Tunteita ilmassa

Niin se sitten koitti, ensimmäinen viikonloppu kun lapset olivat isällään. Toki heidän piti tulla jo aikaisempana viikonloppuna luoksemme mutta se ei sitten yhtäkkiä sopinutkaan tälle äidille, eikä lapset näin ollen päässeetkään isälleen 3 viikkoon. No nyt sitten otimme lapset pidennetylle viikonlopulle eli torstaista sunnuntaihin.

Päivää oltiin odotettu kuin kuuta nousevaa, koska ikävä raastoi jokaista ja tottakai oli vaikeaa ollut elää taas ilman lapsia ja lasten ilman toista vanhempaansa. Kun lapset saapuivat isälleen, olivat molemmat todella hiljaisia. Eipä lastenhuoneesta alkanut leikkien äänet kuulumaan heti niin kuin yleensä vaan toinen istui lattialle ja katseli huonettaan, kun toinen meni istumaan telkkarin ääreen ja laittoi sen päälle tylsistyneenä. Puolisen tuntia siinä meni kun yritimme jutella lapsien kanssa että tekisivät jotain, että onko kissa vienyt kielen. Sitten tilanne hieman aukeni ja lapset rentoutui, tällaista käytöstä ei ikinä oikeastaan ole ollut vaan aina ollaan oltu rentoja ja iloisia kun tullaan ja heti leikkimässä.

Laitoin ruuan, kutsuin perheen syömään ja niin lapsoset tulivat ruokapöytään niin kuin aikaisemminkin. Ruoka maistui nuoremmalle hyvin mutta vanhempi aloitti kiukuttelun suhteellisen nopeasti. Syyksi selvisi mieltä vaivannut asia "miksei kukaan kuuntele mua kun tahdon olla täällä vaan". Ei siis mennyt kuin tunti niin vanhempi alkoi reagoimaan ja itkemään asiaa kun tahtoo olla isänsä luona. Siinä vähän silmäiltiin isän kanssa toisiamme ruokapöydässä ja yritimme lohduttaa lasta että ehkä jonain päivänä pääsee isänsä luokse kun on tarpeeksi vanha tai jos äiti antaa asian kanssa periksi. Että me kyllä ymmärrämme häntä, hänen mielipidettään ja toivoisimme että hän saisi asua luonamme, mutta ettei asia ole aina  niin helppo. Kamala sanoa pienelle lapselle tällaista ja vielä yrittää olla syyttämättä sitä äitiä siellä toisessa kodissa, mutta mitä tahansa sanoo tähän niin se kuulostaa siltä että äiti olisi nyt se syypää. Kun yrittää sanoa että kerro asiasta äidille ja äidin tarhassa, että ehkä he kuuntelevat kun tarpeeksi monta kertaa sanot, niin tulee siitä kamala olo itsellekin että ihan kuin haukkuisi toista vanhempaa huonoksi. Ei me niinkään tahdota tehdä mutta se vaan on karu tosi asia, mikäli lapsi meille kertoo uudestaan ja uudestaan asiasta että isällään tahtoo olla, ja vaikka me se kerrotaan eteenpäin melkein vuoden ajalta niin ei se toinen osapuoli sitä meidän suusta kuuntele vaan paremmin sen pienen lapsen suusta joka sitä joutuu varmasti vastahakoisesti jankuttamaan tämän tästä kun kukaan ei häntä kuuntele. On varmasti lapsesta kamala olla!

Noin vuorokausi meni siihen kun vanhempi lapsi itki asiaa meille vähän väliä, kuinka hän koki että hänelle tehdään vääryyttä ja että kuinka tahtoo olla isin luona. Myös nuorempi ilmaisi tahtonsa olla isän luona kertoen että tahtoo samaan tarhaan ja kouluun kuin paras kaverinsa täältä isän tyköä. Itkua herätti myös ikävä kaikkia ystäviä kohtaan, tarhantätejä kohtaan sekä tottakai myös sukulaisia oli kova ikävä, mammat ja papat oli pakko nähdä! Lapsi yritti käsittää miten näin lyhyessä ajassa voisi nähdä kaikki joita ikävöi ja pettyi kovasti kun ymmärsi ettei kerkiä kaikkia nähdä.

Yritimme kuitenkin parhaamme mukaan hoitaa asiat niin että lapset tapaisivat kaikki joita ikävöivät. Joten lähdimme päiväsaikaan käymään tarhalla perjantaina. Vanhempi lapsi tahtoi viedä tarhantäteille kukkia ja nuorempi karkkia, näin ollen käytiin kaupasta hakemassa iso kimppu ruusuja ja hopealakua. Niin onnessaan lapset marssivat tarhalle ja olivat onnensa kukkuloilla kun näkivät kaikki tuttunsa. Yksi ainoa tarhantäti oli hukassa, joka tottakai vanhempaa harmitti, mutta kävimme sitten katsomassa tätä eskarin puolella johon hän oli siirtynyt. Tämä oli päivän kohokohta lapsille, olivat niin onnessaan.

