vain pakoilee asiaa koska ei tahdo kohdata sitä. Pakkohan se nyt on kohdata, ei tässä enään mikään muu auta.

No kirjoitan nyt itse tähän listani mitä itse ajattelisin ensin näistä hyvistä ja huonoista puolista molempien luona. Kun huomioon ei oteta että toisessa paikassa isä, toisessa äiti, niin kuin sillä olisi jotain merkitystä oikeasti! Ne kuitenkin molemmat ovat lasten vanhempia, nyt mietitään niitä konkreettisia asioita!

Isän luona:
+ maalaisympäristö jossa kasvaa
+ pienet kouluryhmät, ei ole tarvetta kahden paikalle koska pienryhmä ja osaa käyttäytyä täällä
+ paremmin yhteen hitsaantunut luokka jo tälläkin hetkellä
+ harrastuksia, kuten muskari, uinti, yleisurheilu, ratsastaminen, kerho
+ suuri tukiverkosto
+ monipuolisempi ruokavalio
+ kunnon vaatteet, uusia ja ehjiä
+ tulevaisuudessa mahdollisuudet saada omat huoneet, kun teemme talonlaajennuksen
+ mamma olisi valmis ottamaan vuorotteluvapaan vanhemman lapsen vuoksi, jotta ei tarvitse murehtia iltapäiväkerhoista yms. ei liian pitkiä päiviä. Jää jo sitten eläkkeellekin että olisi myös toisen kohdalla apuna kun sen aika koittaa.
+ ei peliaikaa liikaa, muuta tekemistä kuin koneella ja pleikalla istuminen
+ syö hyvin, ei kiukuttele ruuasta
+ molemmat aikuiset työelämässä, "leipä taattu pöytään"
+ varaa lomamatkoihin ja tekemisiin
+ paljon ystäviä, joihin kasvanut jo todella vahvat siteet, käyvät kotonakin leikkimässä
+ parempi oppimisympäristö, parempi tuki oppimiseen
+ kuuntelemme lapsia ja heidän toiveitaan
+ opetetaan lapsia käsittelemään erilaisia tunteita
+ lapsi on itse ilmaissut tahtonsa asua isän luona
+ pysyvyys, ei muuttoja yms muutoksia
- riitelemme joskus, mutta myös sitä lasten tulee nähdä jotta oppivat itsekin riitelemään oikealla tavalla ja selvittämään riitansa, pyytämään anteeksi ja sopimaan.


Äidin luona:
+ varmasti enemmän harrastusmahdollisuuksia kuin maalaisseudulla, mutta käyttääkö oikeasti tilannetta hyväksi? voin jo vastata että ei käytä. ei ole tähänkään mennessä käyttänyt, mutta mahdollisuudet siis kaupungissa tähän olisi. lupaillut kyllä on, niin meille kuin lapsille, mutta ei ole mitään lupauksiaan pitänyt vielä.
+ pienehköt luokat luvattu eskariin ja kouluun, myös kahden paikalla.
///en keksi tähän enempää hyviä puolia, onko niitä?????? kai niitä on mutta ehkä en vain löydä niitä...
- koira jota lapset pelkäävään, kun hyppii, raapii, puree yms.
- viettävät sisällä hyvin paljon aikaa pleikat ja tietokoneen ääressä
- rahaongelmat, mahdollinen petossyyte tulossa kelalta.
- lupailee lapsille asioita joita ei kuitenkaan pidä, joudumme isän luona lohduttamaan itkuisia lapsia.
- risaset ja turhan pienet vaatteet, emme ole nähneet kunnon vaatteita pitkiin aikoihin?
- eivät saa kovinkaan monipuolista ruokaa, esim hedelmiä äiti ei kuulemma suostu ostamaan kun ovat liian kalliita (röökiin on kyllä varaa, sekä bailuiltoihin kapakassa)
- lapset kertovat ettei äiti ikinä tee heidän kanssaan mitään


Tällä hetkellä lapset ovat äidin luona viettämässä kesälomaa, isä on tottakai kiinnostunut ollut siitä mitä lapsille kuuluu ja mitä ovat tehneet lomallaan. Nyt on mennyt 1,5 viikkoa ja nyt jos koska on kaunista säätä riittänyt! Lapset ovat kerran käyneet pihalla leikkipuistossa ja kerran uimarannalla, wou! Jopas ovatkin olleet "lomalla" ja tehneet kaikkia kivaa. Sisällä ovat kyhnänneet koko tämän komean 1,5 viikkosen, oikein sääliksi käy. Isänsä luokse puhelimessa kinuavat, mutta ei isi voi niitä kesken äidin lomakautta meille hakea. Tämäkin kertoo jo ettei äidin ostamilla lahjuksilla ole ollut mitään merkitystä (onkivapoja, traktoreita, autoja yms), eihän ne pääse edes onkimaan kun ei niitä viedä kalaan.

