No niin vuosi kulunut, hiljaisuutta pidellyt blogin puolella. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö ongelmia ole ollut vaan se tarkoittaa sitä että ongelmia on jouduttu ratkomaan muualla kuin täällä paperille eikä vain enää ole ollut jaksamista itsellä tulla tänne purkamaan. Ongelmat on monin kertaantuneet ja käytösongelmat ovat alkaneet vaikuttaa meilläkin nyt kahden viimeisen vkl aikana enemmän. Mekin olemme pikku hiljaa menettämässä otteen vanhempaan lapseen sekä nuorempikin on alkanut nyt reagoimaan rajusti.
Vuoden aikana on tapahtunut lapsien elämässä paljon, he ovat saaneet kaksi pikku sisarusta, toisen meidän luokse ja toisen äidin luokse. Kuitenkin molemmat ovat hyvin tyytyväisiä pikkusisaruksista. Meille tuli tyttö ja äidille poika. En usko että vauva-arki on suuresti vaikuttanut lapsiin ainakaan negatiivisesti muutoin kuin siinä että pelaaminen on äidin luona vain lisääntynyt vaikka äiti kuinka sanoisi toisin. Lapsien eleet, puheet, väsymys ja kiukkukohtaukset pelien osalta kertovat paljon muuta. Jos lapsi sanoo että saa pelata äidin luona niin kauan että itse tahtoo lopettaa kun päätä särkee, on peliaika varmasti ollut enemmän kuin äidin kertoma puoli tuntia.
Pelaaminen on mennyt siihen pisteeseen ettei lapset puhu mistään muusta kuin pelaamisesta, puheet on sellaista siansaksaa ettemme ymmärrä niistä juuri mitään. Pelaaminen on aivan jotain sellaista minkä vuoksi tehdään mitä tahansa, koulussakin käyttävät tätä kiristyskeinona saada lapsi syömään ruokansa. VÄÄRIN! Vanhempi lapsi myös heti kilahtaa jos joku sanoo ettei hän osaa pelata jotain/on jäljessä kentissä tai että hänellä ei ole peliaikaa huonon käytöksen vuoksi. Koulussa oli jopa käynyt toisen oppilaan päälle siitä syystä että toiset lapset olivat puhuneet peleistä ilman häntä. Sitten ihmiset ihmettelee kun mä yritän paasata että älkää päästäkö lapsianne turhan varhain tableteille, antako pelaa liikaa, koska ei näiden meidän pikkuisten kullannuppujen aivot ole valmiita vielä laitteille ja niin isolle kuormitukselle mitä nykyajan pelit yms tekee. Se on aivan tutkittu juttu! Ja sit vanhemmat on aivan kusessa ja tappelevat liisa-pettereiden kanssa ku ne on addiktoituneet eivätkä keksi enää mitää muuta tekemistä ja elämä on aivan perseestä jo 6 vuotiaana, ku yleensä sellaista angstia tulee vasta lähemmäs teini-ikäisillä.
Kuitenkin palataan nyt taas näihin meidän lapsosiin eikä tuosta pelaamisesta taas paasata.. Vaikka se onkin mieliaiheeni väitellä nykyään lapsien kasvatuksen kohdalla koska mulla on näyttöä ihan livenä tarjota monelle mitä se liiallinen pelaaminen, sääntöjen vähäisyys ja lapsien miellyttämishalu aiheuttaa!
Niin koulu on nyt mennyt päin peetä ihan näin suoraan sanottuna! Viime kesänä vanhempi lapsi oli meillä vähän vajaa 7 viikkoa kesälomastaan ja oli kuin kultalapsi, kertaakaan ei otettu yhteen ja pelejäkään ei hirveesti ruinattu koska tekemistä oli muutoin niin paljon. Lapsi päätti että haluaa asua meidän luona ja kertoi tämän äidilleen. Lapsi kävi tutustumassa kouluun (äidin hyväksynnällä) ja seuraavana päivänä äiti söikin sanansa ettei lapsi saakkaan haluamaansa kouluun mennä. No miksi helvetissä antoi lapselle hyväksyntänsä että kyllä koulun vaihtoa voidaan miettiä ja hyvä ensin käydä tutustumassa kouluun, turhaa antaa lapselle toivoa ja sitten heti seuraavana päivänä viedä se. Lapsi yritti pitää puoliaan äidilleen että oikeasti tahtoo tulla tänne meille maalle kouluun ja jäädä asumaan tänne, mutta äidille se ei käynyt. Sanoi ettei se ole niin yksinkertaista, vaikka juuri uuden koulun rehtori oli sanonut ettei meidän tarvitse kuin osoitteenmuutos tehdä ja sillä tavoin asia on sitten kunnossa. Äiti alkoi selitteleen lapselle hirveästä paperisodasta ja kaikista asioista, yritimme sanoa ettei lapselle kuulu mitkään paperit eikä muut asiat, ettei niillä häntä tarvitse ressata. Kuitenkaan äiti ei uskonut ja lapsi oli jo hätää kärsimässä että kun hän tahtoo jäädä meille. Lapsi ohjattiin leikkimään jotta äiti ja isi saisi keskustella asiasta, mitä tekee äiti kun oli menettämässä tilanteen hallinan eikä enää keksinyt tekosyitä, hän marssii lastenhuoneeseen että nyt lähdetään isän tyköö pois ja romahtaa lattialle lasten silmien eteen itkemään. MITÄ VITTUA???? Tälläkö tavoin manipuloi ja hakee lohtua lapsilta? Ei lasten kuulu vanhempiaan lohduttaa tai joutua moisen manipulaation alaiseksi!!!! Hain heti äidin pois siitä ja sanoin ettei noin voi tehdä että nyt kerää itsensä. No lapsi saapui paikalle halailemaan äitiään että okei hän tulee kaupunkiin kouluun. Selkeästi nähtiin että ei ollut eka kerta kun äiti on käyttänyt tätä keinoa lapsiinsa. Että ku pisti vituttaan näin suoraan sanottuna! En ole mikään väkivaltainen ihminen mutta pisti niin vihaksi että olisin voinut vaikka niska perse otteella heittää äidin pois meidän nurkista dramatisoimasta ja manipuloimasta lapsia!