Tilanne myöskin rauhoittui hieman, lapset saivat nähdä että kyllä ne kaverit siellä on ja että kyllä ne tarhantädit heistä vieläkin välittää vaikkeivat kyseisessä tarhassa saakkaan olla. Kyllä vielä iltasella ja viikonlopun aikana palasimme aiheeseen monta kertaa että "miksei saada olla isin luona", mutta asiasta pystyttiin jo keskustelemaan hyvissä mielin ettei asiaa itketty koko ajan. Kuitenkin vasta sunnuntaina lapset alkoivat olemaan ns. normaaleja omia itsejään. Kuitenkin sitten heille selvisi että pian olisi taas äidin luokse meno ja siitä vasta riemu repesi. Taas oli aika vaihtaa äidin tyköä tulleet vaatteet päälle, odottaa koska mennään ja miettiä kuinka ikävä taas tulee toisiaan.

Vaatteet tuottivat taas suurta ongelmaa, niitä kun ei kuulemma äidin luona ollut tarpeeksi. Kun kysyin äidiltä mitä vaatteita siellä tarvittaisiin niin sain listan. Pakkasin listan mukaan vaatteita ja vähän ylimääräistäkin mukaan jotta lapset olisivat tyytyväisiä, ettei niiden tarvitsisi kulkea räsissä vaatteissa. Kyllä sinne varmaan lähemmäksi 300-400 eurolla vaatteita lähti, kengistä, lakkeihin, pikkuhousuista takkeihin... Sanoimme vaan että jos yksikään tällainen vaate näkyy tori.fi-palvelussa tai muualla myynnissä, ei näy lapsien päällä, edes uskomme hetkeäkään ettei lapset niitä käytä vaan että ne myydään niin sitten on helvetti irti. Äiti vakuutteli että tottakai vaatteet menevät heillä käyttöön, että jos ne menee rikki niin sitten vasta heittää roskiin. Tähän me sitten tuumattiin että tahdomme nähdä myös nämä rikkinäiset vaatteet ennen kuin ne menee roskiin, ihan vain sen tähden että ne eivät ole meillä menneet miksikään joten tuskin lapset niitä hänenkään luonaan rikottua saa. Katsotaan nyt miten vaatteiden, kenkien, takkien, rasojen, lakkien yms. kanssa käy.

Myöskin harrastuksista oli lapsien ja äidin kanssa puhetta, että mitä tahtoisivat tehdä. Äidillä oli paljon suunnitelmia ollut, mutta lapsillahan oli jo meidän luonamme harrastukset jotka piti jättää sen tähden kun äidin luokse muutettiin. Miksei näitä harrastuksia voisi jatkaa myös äidin luona...? Mikä siinä on ettei muskaria, kerhoa ja uimista voisi sielläkin harrastaa? Miksi pitää ottaa tilalle jalkapalloa, yleisurheilua yms? nämähän tulevat kyllä koulussa, tarhassa yms tutuiksi. Mielestäni uintitaito pitäisi saada nyt kuntoon kun siihen lapsilla on kiinnostusta, sekä antaa olla luova musiikin ja muiden kädentaitojen kanssa. Kyllä tuollaiset tulos-laskelmalliset kilpalajit tulevat sitten myöhemminkin kuvioihin ihan riittävästi. Meillä täällä maalaisseudulla näitä jo harrastettiinkin tarhan puolesta aina kerran viikkoon kun viettivät ulkoiluretken kentälle, siellä nämä lajit tulivat jo hieman tutuiksi leikin saralta.

Olemme myös hankkineet äidin luokse pyörän jota heidän piti harjoitella kesän aikana ajamaan jotta vanhempi pystyisi jo eskariin itse ajamaan, tämä on jäänyt tyysti opettelematta. Kyllä tämänkin harjoittelun voisi nyt alkuun ottaa harrastukseksi. Hankimme nyt itselle toisen pyörän jotta pääsemme harjoittamaan tätä taitoa. Toivottavasti talvilajeista hiihto ja luistelu tulee tutuksi tarhan kautta siellä, koska äiti ei niitä varmastikaan opeta vaikka olemme jo hankkineet sukset molemmille lapsille. Ehkä me pyrimme sitten harjoittamaan näitä perustaitoja pian jälleen meidän luonamme kun äiti ei saa mitään aikaiseksi kun viettää aikansa koneella tai pelaten. Olemme myös sanoneet että jos uimisharrastus tai jokin muu on turhan kallista lapsille niin olemme valmiit maksamaan puolet mutta kun ei se saa aikaiseksi varmaan vaikka maksettais kaikki maksut ja liput yms... Saa nyt nähä sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Muksuja harmittaa jo valmiiksi kun melkein tietävät ettei äidin kanssa mistään mitään tuu. Tälläkin hetkellä toistelivat viikonlopun aikana useaan otteeseen sanoja "äiti lupasi, mutta ei pitänyt. Äiti valehteli taas." Yritä nyt siinä sitten jotain keksiä ettei äiti olisi niiden silmissä ihan tyhmä...