No onneksi nyt tulevat tämän viikon jälkeen meille niin pääsemme oikeasti lomailun makuun. :)

Asiani näköjään rönsyilee vähän sinne ja tänne, mutta palataan aikaisempaan aiheeseen.. Mitä mieheni nyt kannattaisi sopimukseen kirjoittaa...

Jos lapset jää äidilleen ja isälle vain viikonloppu/loma-ajan tapaamisoikeudet:
- Äiti ei saa muuttaa niin että lapsien koulu/tarhapaikat muuttuisivat, mikäli näin tahtoo tehdä, muuttavat lapset automaattisesti isänsä luoksi pysyvyyden vuoksi. Huomioon tulee ottaa myös nuoremman lapsen ala-aste aika, eli ns. muuttokielto n. 10-vuotta. (Onko äiti siihen valmis, nyt muuttanut 3 vuoden aikana jo kahdesti)
- Elatusapua ei makseta, isot hankinnat puoliksi kuten esim pyörä ja silmälasit yms.
- Mikäli lapset oireilevat pidemmän aikaa, voidaan lapsien huoltajuudesta keskustella uudelleen ja silloin täytyy äidin uskoa siihen että lapsien hyvinvointi on parempaa isän luona.
- Mikäli lapsi tahtoo muuttaa isälleen vanhempana, tulee äidin siihen suostua
- kaikki tarhan ja koulujen yhteydenotot myös isälle, sekä vanhempainilta kutsut yms. Yhteydenpito suoraan tarhasta/koulusta, ei äidin kautta. (valehtelee jo nyt asioista joten ei pysty luottamaan)
- Kuljetukset isän ja äidin välillä huolehditaan puoliksi vanhempien kesken
- Äiti ei hanki lemmikkieläimiä ennen kuin on testauttanut lääkärillä onko lapsista kumpikaan allerginen kyseiselle eläimelle. 

Jos lapset muuttavat isänsä luokse:
- Isän tulee huolehtia siitä että tarhan ja koulun asiat kulkeutuvat myös äidille
- Elatusapua ei makseta, isot hankinnat puoliksi kuten esim pyörä ja silmälasit yms.
- Mikäli lapset oireilevat pidemmän aikaa, voidaan lapsien huoltajuudesta keskustella uudelleen
- Mikäli lapsi tahtoo muuttaa äidilleen myöhemmin, tulee isän siihen suostua
- Kuljetukset isän ja äidin välillä huolehditaan puoliksi vanhempien kesken

Aikas samanlaisia juttuja molemmat varmasti vaativat papereihin, mutta mielestäni tuo kohta on erittäin tärkeä ettei äiti saa muuttaa alueelta pois koska silloin pysyvyys ja tasaisuus, sekä ystävyyssuhteet lapsien kannalta huonontuvat.

Kuitenkin mitä tahansa sopimuksiin kirjoitetaan, ei niitä ole periaatteessa pakko totella, ne ovat lain mukaan vain suuntaa antavia. Eli vaikka sopimuksessa lukisi että lapsia ei saa muutattaa muualle, voi toinen osapuoli näin halutessaan muuttaa vaikka toiselle puolelle suomea ja vaikeuttaa toisen vanhemman roolia. Naurettavaa että tällainen on mahdollista vielä nykypäivänä, mitä järkeä koko sopimuksessa on jos sitä ei tarvitse noudattaa??? Vain kohta on elatusavun määrä ja maksupäivä joita tarvitsee noudattaa, eli raha jälleen määrää ja ilman velvotteita, järjetöntä sanon minä.. On se jännä kuinka lapset laitetaan euroiksi tällaisissa asioissa. En ymmärrä, en... Ja sekin että ilman minkään sortin velvotteita, ei ole maksajalle mitään takuita että rahat menevät lapsiin eikä esim. äidin omiin röökeihin.