No sovittiin että lapsi käy sitten äidin luona koulua ainakin muutaman viikon, että aloittaa nyt ainakin äidin luona ja jos tulee ongelmia saa heti tulla meidän luokse. Ja äidin kanssa sovittiin että syyslomaan asti saa aikaa ongelmien ratkaisuun. Useampi viikko meni hyvin koulussa ja lapsi alkoi siellä taas viihtymään, kunnes taas tuli ongelmia. Ongelmat kärjistyivät koko ajan koulussa riidoiksi, tappeluiksi, haukkumiseksi, lapsien satuttamiseen, aikuisten päälle käymiseen jne jne. Kuitenkaan äiti ei ollut valmis vaihtamaan koulua edelleenkään. Lapsi ohjattiin perheneuvolaan juttelemaan terapeutin kanssa, siellä hän kävi useita kertoja, syytä ahdistukseen ja pahaan oloon ei saatu irti lapsesta. Syysloma tuli, lapset tuli meille, jälleen loman jälkeen meni hetken aikaa hyvin. Kunnes taas tilanne räjähti... Sitten tuli joululoma jonka olivat taas meillä, jonka jälkeen meni taas hyvin koulussa ja hetken päästä taas tilanne räjähti käsiin. Nyt jo niin kovasti että maaliskuun loppuun mennessä yhteenottoja (fyysisiä) oli jo parisenkymmentä ja tosi rajuja. MIKSEI KUKAAN AVAA SILMIÄÄN ETTÄ KUN MEILTÄ TULLAAN TAKAISIN, ON USEA HYVÄ PÄIVÄ JA LAPSI ON TYYNI SEKÄ RAUHALLINEN, mutta kun ollaan oltu äidin luona taas aikansa niin tilanne räjähtää käsiin!!!!??? Kaava toistui mielestäni jo niin useaan kertaan että kyllä siinä pitäisi jo koulun tai jonkun tahon näkevän että lapsi voi hyvin kun tulee meiltä ja on taas hetken päästä stressiperse kun on asunut äidillään.
Meillä on nyt alkuvuoden aikana ollut kaksi isompaa kohtausta ja maltin menetystä. Ensimmäinen johtui siitä että oli valvonut uutena vuotena liian kauan ja oli selkeästi väsyksissä seuraavana päivänä, tuli pettymys ja sitten se purkaantui kun ei enää väsyneenä hallinnut tunteitaan. Toinen tuli nyt viikonloppuna kun ei saanut pompottaa pikkusisartaan ja me puutuimme tilanteeseen. Molempina kertoina on raivonnut, huutanut, riehunut, yrittänyt hakata, potkia, purra sekä huutanut että tahtoo äidin luokse koska siellä pääsee helpommalla. Eilen isillä meni niin hermot kun ei saanut lapseen enää mitään kontaktia että yritti josko pyllylle pari läismäsyä auttaisi lasta hätkähtämään ja tulemaan sieltä jostain takaisin tähän maailmaan, mutta lapsi oli kuin mitään olisi tapahtunutkaan. En tiedä onko sitä äidin luona mäiskitty sitten enemmänkin koska lapsi oli kuin ei mitään olisi tapahtunut joka yllätti meidät. Molempia meitä harmitti tilanne että kärjisty siihen pisteeseen että "piiskaa" pyllylle annettiin mutta lapsi oli jo sen verran sekaisin ettei millään rauhoittunut ja oli tosi fyysinen meitä kohtaan. Se ei tietenkään oikeuta meitä antamasta piiskaa mutta mies teki sen varmaan jostain omasta muistostaan kun on saanut piistaa pyllylle ja itse hätkähtänyt sekä lopettanut kiukuttelun siihen. Eihän itsekään tiennyt miksi antoi mutta morkkis oli heti sen tehtyään. Mutta myönnän kyllä itsekin että siinä tilanteessa olisi tehnyt mieli antaa avaria pariin otteeseen mutta pystyin hillitsemään kyllä itseni etten sitä tehnyt. Ajatuksena kuitenkin oli jostain syystä todella houkutteleva koska itse kukin oli jo raivonvallassa ja yritti rauhoittua kukin. Kamala pitää lapsesta kiinni väkisin jotten se satuta itseään tai muita. Äidin luona tällaisia tilanteita ei kuulemma ole, äidin mukaan. Pienempi sisar kyllä kertoo että niitä siellä on, ettei enää niin usein mutta on kyllä. Että hän toivoo ettei hänelle sellaisia tule.
Äiti kertoo että moisissa tilanteissa laittaa lapsen huoneeseensa ja kun on siellä riehunut hetken niin sen jälkeen ku on rauhoittunut niin menee puhumaan asiaa halki, Jos me oltais lapsi tuollaisessa tilanteessa laitettu yksin riehumaan huoneeseen ja suljettu ovi niin se olisi ollut kyllä väkisin huoneessa pitämistä ja lapsi olisi varmaan rikkonut puoli huonetta koska oli niin raivon vallassa. Ja näin ei kuitenkaan pikkusisaruksen mielestä tehdä että äiti taas vaan puhuu vaikka kyllähän hän varmaan näin toimii jos pieniä kiukkuja tulee mutta en sitten tiedä isompien kohdalla.