Lähteminen äidin luokse oli myös tuskallista. Autoon meneminen kesti melkein tunnin kun sinne ei tahdottu mennä. Äiti tuli hakemaan lapset ja satuimme olemaan juuri mamman luona. Lapset haaluilivat pitkin pihaa, yrittivät sanoa että "äiti, mä haluun olla vaan isin luona.". Mutta äiti ei ollut huomaavinaankaan näitä lauseita. Ei sanonut tai kommentoinut lainkaan lapsien mielipiteitä, vaan oli hiljaa ja jatkoi puhumista jostain muusta aiheesta. Kamalaa katsottavaa, mutta minkäs teet, en minä siinä voi alkaa sanomaan että "etkö huomioi lastasi, mitä se sanoo ja yrittää kertoa tunteitaan, ei niitä saa jättää huomioimatta"... Olimme hiljaa ja yritimme lohduttaa lapsia halailuilla. Autoon kun lapset saimme, huusi vielä vanhempi perään että " minä kerron tarhantäteille että tahdon tänne kun äiti ei kuuntele". Oli se kamala tilanne sanon minä! Tietysti miehelläni teki vielä enemmän pahaa kuin minulla, auton perävalojen poistuttua tuli miehelläni kyyneleet silmiin ja hänen oli vaikea pitää kiukkuaan. Kuitenkin sai kerättyä itsensä ja yrittää jaksaa, lastensa vuoksi. 

Voin sanoo että tää on aivan perseestä!!!

Mietintämyssy päähän ja sassii...

Mieheni teki päätöksensä että lapset saavat jäädä toistaiseksi äidilleen. Niin vaikeaa kuin tämä päätös oli, on se tuonut hieman rauhallisuutta meidän omaan elämäämme. Kuitenkin mieheni tuntuu vieläkin olevan stressaantunut tilanteesta. Syynä varmaan se ettei ole saanut vieläkään sossulta allekirjoitettua sopimusta minkä oli laatinut.

Sopimuksessa on muutama kohta johon äiti ei välttämättä suostu vaikkakin niistä on jo sovittu suullisesti. Näitä ovat mm. ettei elareita makseta, lasten suuret hankinnat laitetaan puoliksi. Voin vain kuvitella nyt kun hän sai tahtonsa läpi sen suhteen että lapset sinne muuttavat, tulee hänellä ns. ahneus että hän tahtoo nyt myös rahatkin. Onneksi meillä on hänen lähettämänsä tekstiviestit todisteina asiasta ettei mitään meiltä tahdo. Ei siinä ettemmekö suostuisi kuluja puoliksi laittamaan hänen kanssaan mutta kun tiedämme ettei rahat mene siihen mihin niiden kuuluisi mennä.

Myöskin sopimuksessa on kirjoitettu että kuljetukset tehdään puoliksi, mikä voi myöskin aiheuttaa jatkossa narinaa. Niin se on aiheuttanut aikaisemminkin kun asia näin oli ja hän sai jopa sossut puhuttua puolelleen että se on tapaava vanhempi jonka homma on kuskata edes takas jos tahtoo nähdä. Eihän se niin voi mennä, kyllä se on mielestäni molempien homma, ei se vain toiselle osapuolelle kuulu. Hän myös vaati meidän ostamamme turvaistuimet itselleen koska lapset siellä ovat pidempiä aikoja kuin meillä, kun saimme ne viimeksi takaisin haisi ne aivan tupakalle. Ei lasten aikana vedetä röökii autossa, tai ylipäätään autossa polteta jossa on lasten istuimet. Hävettää kun lapset haisee röökille ihan kuin itse polttaisivat. On se sossu jännä paikka kun pakottavat meidän antaa meidän omaisuutta toiselle ja meidän täytyy sitten ostaa itselle uudet kun toinen pilaa nämä tavarat.

Sopimuksessa lukee myös että mikäli lapsilla tulee ongelmia tarhassa, esikoulussa tai koulussa, katsotaan asuinpaikkaa uudelleen. Että olisiko isän luona sittenkin tasaisempi ja parempi kasvuympäristö. Kamala ajatella että niitä lapsia hyppyytetään joten toivotaan nyt että kaikki menee hyvin.