Mutta kaiken järjen mukaan lapsilla olisi isällään paremmat oltavat, myöskin äidin kavereista (ehkä jopa entisistä kavereista, en tiedä mikä heidän ystävyyssuhde tällä hetkellä on, mutta kuitenkin) kaikki on sitä mieltä että lapsilla olisi isänsä kanssa parempi. Yksi jopa sanoi että jos lapset olisivat isällään niin pääsisi äiti sitten elämään ja olemaan niin kuin lystää, bilettään ja seikkailemaan. Että sitähän se teki jo niiden suhteen aikanakin ja jätti isän lasten kanssa kotiin. En olisi uskonut että tällainen oli ollut tilanne silloin kun miettii että nyt pitää niin kynsin ja hampain kiinni lapsistaan.

Vaikeita tilanteita mutta toivottavasti saadaan jokin ratkaisu ja pian, jottei tää enempää rasittais mun ja mieheni suhdetta. Toki tiedän että tulee rasittamaan tavalla tai toisella aina, mutta jos nyt edes jokin päätös saataisiin niin sitten jokunen asia selviäisi. Toki mies masentuu jolleivat lapset hänelle tule, on koko ajan varpaillaan ja pelkää tulevaisuutta, mutta jollei äiti sitten osaa kasvattaa lapsia, koulunkäynti menee huonosti yms niin kyllä hänellä sitten sossun silmissä tulee olemaan paremmat olot, toivottavasti.. Kurja vaan että kaikki pitää tehdä kantapään kauttaa.

Palaan taas asiaan kun jotain järkevää sanottavaa taas on...

Tilanteen jatkuvuutta

Tilanne sen kuin kehittyy....

Mieheni on käynyt sosiaalitantan kanssa keskustelemassa niin yksin kuin exänsä kanssa tilanteesta.
Mitään päätöksiä ei ole tehty suuntaan tai toiseen.

Lasten äiti on sitä mieltä että hänellä on laillisesti ns. etuoikeus lapsiin, koska hän on äiti. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, onneksi. Toki laki on vielä äidin puolella enemmän, mutta sosiaalitäti kertoi ettei enää niin suuresti etenkään kun lapset ovat nyt puoliksi molemmilla. Tästä syystä he eivät voi kääntyä kummankaan puoleen ainakaan sen vuoksi että lapset pitäisivät vain yhtä paikkaa kotina ja toista kyläpaikkana, koska molemmista on tullut koti.

Kuitenkin ensimmäisen yhteisen keskustelun aikana sossujen kanssa he eivät päässeet puusta pitkälle, sossutäti ei pystynyt sanomaan kummassa paikassa lapsilla olisi parempi, oli niin tasapuolisesti hyvät olot heidän mukaansa molemmissa. Mieheni mukaan kaikki mitä hän oli kertonut meillä olevan hyvin, oli exä siihen todennut että niin meilläkin. Lasten äiti ei ollut itse kertonut mitään esimerkkejä, vain myötäillyt isän kertomuksia.

Lasten äidin luokse on tehty jo yksi lastensuojeluilmoitus, kuulemma joku naapureista tehnyt lapsien jatkuvan huutamisen vuoksi. Äiti kertoo etteivät ole olleet edes kotona ilmoituksessa olevan ajankohdan aikana. Sossut olivat käyneet ja todenneet kaiken olevan kuitenkin ihan hyvin. Meille kuitenkin tuli tästäkin jo hyvin hälyyttävä tunne. Myöskin äiti jäi kiinni kelan tukien ylimääräisistä nostoista monella tonnilla, joita nyt sitten yrittää selitellä kelalle ja todistella olleensa tietämätön asioista. Yli puolen vuoden asumistuet ja työttömyystuet nostettu vaikka töitä olikin saanut. Ei sellaisia tehdä tietämättään, eli varmaan hänen on hyvin vaikea saada todisteltua yhtään mitään kelalle joten syyte petoksestahan sieltä saattaa tulla. Jo näidenkin perusteella on meillä tasaisempaa ja luotettavampaa elämää.

Olemme kuitenkin molemmat työssäkäyviä henkilöitä joilla luottotiedot kunnossa, oma omakotitalo, autot, oma piha, suvun tuki yms perus "unelma"elämä.