Äiti kertoi myös että syyttää koulun tilanteesta opettajaa ja muita lapsia, että lasta kiusataan koulussa eikä kukaan näe sitä. Me ollaa mietitty tätä tilannetta myös siltä kannalta. Kyllä lasta varmaan hieman provosoidaan ja kiusataankin mutta usein tilanteessa hän on kyllä se joka aloittaa tilanteen. Nyt viikonloppuna asia tuli meille hyvin selväksi. Lapsi itse provosoi, piikittelee, yrittää kontroloita tilannetta ja jollei onnistu olemaan pomona niin saa raivokohtauksen. Musta tuntuu että äiti antaa aina lapselle periksi jotta säästyy näiltä raivoamisilta ja sitten kiukkukohtaukset jätetään selvittämättä loppuun asti niin ettei lapsi ymmärrä olevansa itse syypää. Jotenkin lapsesta tuli hyvin selväksi että vika ei ole hänessä vaan meissä muissa ja koko maailma on häntä vastaan, eikä häntä kuunnella ja ongelman ydin ei ole hän vaan kaikki muut.
Myös hänen kaverinsa äidin tyköö soitti hänelle että voisiko hän tulla ulos ja kun ei päässyt koska oli meillä niin sitten hän ohjeisti tätä soittavaa lasta että ketä muuta voi nyt pyytää ulos kun hän ei pääse. Puhelu oli kuin diktaattori olisi alamaisilleen puhunut ja antanut luvan toimia jotenkin. Ja tämä lapsi joka soitti oli yksi pahimmista riitapukareista joita lapsella on ollut viimeisen 1,5 vuoden aikana mutta ongelmat olivat viime aikoina loppuneet. Näköjään tämä lapsi oli alentunut ja suostunut meidän lapsen alaisuuteen ja näin ollen ongelmat olivat loppuneet kun meidän lapsi sai ohjailla häntä. VÄÄRIN!!! Ei ystävyys saa olla pelosta johtuvaa ja alistavaa! Oli aivan kamalaa kuunnella puhelua ja olla puuttumatta siihen, mutta halusin kuulla puhelun loppuun.
Tuli meille isän kanssa hyvin selväksi mistä ongelmat johtuvat, lapsi saa tahtonsa läpi, yrittää kontroloida kaikkia ja kun ei pysty niin raivoo heti että kaikki on häntä vastaan. Äidin luona tällä tavoin varmaan saa tahtonsa läpi ja meillä se ei nyt onnistunutkaan niin raivo oli sanoinkuvailematonta. En ikinä olisi uskonut että lapsesta voi kuoriutua tollainen monsteri, etenkään kun muutoin lapsi on todella empaattisen oloinen ja reipas sekä iloinen. Me emme enää tiedä mitä voimme tehdä, äiti tahtoo vaihtaa kaupungissa koulua, ihan kuin se ratkaisisi ongelmat. Ei se ratkaise vaan vain lisää! Ongelmat on nyt kotoo lähtöisiä ja lapsi tarvitsee jo ammattiapua. Äiti ei näe että hänen "sääntönsä" ovat turhan lepsut, hän voivottelee liikaa lasta ja vahvistaa sekä hyväksyy huonon käytöksen sillä ettei avaa itse silmiään ongelmille.
Nyt lapsi alkaa käymään koulua 1-2 h/päivä kahtena tai kolmena päivänä viikosta ja loput käymään kotona äidin opetuksen alaisina että se siitä koulun käynnistä. Lapsi jää nyt kyllä jälkeen ja niin pahasti! Äiti on ollut itse paska koulussa, eikä häntä kiinnosta moinen joten nyt sitten oppivelvollisuus jää suorittamatta tästä syystä. Lapselle ei oltu kerrottu asiasta yhtään mitään vaan vielä eilen hän oli menossa kouluun omasta mielestään normaalisti ja tiesi että koulussa on uintia ja innoissaan siitä. Tottakai tänään räjähtää tilanne käsiin kun hän ei pääse, eikä hän ymmärrä miksi ja pitää tätä taas rangaistuksena. Kiva kun ei saa osallistua koulunkäyntiin ilman että äiti on paikalla. Joten nyt sitten koulu päätti tällaisen ratkaisun tehdä, tai eihän tämä mikään ratkaisu ole, vain ongelman siirtämistä muualle ja erkaannuttamista! Aivan sairasta toimintaa!
Eikä äiti ole edelleenkään valmis päästämään lasta tänne meille koska ei lapsessa ole vikaa vaan vain koulussa! Eihän ongelmat ratkeisi sillä että lapsi meille tulisi mutta meillä on säännöt, pelirajoitukset sekä hieman erilainen kasvuympäristö.
Lapsi myös puhui että tahtoisi kuolla, että on välillä niin onneton ja surullinen. Kysyin mistä tämä johtuu niin sanoi että tylsistyy niin kovin helposti joka tekee hänet onnettomaksi ja että on ainoastaan onnellinen silloin kun saa pelata. Että mikään ei muu häntä tee elämässä onnelliseksi. Melko pelottavaa tekstiä lapsen suusta.
Nyt viikonloppuna leikki pikkulegoilla ja legoukot käyttivät huumeita. En tiedä oliko nähnyt telkasta jonkun tulliohjelman vaiko pitääkö tässä nyt alkaa pelkäämään että kaupungissa vanhemmilla on jotain sellaisia ongelmia. En uskoisi kyllä äidistä enkä isäpuolesta moista mutta kyllähän se mieleen noista leikeistä tuli. Sitten kuitenkin kyseli että miksi huumeita on, kuka tyhmä ne on keksinyt, miksi niitä tuodaan suomeen, tästä epäilen että lapsi oli nähnyt tulliohjelman. Kuitenkaan 8 vuotiaan ei pitäisi huumeistä mitään tietää tai haluta edes tietää.