Tämä sopimus on voimassa ainoastaan vuoden loppuun saakka, jonka jälkeen mietitään onko lapsilla ollut ongelmia siellä ja olisiko isänsä luona parempi.

Toivon vain sydämestäni ettei ongelmia tule! Ja toivon että hän nyt allekirjoittaa sopimuksen!

Lapsille kerroimme tästä päätöksestä yhdessä mieheni kanssa. Vanhempi otti asian ihan ok, hän sanoi että tulee ikävöimään meitä kovasti ja tahtoisi kuitenkin olla meidän luona mutta jos lupaamme olla täällä ja ostaa hänelle vaatteet äidin luokse niin sitten hän siellä voi olla jos on pakko. Nuorempi pillahti itkuun ja sai itku-potku-raivarit että ei tahdo äidin luokse, että tahtoo olla vain isin luona. En tiedä mistä hän oli päähänsä saanut että sitten äidin luolta tullaan vaan kylään isälle mutta huusi kurkku suorana että ei tahdo isälle vain kylään että tahtoo asua täällä, miettikää neljä vuotias huutaa tuollaista.

Aikaisemmin vanhempi tahtoi vain isälleen, nyt hän on puhunut kaikesta mitä äidin luona on, mitä siellä tehdään, mitä siellä tullaan tekemään, mitä ei ikinä pakko tehdä, kuinka paljon siellä saa pelata, mitä uusia pelejä on yms.. Aikaisemmin ollut todella hiljainen äidistään, toivotaan että äiti on skarpannut äitinä oloaan myös vanhemman pojan kohdalla (jäänyt aikaisemmin nuoremman vuoksi hieman huomiotta, koska nuorempi on se tärkeämpi). Toinen toki voi olla että lahjonta ja manipulointi on alkaneet tehoomaan, tulee vaan kylmä seinä vastaan siinä vaiheessa kun ei enään lahjoja tulekaan syli täydeltä ja isi ehkä olikin oikeesti kiva kun se tekee lastensa kanssa jotain eikä vaan istu koneella.

Nyt olemme huomanneet että vanhempaa on hieman käännytetty isiä vastaan ja isi on aina väärässä kaiken suhteen. Että äiti on oikeassa ja viisaampi. Kyllä siellä toisessa paikassa puhetta varmasti on ollut ja paljon. Siitäkin huolimatta olisi mieluummin meillä...

Nuorempi jopa yllätettiin leikkimästä leikkiä: " isi on ihan perseestä, äiti on paras ", ei noin nuori tiedä mitä on olla perseestä, ei todellakaan. Joten kyllä noi on kuultuja sanoja.. Hieman huolettaa! Onneksi lapsi itse käänsi leikissä sanoja niin että isi on paras, isi on paras, isi on ihana..

Vaikeita aikoja, lapsia käy niin paljon sääliksi ettette voi uskoakaan ja myös miestäni... Moni uskoo että lapset ovat meillä jo ennen vuoden vaihdetta, mutta sen saa nähä nyt sitten...

Toivon ja toivon vähän vielä lisää ettei mitään ongelmia tarhassa, eskarissa tai muualla tule ja että lapset saavat toivomiaan harrastuksia, että uimataitoa ylläpidetään ja että mielenkiintoa laskemiseen ja lukemiseen kannatetaan sekä opetetaan ja rohkaistaan... Jotta kaikki menisi hyvin, ettei lapsia tartte pompotella, kyllä ne siellä hengissä pysyy kunhan vaan ei mitään ongelmia olisi! Että asiat vain menisivät edes ok niin sekin olisi jo hyvä..

Kamala sanoa vielä tästä "äidistä".. Puhuin hänen entisen parhaan ystävänsä kanssa joka siis nykyään minun hyvä ystävä.. Sanoin hänelle että välillä tuntuu että välitän lapsista enemmän kuin tämä oikea äiti. Hän sanoi että kyllä sieltä äidiltäkin varmasti välittämistä löytyy, mutta hän ei laita lapsia ja niiden hyvinvointia etusijalle niin kuin minä laitan. Että hän on sellainen ihminen joka tulee aina laittamaan itsensä, oman hyvinvointinsa ja halunsa ensimmäiseksi. Kuulosti niin kamalalta kuulla se vielä jonkun toisen suusta joka oikeasti hyvin tämän äidin tuntee.. Puistattaa...

Aikoinani arvostin tätä äitiä jonkin verran ja uskoin koko ajan parempaan sekä siihen että kyllä se jotain hyvääkin saa aikaan.. En vain ole enään varma saako vaiko ei.. Se jää nähtäväks.. Toivotaan parasta!