Vielä tänä päivänäkään lasten äiti ei kerro meille syitä miksi hänellä olisi asiat paremmin siellä vaan myötäilee meidän kertomiamme. Hän ei osaa sanoa mitään syitä miksi hänellä olisi lapsille parempi kasvuympäristö tai meneekö lapsilla paremmin siellä hänen luonaan. En ymmärrä miksei hän suostu avaamaan korviaan myöskään sille että lapsista vanhempi on kertonut jo reilun puolen vuoden ajan tahtovansa isän luokse esikouluun. Nuorempikin kertoo että isän tarhassa on kivempaa kun on useampi kaveri kun äidin tarhassa on vain yksi. Me kyllä osaamme kertoa miksi meidän luonamme on paremmat oltavat ja mieheni pystyy todentamaan konkreettisesti lapsien hyvinvoinnin paremmaksi meidän luonamme. Ja jos lapsen mielipide olisi jatkuvasti muuttunut esikoulun aloituspaikasta tuon puolen vuoden aikana, emme siihen luottaisi lainkaan mutta kun se on ollut koko ajan sama (paitsi viime viikon aikana) niin on siinä kyllä totuuden mukaisuuttakin hyvin paljon.

Tiedämme että tilanne on kärjistynyt siihen tilanteeseen että meidän tulisi mennä oikeuteen asian suhteen mutta tiedämme että se on vain turhaa rahanmenoa äidille ja meillekin, sekä lapset kärsisivät suuresti. Kaikista sivuseikoista huolimatta hän on tehnyt erotilanteessa jo sopimuksen että lapset aloittavat koulun isänsä luona, joten sopimus on pitävä yhä edelleen. Etenkin kun meillä on näyttöä että lapset voivat luonamme paremmin kuin äidillään. Kuitenkin tahtoisimme lapsia säästää noinkin suurelta tilanteelta ja mietimme luovuttavamme. Mutta kuitenkin meidän pitäisi miettiä lastenkin hyvinvointia tulevaisuudessa ja onko se kuitenkaan sitten siellä äidin luona. Tiedämme myös että lapset tulevat reagoimaan hyvin vahvasti siihen jos eivät pääse isänsä luokse. Olemme jo testanneet asiaa toiste päin eikä meillä ollut mitään ongelmaa, mutta äidistä tämä tuntui niin pahalta olla ns. yksin että ei suostu lapsia isälleen antamaan koska ei tahdo olla ilman niitä. Eli taas ajattelee vaan itseään, aarg!

Äiti on jo kertonut lapsilleen kuinka koulun käynti on tylsää hänen mielestään, onpa tosi hyvää esimerkkiä. Hän ei ikinä ole itse ollut mikään järjenjättiläinen koulussa, ei osaa matematiikkaa tai kieliä, ei siis voi olla oppimisen tukena myöskään näissä. Kun taas meidän luona ollaan koulut käyty kunnialla läpi ja pystymme opettamaan lapsille perusasioita paremmin kuin siellä.

Lapsista vanhempi on myös äidin mukaan kertonut heidän tarhassaan tahtovansa käydä esikoulun siellä kaupungissa, mutta puhetta asiasta ei ole kotona ollut äidin mukaan. Mieheni otti yhteyttä kaupungin tarhaan ja kysyi asiaa. Tarha kertoi että lapsi ei ole puhunut asiasta mitään tarhassa ja saimme muutenkin kuulla tarhassa olevista ongelmista. Lapsi on myös laitettu kahden paikalle jota meille ei oltu kerrottu, eli ongelmia on. Meidän tarhassamme niitä ei todellakaan ole ollut tuohon malliin että tarvitsisi jotain erityiskohtelua. Myöskin jälleen kerran äiti jäi kiinni valehtelemisesta ja asioiden salailusta. Jälleen kerran syy mieheni pelätä lasten tulevaisuuden puolesta, miten ihmeessä hän voi luottaa siihen että lapsien asioista ei valehdella hänelle tai jätetä kertomatta asioita.