Ruuasta on myös tullut molempien lapsien kanssa suurempi ongelma, äiti ei meinaa saada lapsia enää syömään luonaan. Kyselee multa että mitä teen lapsille ruuaksi kun syövät meillä niin hyvin ja monipuolisesti. Aivan normaalia kotiruokaa teen, hyvin kelpaa ja syödään reippaasti salaatteja myöden. En voi käsittää mistä moinen tinttailu johtuu äidin luona. Toki mies sanoi sitten että ymmärtää kyllä miksei lapset syö, ettei hänkään niitä ruokia söisi että on niin kamalaa liejua että mä olen gourmet kokki exäänsä verrattuna. Ja yksi mikä on varmaan suurin syy hyvään ruokaan on hyvät raaka-aineet, mä käytän aina tuoretta. Lapsien äiti käyttää kuulemma paljon kaupan valmisruokia niin salaateissa kuin peruslihapullissa. Mä teen kaiken itse, joten onhan maku aivan eri enkä hukuta kaikkea kermaan ja tarjoile pelkkää makkaraa+makaronia ketsupilla. Ravinto on myös melkoisen suuri osa hyvää käyttäytymistä, jos keho voi huonosti, voi myös henkisesti huonosti.
Nyt meillä tulee perheneuvolaan aika että päästään purkamaan tilannetta sinne, pelkään vaan että tunti aikaa ei riitä meille kertomaan huolistamme. Mutta emme tiedä kuinka enää toimia joten pakko varmaan pyytää useampi tapaaminen ja toivoa että asiat lähtisivät nyt rullaamaan oikeaan suuntaan.
Lapset meille, ainakin nyt vanhempi näin alkuun jotta saadaan hälle uusi puhdas alku turvallisessa ympäristössä, hyvien ystävien ja perheen ympäröimänä. Koulusta onneksi on tehty nyt lastensuojeluilmoitus joten toivotaan että se nyt hieman edes auttaa asioita loksahtamaan paikalleen. Kunhan vaan meitäkin jo vihdoin kuunneltaisiin!!!
Myös nuorempi lapsista on alkanut reagoimaan, samaa rataa mennään kuin vanhemman kanssa. Pelit on maailman napa, hän vielä osaa leikkiä mutta nekin menee pelien ja tv-sarjojen mukaan täysin. Hänkin tahtoisi asua enemmän isin luona, mutta silti ikävöi äitiään mutta sanoo samalla että jos mä olisin hänen äitinsä niin hän saisi asua isin luona ilman että kukaan suuttuisi.
Nuorempi lapsi käy nyt myös toimintaterapiassa koska ei osaa pukea vaatteita oikein päin, pyyhkiä pyllyään edelleenkään, ei jaksa keskittyä, ei kiinnosta oppiminen, tahtoo vain pelata, ei osaa huomioida ympärillä tapahtuvia asioita/vaaroja jne jne... Asioita mistä olemme jo muutaman vuoden marisseet että hankkisi nyt jo äiti apua että ei 6 vuotiaan pidä olla noin jäljessä, mutta kun tarhasta ei oltu asiaa huomioitu niin äiti ei ottanut meidän sanoja tosissaan. Vasta nyt kun eskarista sanottu ettei lapsesta tule kouluun sopivaa ellei apuja saada ja lujaa niin sitten vasta herättiin. On se kumma kun meidän sanoja ei oteta lainkaan kuuleviin korviin.
Sen siitä saa kun ei vaadi lapsiltaan mitään, antaa elää pellossa eikä aseta rajoja. Pilatkoon tämän uuden vauvan niin kuin itse tahtoo mutta miehen lapsia emme anna enää enempää pilata! Nyt tähän on tultava stoppi tavalla tai toisella! Meitä on pakko kuultava jo ja otettava meidänkin sanat huomioon! Tässä alkaa olemaan jo liikaa tosi kyseessä ja käytökseen tultava stoppi jotta ei tule myöhemmin suurempia ongelmia!!!
Mä oon niin loppu taisteleen tuon äidin kanssa, miksi suomen valtio on niin saatanan vanhoollinen että äiti on muka parempi, miksei isä voi olla paree? Mikä äidistä tekee sen paremman osapuolen kuin isästä? Meilläkin on nyt laitettu vanhempain vapaat puoliksi jotta isä saa olla tytön kanssa yhtälailla kotona kuin minäkin, alkuun olin minä koska tissit. Nyt voi jo isäkin olla koska syö jo kiinteitä sekä pullo kelpaa, imetän silti edelleen mutta vain aamuisin, työpäivän jälkeen ja illalla. Näin siksi koska molemmat tahdomme luoda lapsen kanssa yhtälaisen siteen sekä olla samanarvoisia vanhempia. Miksei suomi voi tulla tässäkin mukana? Miksi sossujen takia äiti on se parempi osapuoli? Miksei ne saatanan ämmät voi siellä avata silmiään että joskus myös mies on parempi? Ei se mies siellä osaa sanoa vastaan mitään koska kaikki käsittelijät on naisia ja pelkää sanoa koska jos sanoo yhdenkin poikkisanan tai arvostelee sossujen toimintaa niin häntä pidetään jotain monsterina koska on mies, mitä vittua mä sanon???? Lasten paikka ei ole automaattisesti äidillä!!!!