Tällä hetkellä asia junnaa paikallaan ja odottelemme ratkaisuja. Molemmat tarhat painavat päällemme, kysellen ratkaisuja, päätöksiä. Myöskin sosiaalitanttojen kesälomaillessa vanhempien tulisi keskenään keskustella asiasta mutta exä tarkertuu vanhoihin asioihin tai vähättelee nykyisiä. Myöskin tilanne on mennyt niin surulliseksi että äiti lahjoo lapsiaan ja puhuu niitä ympäri, isäänsä vastaan ja kertoo kuinka ikävä hänellä tulee jos menevät isälle. Lapset ovat aivan sekaisin tilanteesta ja reagoivat siihen hyvin paljon.

Viimeksikin kun lapset olivat meillä reagointi oli voimakkainta mitä on tähän päivään mennessä ollut. Vanhempi lapsi lähti jopa kävelemään takaisin autoon kun tarhantäti kysyi minulta onko päätöksiä tullut lapsia tarhaan vietäessäni. Toisella kertaa lapsi itse sanoi että jos hän saisi päättää niin olisi täällä mutta kun äiti ei kuuntele. Seuraavan kerran kun joku vähänkään mainitsi asiaa sanoi lapsi ettei enään tiedä. (sukulaiset, tuttavat, perhe, tarhantätit yms kyselee vuorotellen onko päätöksiä ja kysymyksestä on jo tullut lapsille tuttu vaikkei sanaa esikoulu edes käytettäisi, joten asiasta on pitänyt puhua jo hyvin paljon muuallakin kuin vain meillä näitä kysymyksiä siellä täällä)

Reagointi on myös hyvin suurta silloin kun lapsien tulisi lähteä takaisin äitinsä luokse. Laitamme aina äidiltä tulleet vaatteet lapsien päälle kun lähtevät takaisin, koska jos annamme omia vaatteitamme niin ne jää sille tielle eikä enään nähdä niitä joten parempi laittaa ne vaatteet jotka äidiltä ovat meille päin tulleen. Viimeksi sain juosta nuorempaa kiinni jotta saimme sen autoon kun ei tahtonut lähteä äidille.

Vanhemmalla taas tuli hirveä itkukohtaus vaatteita vaihtaessa syystä että "Äidin luona on vain rumia vaatteita minulla ja sen takia kukaan ei edes leiki minun kanssani. Äiti ostaa vain sisarelle vaatteita, isipuolelle ja itselleen ja minä saan vain jonkun vanhoja rumia ja rikkinäisiä.". Tämä oli meille aivan uusi "kilahtamisen"-aihe, joten nyt herääkin kysymys millaisissa vaatteissa lapset kulkevat äitinsä luona.

Olemme saaneet vaatteista jo narista useita kertoja koska on ollut pieniä päällä, 86-90 senttisiä 116-120 senttisellä lapsella, kyllä siinä jo hiertymät nivusiinkin tulee yms. Syyksi on sanottu samaa mitä me olemme hänelle sanoneet että jos laitamme jotain hyvää lapsien päälle se jää sille tielleen. Emme ole kertaakaan pitäneet heidän vaatteitaan, ehkä jotkut sukat tai pikkuhousut ovat voineet vaihtua mutta nykyään olemme niidenkin kanssa hyvin tarkkoja. Mutta ei lapsille laiteta liian pieniä vaatteita vaikka kuinka pelättäisiin että toinen ne veisi. Me olemme joutuneet heittämään häneltä tulleita vaatteita roskiin ja laittamaan omia tilallemme jottei lapset joutuisi kärsimään liian pienissä vaatteissa. Tiedä häntä sitten onko tämä exän taktikointia saada lapsille uusia vaatteita....?

Yksi hyvä esimerkki... Toissa talvenakin hankimme uudet yli 80 euron kengät vanhemmalle pojalle, yhtäkkiä ne vaan katosi, syynä että heidän koiransa oli ne syöneet. Kun pyysimme nähdä kengät että voisiko niille jotain esimerkiksi suutarilla tehdä, saimme kieltävän vastauksen. Näin ollen meillä on nykyään myös erikseen kengätkin, koska epäilemme että hän myy niitä rahapulassaan. Siellä kun kuitenkin toinen vain käy töissä.

Tästäkin muuten voisin hieman avautua.. Mikä ihmeen isäpuoli ja esimerkki/roolimalli se sellainen on joka päivät pitkät lojuu kotona, pelaa pleikkaa ja polttaa tupakkia... Varmasti olisi ymmärrettävää jos mies edes yrittäisi hakea kouluun, töitä tms. Mutta tähän mennessä jättänyt jo kaksi koulua, kaksi työpaikkaa ja jopa armeijan kesken. (Joo tiedän, nuori on mies tällä lasten äidillä) Eikä tuollainen vielä itse kakara oleva mies pysty lapsia kasvattamaan ja opettamaan. Toki jos lapset piirtää perheestä kuvan on siellä he, isä, minä ja äiti, ei ikinä isäpuolta joka jo varmasti monelle kertoo jo jotain..
Tämä "uusi" isäpuoli on ollut minua kauemmin kuvioissa ja minusta on tullut tärkeämpi huomattavasti lapsille. Isäpuoli ei edes tervehdi meitä kun haemme tai viemme lapset, yleensä enne edes näe koko ihmistä kämpässä vaan hän on lukittautunut johonkin huoneeseen pelaamaan. Outoa käytöstä ja etenkin "tosi hyvää" esimerkkiä...

Tässä taas hieman vuodatusta tilanteesta... Jatkan taas joku päivä kirjoittaen vaikka oman listani hyvistä ja huonoista puolista molempien kohdalta ja voisin pohtia niitä hieman ääneen sekä sitä miksi olen näihin tuloksiin tullut. Voi olla että joku pitää minua aivan kahjona kun jaksan päätäni vaivata näillä asioilla mutta joskus vaan tuntuu että itse välitän lapsista enemmän kuin se oikea äiti...

Alustusta....

Päätän aloittaa blogin pitämisen nyt hieman negatiivisesta asiasta joka minua henkilökohtaisesti harmittaa suuresti. Varmasti suuri osa "äiti"-ihmisistä näkee punaista mikäli sivuilleni eksyy mutta tämä on minun tapani purkaa turhautumista äitipuolena, henkilönä jolla oikeastaan ei ole sananvaltaa asioihin loppujen lopuksi lainkaan. Joka yrittää pysyä pyörien mukana vaikka en aina niitä ymmärrä, 3-vuotta sivusta katsoneena, suuni suurin piirtein tukkineena on minun nyt avauduttava jollain tavalla nimettömänä koska en asiaan voi muutoinkaan puuttua.

Hieman pohjaa asialleni.. Olen äitipuoli, en äiti vaan äitipuoli. Minulla ei ole omia lapsia, vaikka niitä tahtoisinkin. Minulla ei välttämättä ole omiin lapsiin mahdollisuutta vaikka näin tahtoisinkin. Asian olen hyväksynyt, vaikkakin asia tottakai minua harmittaa. Lähtökohtaisesti en tahdo välttämättä myöskään lapsettomuushoitoihin koska olen jo sivusta tuttavani nähnyt sen tekevän ja rankkaa se on ollut. En myöskään ole tarkoituksella etsinyt itselleni miestä jolla on lapsia jotta voisin heihin äitinvaistoani käyttää, en myöskään ole kenenkään äidin varpaille hyppimässä tai heiltä lapsia viemässä. Tarkoitukseni on rakastaa miestäni, auttaa häntä lapsiensa kasvattamisessa ja arjen pyörittämisessä. Kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta, mutta ei ole sitä.

Ei sen tähden että hänen exänsä on osa elämäämme, tahdoin tai en. Hän vaikuttaa meidän elämään hyvin suuresti vain olemassa olollaan, sillä että mieheni on tehnyt nämä maailman onnellisemmaksi asiakseen sanomansa virheensä tuon ihmisen kanssa. Lapset ovat ihana asia, mutta ne voi joskus tehdä aivan väärän henkilön kanssa, tätähän tapahtuu usein. Eron jälkeen lapset usein jäävät äidilleen, niin myös heidän tilanteessaan.