Ja pakko tulla vielä se lisäämään että isin luokse ei aina tahdota lähteä koska isompi lapsista tahtoo viettää aikaa erossa toisesta sisaruksestaan, näin ainakin kertoo ja sitten kun ollaan pakotettu mukaan niin hetken päästä käykin ilmi että äiti on tehnyt jotain hankintoja ja lapsi ei ole tahtonut lähteä meille koska tahtoo odottaa että saa tämän hankinnan jota odottaa kovasti postista. Usein silloin kun on peleihin liittyviä hankintoja niin ei tahdota lähteä isälle. Ja muut lelut yms niin sitten voidaan lähteä. Mutta viimeiseen reilu vuoteen olemme laskeneet että 2 kertaa on ollut sellainen tilanne että jotain tavaraa tai muuta olisi ollut postissa tulossa lapsille, eli koko ajan lahjotaan. Ja sitten jollei ole postissa jotain tulossa niin sitten lähetellään kuvia viikonlopun aikana että "ostin teille tällaisen elokuvan, täällä odottaa teille suklaamunat", lahjontaa että lapsilla on hirveä kiire äidille takaisin. Tämä paheni vain kesän jälkeen kun vanhempi lapsi sanoi tahtovansa jäädä meille. Ja tää on joka viikonloppuista. Mekin teemme lapsille hankintoja mutta emme ikinä manipuloi niillä, ne vain ovat meillä kun tulevat meille, ei niistä ilmoiteta etukäteen. Jos ollaan ostettu elokuva, on se hankittu siksi että voimme pitää yhteisen kivan elokuvaillan, ei siksi että meillä on jotain mitä äidillä ole tai minkä vuoksi meille olisi kivempi tulla. Tää on aivan naurettavaa! Sitten kuitenkaan ei ole varaa ostaa bensaa autoon jotta voitaisiin tulla hakemaan/tuomaan lapsia. Ei varaa uusiin vaatteisiin jne jne..
Myös toi hygienia ja puhtaat vaatteet tuottaa edelleen ongelmia. Meillä vaihdetaan edelleen joka päivä vaatteet ja lapset kulkee puhtaissa vaatteissa. Kun lapset meille saapuu niin ovat paskasissa vaatteissa, välillä haisevat ihan hirveille ja nuoremmalla hirveet paskavanat pikkareissa. Aivan jotain kamalaa tuokin, mutta ei siihen kukaan ole puuttunut koulustakaan eikä terkkarilta niin ei mekään asialle voida mitään. Uusia vaatteita annetaan tämän tästä sinne mutta eipä me niitä sen koommin enää ikinä lasten päällä nähdä, vanhat vaatteet päällä vaan saapuvat meille. En tiedä myykö äiti vaatteet jossain nettikirpulla vai kuinka mutta olisi kiva joskus edes nähdä annettuja vaatteita lapsien päällä. Ja sitten sekin on naurettavaa että laittaa rikkinäisiä vaatteita lasten päälle meille tullessa että meidän on pakko taas vaihtaa ehjät lapsille päälle, pyytäisi niitä uusia sitten jos on tarve eikä tuolla tavalla tekisi ja oikeesti mihin ne uuden katoo joita sinne annetaan... PlaaH!!!
tiistai 18. huhtikuuta 2017
torstai 14. huhtikuuta 2016
Ongelmia, psykologi, koulukuraattori, kiukkukohtaukset jne jne jne..
Voi mistäköhän aloittaisi...
Mikään ei ole mennyt hyvin, ei vaan yksinkertaisesti mene nyt asiat niin kuin pitäisi.
Lapsi kiukuttelee välillä minkä kerkiää, pienin askelin ollaan päästy eteenpäin ja nyt hieman jo helpottaa mutta ongelmia on vielä paljon!
Elikkäs vanhemman lapsen koulussa menee suhteellisen huonosti. Opettaja on jopa käskenyt äidin hakemaan lapsen koulusta pois kun ei ole saanut tätä aisoihin, ei kerran vaan useamman kerran. Lapsi on ollut useassa käsirysyssä mukana ja usein itse aloittajana, myöskin kahdesti käynyt opettajan päälle meidän tiedon mukaan. Hänet on laitettu kuraattorin juttusille, sekä rehtorikin on jo puuttunut tilanteeseen. Nyt psykologikin on jo kuvioissa mukana jotta saataisiin tietää mikä lasta niin kovasti ahdistaa. Myös kotona on pahoinpidellyt nuorempaa sisarusta sekä käynyt raskaana olevan äitinsäkin kimppuun. Nuorempi lapsi pelkää jo omaa sisarustaan! Ja mitä me voidaan muuta kun yrittää olla tukena ja auttaa, käydä keskusteluissa ja purra hammasta ettei lähdetä hakemaan lapsia meille koska näköjään resurssit äidin luona ei riitä. Me oltiin alusta saakka sitä mieltä ettei lasta voi laittaa huonojen sosiaalisten taitojen vuoksi isoon ryhmään, mutta eihän äiti sitä kuunnellut! Meillä täällä maalla olisi ollut paljon paremmat oltavat, mutta koska hän on ÄITI niin hän on aina oikeassa ja täällä vitun Suomessa äiti on aina oikeassa, eikä isää ikinä kuunnella eikä sossut ikinä voi mitään millekään!
Lapsi olisi aivan varmasti paremmassa kunnossa jos se asuisi meillä!
A) Meillä ei edelleenkään pelata niitä vitun pelejä! Vaan lapselle olisi muita aktiviteettejä! Lapset viettäisivät suurimman osan ajasta leikkien ulkona ja sisällä, ei kytäten tv-ruutua tai tietokonetta!
Äidin luona saa kuulemma aina kun tarpeeksi kauan ruinaa ni tehdä mitä tahtoo eikä peliajat pidä paikkaansa. RAIVOSTUTTAVAA!!! Nuorempi kertoo näin meille!