Ero heille tuli äidin uskottomuuden vuoksi, jatkuvat bailaamisen ja riitojen takia. Äiti päätti muuttaa melkein 2 tunnin ajomatkan päähän lasten isästä, vain koska tahtoi näin. Hänellä oli ollut useita suhteita "muka" raskaudenajan masennuksen takia. Joo kyllähän sitä kannattaa pyöräyttää muksu ja lähtee sen jälkeen heti iltarientoihin humputtelemaan ja raajojaan availemaan toisille, jättää mies kotiin kahden lapsen ja koirien kanssa. Mitä siitä seuraa, no erohan tottakai kun siitä kiinnikin vielä jää. Ei siinä mitään että lapsia on kaksi, mutta toinen on alle vuoden ikäinen jolloin isä-lapsi suhde jää hyvin minimaaliseksi kun muuttaa noinkin kauaksi. Ei voinut ajatella siinä vaiheessa jäävänsä hieman lähemmäksi lasten isää jo pelkkien lapsien vuoksi. Ei, ei tietenkään koska ajatellaan vain itseään. Isä oli kuitenkin hankkinut kodin (onneksi vain omissa nimissään) ja tehnyt siitä täydellisen perheelleen. Mutta mitä tekee nainen? Tekee vain mitä itseä lystää, koska hän näin tahtoo... Olen toki onnellinen että entinen teki mitä teki, koska nyt olen itselleni tämän ihanan miehen saanut.

Miehen joka on silmissäni maailman ihanin mies, hän on hyvä isä, huomaavainen, luotettava, kaikin puolin kunnollinen, viinakaan ei maistu liiaksi ja ei ole aggressiivinen tai muutakaan. En löydä miehestäni mitään vikaa, en edes makuukammarin puolella. Riitoja meillä tottakai on myöskin meidän parisuhteessa mutta puhumalla niistä selvitään jokaikinen kerta, ei minun tarvitse haarojani lähteä levittelemään ympäriinsä koska olen riidellyt puolisoni kanssa. Käy sääliksi miestäni kun hänelle on näin tehty, noin hyvälle ihmiselle noin kurjasti ja kurjuus vain jatkuu.

Ero tilanteessa he olivat sopineet että lapset tulevat isälleen joka toinen vkl ja loma-aikoina. Tämän lisäksi sovittu oli siitä että lapset aloittavat koulunsa isänsä luona johtuen paremmasta kasvuympäristöstä maalaisseudulla, pienissä ryhmissä kuin suurkaupungin suurissa ryhmissä.

Pohjalla oli myös isän huoli lasten kasvatuksen suhteen. Pikku hiljaa oli alkanut tulemaan ilmi ettei lapsia äidin luona huomioitu tarpeeksi, ei opetettu käytöstapoja, ruokailut menivät huonosti, päiväunia ei nukuttu, yöunet olivat lyhyet, videopelejä pelattiin useita tunteja päivässä (jopa yöllä) jonka vuoksi myös tarhapäiviäkin skipattiin. Asiaan puututtiin ja tottakai lapsilla tuli kovia vierotusoireita peleistä ja sosiaaliset taidot uupuivat lähestulkoon kokonaan vanhemmalta lapselta. Roolimalli oltiin saatu peleistä, joka ei taas isossa tarharyhmässä toiminut lainkaan. (Näitä on nyt yritetty kehittää kahdessa tarhassa, kelto-ohjaajan ja puheterapeutin kanssa.)

Nuoremman terveydentila herätti tällöin myös huolta, 1,5-vuotta käytimme lähes joka vkl kun lapset meille tulivat nuorempaa lääkärissä korkean kuumeen ja korvatulehduskierteen vuoksi. Tämän tästä lapsi oli lääkekuurilla ja me jouduimme hänet sinne viemään, maksamaan lääkkeet ja viettämään aina viikonloput kotona kipeän lapsen kanssa. Melkein 1,5-vuotta on pitkä aika olla tämän tästä isän luona vain lääkärikäynneillä ja sairastamassa, ei ihme että isän kanssa ei suhdetta meinannut syntyä. Jännittävintä tässä oli se että lapsi oli äidin mukaan aina terve meille tullessaan eikä ollut mitään ongelmia ollut, mutta kun lapsilta itseltä kysyi oli lapselle annettu lääkkeen ennen automatkaa isän luokse jotta vaikuttaisi terveeltä. Eli kuumeinen lapsi oli pakko saada isälleen hoitoon jotta isä hoitaa lääkärillä käynnin ja lääkkeet, jotta itse pääsee ryyppään ja rällästään uuden miehen kanssa.
Nuori lapsihan sairastaa ja korvatulehduskierre on yleinen, mutta kyllä siinä vaiheessa lapsi pidetään kotona ja tuodaan sitten vaikka seuraavana terveenä viikonloppuna vasta isälleen.

Nämä suuret huomiot herättivät myös isän silmissä suurta huolta, sosiaalitoimi kannusti myös tähän kahtia jakoon jotta nähtäisiin miten lapset isänsä luona toimisivat.