B) Meillä pidettäisiin lapsen tekemisistä varmasti huolta, seurattaisiin kännykän käyttöä yms. Nyt kun lapset olivat meillä viikonloppuna tutkin puhelinta mieheni kanssa ja siellä oli youtube-ohjelma ja sieltä näki mitä lapsi olis katsonut, niin siellä oli katsottu vähän sellaisia videioita mitä ei todellakaan tuon ikäisen pitäisi katsoa! Etenkään kun tiedetään että lapsella on jo ongelmia! Videioita missä harrastetaan seksi, missä hakataan opettajia ja muita väkivaltaisia juttuja! Näistä kun äidille sanottiin niin syytti toista lasta ja ettei hänen lapsensa kyllä tuollaista! IHAN VITUN SAMA KUKA NIITÄ KATSOO, PITÄISI ÄIDIN PITÄÄ HUOLTA ETTEI TOLLASIA KAVEREITA OLE JA KÄNNY ON VAIN OMAN LAPSEN KÄYTÖSSÄ, SIITÄ SAA MYÖS YOUTUBEN POIS!!! Äidin puheista sai selvyyden että tämä ei ole eka kerta! Ja ihan mitä tahansa lapsi katsookin niin lapsi voi puhua että kun se ja toi katsoi, en minä! Kaikkea paskaa ei lapsenkaan (etenkään sellaisen jolla ongelmakäyttäytymistä) suusta tarvitse uskoa! Äiti tekee vielä sekopään tuosta lapsesta kun ei jaksa pitää huolta ja pelkään pahoin että lapsi sekaantuu vielä vääriin porukoihin kun äitiä ei kiinnosta valistaa, torua, kertoa hyvästä seurasta ja huonosta, kieltää ja kurittaa!
C) Meillä on muutenkin säännöt, juuri niitä mitä lapsi tarvitsee, eikä meillä anneta periksi jos muksu ruinaa! Tottakai joskus sääntöjen läpi voidaan katsoa, mutta jos niistä lipsutaan liikaa eikä osata käyttäytyä niin kyllä säännöt taas kiristyy entisestään!
D) Meillä lapset saisivat kunnon ravintoa, sekä syötäisiin tasasin ajoin, ei silloin tällöin. Äidin luona on ollut ongelmia syömisen kanssa kun lapset eivät suostu syömään. Täytyisi äidin siinä vaiheessa katsoa peiliin ja miettiä missä vika! Ehkä siinä että tarjoaa koko ajan samaa paskaa ja antaa liikaa välipaloja! Ruokaa syödään silloin kun sitä on tarjolla, ei pitkin päivää herkutella ja juoda nälkäänsä. Jos ongelmia syömisen kanssa, niin ei silloin syödä välipalojakaan!
Ja sitten tosiaan lapsista vanhempi ei tahtonut tulla meille viikonlopuksi, en tiedä mistä johtui loppujen lopuksi mutta puhui äidilleen että ei tahdo tulla kun isä satuttaa ja on uhannut tehdä pahempaakin. Isä ei todellakaan ole edes vienyt lasta jäähylle, koskenutkaan lapseen, saatika sitten uhkaillut. Kysyimme lapselta mistä tällaiset puheet johtuvat ja ei osannut sanoa, kysyimme onko nähnyt unta ja luullut todeksi niin ei ollut sitäkään. Kuitenkin sitten kun hieman keskusteltiin niin saatiin sen verran selville että kun oltiin viime kerran heidän meillä ollessa jouduttu huutamaan että nyt loppuu niin hän oli säikähtänyt. Meinasi työntää sisaruksensa ikkunan läpi ja rikkoa kaikki lelut mitä käsiinsä sai. Veimme hänet rauhoittumaan pakolla jottei satuta sisarustaan ja kerroimme että tällaisen käytöksen täytyy loppua ettei me pystytä pian enää auttamaan ellei itse tahdo muuttua. Tämä oli varmaankin hänestä uhkaus tai jonkin sortin lause ettemme häntä enää meille tahdo, emme tiedä. Kuitenkin lapsi sitten tuli meille viikonlopuksi ja hauskaa oli. Minkäänlaisia käytösongelmia ei ollut, lapsi oli kuin ennenkin (1,5 vuotta sitten kun käytös oli erinomaista ennen äidille muuttoa). En tiedä mikä tuo juttu oli mutta pahalta kuulosti korvaan kun lapsi sanoo että isä tahtoo satuttaa häntä vaikkei mitään tällaista ikinä ole ollut tai kukaan sanonut ikinä! Kysyimme myös onko äidin luona tollaista niin ei vastannut, mutta isäpuoli oli siinä samassa tilassa silloin, että en tiedä johtuiko siitä ettei vastannut. Kamala fiilis jäi kuitenkin.....
Mulla niin menee järki pian että huh huh!
Tekis mieli tehdä lasu mutta turha tehdä kun siellä on jo niin paljon henkilöitä hoitamassa lapsien asioita että eiköhän sieltä pian tule jotain esiin kun lapsi alkaa puhumaan. Ainoo mikä vituttaa eniten kun se äiti valehtelee minkä kerkiää kaikille tahoille että on yrittänyt jo tai niin meillä tehdään tai tai tai ja kaikki valhetta, silloin ei ongelmat ratkeakaan jos ei itse näe virheitään ja puhu totta ja kerro suoraan miten asiat on. Meidät on onneksi mieheni kanssa kutsuttu myös sinne psykologille että voimme kertoa oman näkemyksemme ja voi kun mä pääsen vauhtiin niin annan tulla kyllä kaikki 4 vuoden patoutumat kuitenkin niin että en lietsoa... Toivottavasti pystyn siihen...
Ei lapsessa hirveästi ole mitään muuta vikaa kuin kamala stressi jostain jota emme vielä tiedä. Ja se että on istunut pelikoneella silloin kun sosiaaliset taidot olisi pitäneet kehittyä ja nyt hän on muista jäljessä ja näin ollen siitä tulee ongelmia. Ei ole tervettä että 3-4 vuotias lapsi on pitänyt skylandereita parhaina ystävinään eikä ole tahtonut nähdä muita lapsia. Oppinut että lyöminen on okei peleistä ja nyt kun kaikki ei toimikaan niin kuin hän tahtoo niin lyöminen on se opittu ratkaisu. Hän on aina saanut äidin luona kaiken periksi, joten nyt se kostautuu kun koulussa onkin monta muuta jotka ovat samalla lähtöviivalla ja hän ei saakaan kaikkea yksin sekä tahtoaan aina läpitte, sekä harmittaa kun muut ovat kehityksestä edellä jne jne.. Mutta näillä mennään eteenpäin, yritän pitää vielä pokerinaamaa ja olla ressaamatta enempää. Onneksi nyt lapsi saa ammattiapua ja toivottavasti asiat ratkee!
Terkuin
Tuleva mami...
(meillekin tulee pienokainen joka on lapsien mielestä paljon parempi asia kuin äidin vauva)

tiistai 2. helmikuuta 2016
Muutoksien aikakausi
No jälleen on vierähtänyt tovi kirjoittamisesta...
Tasasesti on mennyt, lapset ovat olleet meillä joka toinen vkl ja kaikki on mennyt melko hyvin. Puheet meille muutosta eivät ole loppuneet edelleenkään, kuitenkin ne ovat rauhoittuneet noin niin kuin yleisesti.
Kuitenkin vanhempi lapsi on nyt alkanut reagoimaan johonkin, emme tiedä mihinkä mutta koulu ei maistu ja arkikin on nahkeaa.. Muutoksia äidin luona on, he muuttavat isompaan asuntoon jotta lapset saavat omat huoneet joka on tietysti mainio asia. Myös perheenlisäystä siellä suunnalla on tulossa, johon lapset ovat reagoineet välillä hyvin ja välillä huonosti, kuitenkin ainakin omasta mielestä se on ihan iloinen asia. Vanhempi lapsi on kuitenkin alkanut puhumaan ettei tahdo jatkaa koulua ja että siellä on kiusaamista. Opettajan kanssa tästä on puhuttu, he ovat asiaa seuranneet ja mitään suurempaa kiusaamista ei ole näkynyt. Lapsi on vaan ehkä hieman erityisherkkä ja sen kanssa pitää nyt vain oppia elämään. Niin hurjalta kuin se kuulostaakin. Mutta lapsi herkkyyksiensä kanssa ja päälle muutokset niin ne varmaan on nyt sitten laukaisseet tämän ns. koulumasennuksen. Lapsi menee juttelemaan kuraattorille niin eiköhän sieltä sitten jotain ratkea. Kuitenkin ikinä ole tavannut ekaluokkalaista joka tahtoo lopettaa koulun kesken, kuulostaa niin kovin oudolta omaan korvaan.
Tällä viikolla oli jo jokin pieni käsirysykin ollut koulussa, nimittelyä, nipistelyä ja tuuppimista. Tarkkaa tietoa ei ole mistä lähti mutta jostain pienestä oli tullut iso juttu ja sitten lähtenyt lapasesta, kuitenkin asia oltiin saatu selvitettyä ja anteeksi pyydettyä, kumpa näitä tulisi enää lisää. :(
Vanhemman lapsen hammasasiat on saatu kuntoon, mahtavuutta. Nyt on muovipaikat ja kovetteet suussa, nyt kun vain pidetään hyvää huolta pesuista niin ei pitäisi tulla enää mitään ongelmia. Kuitenkin tuntuu välillä olevan tuo hampaiden pesu vastenmielistä mutta kyllä se ne pesee, emme kuitenkaan tiedä kuinka äidin luona.
Nuoremman muksun tarhassa menee hyvin vaikkakin pientä kiusantekoa sielläkin on. Tarhassa on yksi kaveri joka yrittää pompottaa meidän muksua ja jollei tähän suostu, tulee kova riita ja sitten meidän muksu onkin kovasti alistunut. Tähän on nyt yritetty laittaa stoppia, mutta tiedä häntä sitten mikä on tilanne tällä hetkellä koska emme ole saaneet väliaikatietoja vähään aikaan.
Mutta tällaista näin lyhykäisyydessään taas...

keskiviikko 28. lokakuuta 2015
Hampaat, vessassa käynti, vaatteet, pelaaminen, kiusaaminen jne jne
Otsikko kertoo jo kaiken, plaah!
Hampaat, niistä saa taas marista joka kerta kun lapset palaa äidilleen. Hirveitä ientulehduksia, heiluvia hampaita ei pestä, eikä kyllä oikeastaan muitakaan kunnolla. Lapsi narskuttelee hampaitaan koko ajan enemmän ja enemmän hampaitaan, koska hampaisiin on tullut valkoisia viiruja tooosi paljon, eli lienee lapsi stressaantunut kun sellaista tekee tai mistä minä tietäisin mistä tollainen johtunee mutta voisin kuvitella että stressistä. Mutta mistä minä tietäisin mikä lasta sitten stressaa, miten sen saisi lypsettyä lapsesta... Tai kertoohan tuo nyt paljon meille kaikista kivoista ja huonoista jutuista koulussa, kotona jne mutta mitä voimme niille tehdä mieheni kanssa on sitten se pää kysymys.. No katsotaan mitä mieheni saa seuraavan kerran tietää lapsensa hampaista koska nyt on käyty hammaslääkärissä koulun kautta mutta ei kuulemma jaksa selittää puhelimessa/tekstareilla ku ei äiti oo itse siellä käyny ku pelkää hammaslääkäreitä vaan isäpuoli kävi lapsen kanssa siellä.