Esikoulun lähestyttyä vanhemmalla, otti isä ja sosiaalitoimi puheeksi että lapset voisivat alkaa tulemaan isälleen puolet kuukaudesta eli ns. 2vk-2vk systeemillä joita isoissa kaupungeissa tehdään jo hyvin paljon. Tämä sopi äidille vaikkakin hieman kynsin ja hampain. Ymmärtäähän tuon mutta pakkohan isän oli ajatella lapsiaankin. Tulla nyt sitten maalaiskuntaan kouluun kun kaikki on tuntemattomia kavereita, joten mieluummin aloitetaan jo hyvissä ajoin ystävyyssuhteiden luonti, vuosi ennen esikoulun alkua alkoi lapset olemaan myös ns. meidän tarhassa. Tämä myös edellä mainittujen ongelmien vuoksi oli erinomainen ratkaisu.

Kaikki meni hyvin, alkukankeutta tottakai oli. Nuorempi kaipasi äitiään koska isä-lapsi suhdetta ei ollut juurikaan tullut mutta pikku hiljaa alkoi sekin kehittymään ja isästä tuli lapselle hyvin tärkeä. Vanhemman kanssa ei ollut kovin suuria ongelmia, koska hänen kanssaan pystyttiin kuitenkin juttelemaan asioista jonkin verran ja selittämään miksi mitäkin tapahtuu.

Tässä alkutilannetta mistä siis lähdettiin...

Nyt kun olemme n. vuoden ajan olleen lapsien elämässä enemmän on tilanteet muuttuneet hyvin suuresti. Nuoremmalla on ollut vain kaksi korvatulehdusta, vanhemmalla yhden kerran oksennustauti, vaikkakin ollaan siis kahdessa tarhassa ja pöpöjä varmasti riittää. Pelit ovat jääneet taakse, lautapelit ovat tulleet tilalle. Joskus toki saavat meidän luona pelata pikkukakkosta tms mutta ei mitään tappo-pelejä. Äitinsä luona saavat pelata jotain, emme tarkalleen tiedä mitä mutta kuitenkin tilanne on sielläkin rauhoittunut tietääksemme. Ruoka on alkanut maistumaan, uusia ruokia suostutaan maistamaan. Käytöstapoja on tullut rutkasti ja puhekin sujuu kohtalaisen hyvin vaikkakin muutamia konsonantteja puuttuu vieläkin. Kaikin puolin näyttää siltä että tästä kahtia jaosta on ollut hyvin paljon hyötyä. Ainut mitä tästä on ollut haittaa on ehkä hieman vanhempien kiristyneet välit, mutta tulevat kuitenkin toimeen keskenään. Lasten tarhakäytös on muuttunut erittäin paljon, nuoremmalla ei ole mitään ongelmia kummassakaan tarhassa vaikkakin kertoo että kaupungin tarhassa häntä (hänen omien sanojensa mukaan) jonkun lapsen kiusanneen hieman mutta tarhantädit eikä äiti tästä asiasta tienneet mitään. Vanhemmalla on käytösongelmia molemmissa tarhassa jonkin verran, kuitenkin vähemmän täällä maalaisseudulla koska täällä on pienemmät ryhmät ja niihin hänen on helpompi mennä.

Nyt kuitenkin on kesän alku ja ensi syksynä alkaa esikoulu. Tämä kaiken mullistava taistelu onkin jo alkanut hyvissä ajoin lasten huoltajuudesta. Se jos jokin minua äitipuolta turhauttaa kun en saa sanoa mihinkään mitään. Itse sivusta katsoneena näen hyvin selvästi että lasten on oikeasti parempi olla täällä meillä kuin siellä suuressa kaupungissa. Tästä kerron seuraavassa blogi-kirjoituksessani. Tämä olkoon nyt vain aloituskirjoitus.

Ymmärrän varmasti saavani kritiikkiä kirjoituksestani ja mielipiteistäni mutta tämä on minun tapani purkaa tilanne ja olen valmis elämään sen kanssa. Kuitenkin toivon että negatiivista kritiikkiä ei anneta hepposin perustein koska kaikkea pohjaa en ole välttämättä osannut/muistanut kirjoittaa tai alustaa oikealla tavalla joten takana on vielä paljon asioita joita en ole tähän kirjoittanut...