Nuoremmalla vessassa käynti taitaa olla se millä purkaa stressiään, tai sitten vaan vahinkoja sattuu.. Niitä vaan satttuu turhan usein... Viimeksikin kun olivat meillä ei meinattu millään keritä vessaan vaan koko ajan piti olla vaihtamassa pikkareita kun vahinko sattui, eikä kuulemma haitannut jos vahinko kävi ja pikkareissa on pissaa. Hinkkaahan se nyt jos märissä pikkareissa kulkee, ei sen pitäisi olla kommentilla "ei haittaa".. Sama homma on kenkien kanssa, ei haittaa ollenkaan kun ne on väärissä jaloissa... Kyllä 5-vuotiaan pitäisi osata jo kengät pukea oikein jalkoihinsa...
Teimme tarhaan sellaisen kasvatuslapun jossa kerrottiin lapsen kehityksestä ja miinuksista sekä plussista. Kuitenkin tämä lappu katosi matkalla tarhaan, mystistä! Tarhasta ottivat meihin yhteyttä että voisimmeko täyttää sen jo ennen keskustelua, sanoimme täyttäneemme mutta he eivät olleet sitä saaneet. Äiti kertoo vieneensä laput sinne suljetussa kirjekuoressa mutta ei tiedä mihin tarha sitten on kadottanut ne. Epäilen vahvasti että äiti on ne kadottanut koska on aikaisemminkin jäänyt kiinni meidän ja tarhan välisten kirjeiden lukemisesta. Ja tällä kertaa on varmaan myös lukenut eikä teksti miellyttänyt ja kappas kun ne sitten katosivat taasen.
Vaatteista maristaan jälleen, niitä on joko liikaa tai liian vähän, pitää ostaa tota mutta sitten kun hankkii niin sitten oliskin pitänyt ostaa jotain aivan muuta. Sain taas kuulla että äiti myy sitä sun tätä jossain facebookin kirppareilla, harmi kun itse en näe hänen myynti-ilmoituksiaan kun olen esto-listalla, kaverini kuitenkin lupautui kurkkimaan puolestani että jos myyntiin tulee jotain lapsien kamaa niin ottaa print screenin ja saan katsoa onko jotain meidän ostamaa tavaraa. Suoraan sanottuna vituttaa kun teemme hankintoja sinne suuntaan emmekä ikinä näe niitä lapsien päällä tai kuvista tai mitään... Mihin ihmeeseen ne oikeasti katoaa!!! No nyt olemme taas päivittäneet vaatekaapit äidin luona, on haalarit, toppapukua, talvikengät molemmille uudet jne jne... Äidille vain hanskojen ja pipojen hankinnat, jos nekin on jostain kirppikseltä hankittu kulahtaneet niin sitten kyllä mä älähdän! Ne ei kalliita ole joten ne voi kyllä hankkia ihan uutena ja jollei ole rahaa niin sitten me hankitaan kyllä!
Pelaaminen, tuo loputon suo! Lapset tykkäävät nykypäivänä pelata, joo tiedän. Ja se on opettavaista ja ja ja... Ja siitähän voi saada vaikka uran... Juu kyllä alle %, mutta tuskin jokainen peliaddikti joka on saanut lapsena liikaa pelata tekee uraa aikuisena, roviokin potkii pihalle jo osaajia niin tuskin meidän hanipööpalleroista tulee pelialan huippuosaajia kaikista, sillä ette voi alle 10-vuotiaiden loputonta pelaamista hypettää... Pelaaminen, silloin se on liiallista jos lapsen yöunet kärsii, mielikuvitus muiden leikkien suhteen loppuu, ei kiinnosta muu kuin pelaaminen, ei edes kaverit niin sitten menee jo kyllä yli. Ihan hauskaa ajan vietettä joo, mutta elämässä pitäisi olla muutakin sisältöä. Meillä ollessaan muksut tekee kaikkea muuta kuin pelaavat. Onneksi! Toki jos on kamala kaatosade tai kipeänä niin silloin voi saada peliaikaa mutta muutoin kyllä minimissään. Lasten työ on leikkiä, ei pelaamista. Ja joskus meillä saa pelata jos joku kaveri on kylässä, niin silloin he saavat halutessaan pelata movella tanssi/liikunta pelejä, se on hauskaa niin tyttö kuin poika porukassa. En ole ehdoton "ei pelaamista"-tyyppi mutta en voi sietää vanhempia jotka laittaa lapset koneelle ettei itse tartte tehdä mitään! Raivostuttavaa! Mutta se taas pelaamisesta
Kiusaaminen on myös noussut meillä esille.. Lapset ovat molemmat kertoneet kiusaamistapauksista, niin tarhassa kuin koulussa. Nuorempi on alkanut kinuamaan meidän tarhaamme takaisin koska täällä ei kuulemma kiusaamista esiintynyt ja kaupungin tarhassa sitä esiintyy. Ikävä homma sinäänsä koska meillä ei ole mitään todisteita asiasta ja mitä me asialle pystyttäisiin tekemään koska kyse kuitenkin todennäköisesti on vielä pienimuotoisesta kiusaamisesta kun kotiin ei ole sen enempää tullut kyselyitä tai kirjeitä, toki jos äiti on vienyt ne ja pimittää meiltä.. Tarhassa ja koulussa luulisi tuollaiseen kyllä aikuisten puuttuvan, mutta mistä me tiedämme. Meidän on nyt vain rohkaistava lapsia kertomaan meille, äidille, isipuolelle, tarhantäteille, opettajille yms asiasta ja toivottava että joku asialle tekee jotain! Kamala kun meidän kädet on melkein sidottuna emmekä voi tehdä mitään.
Voimme vaan pyytää äitiä keskustelemaan enemmän lastensa kanssa ja että hoitaisi asian myös koulun sekä tarhan kanssa!
Näihin kuviin ja tunnelmiin taas hetkeks, se on moro!

perjantai 28. elokuuta 2015
Kirjoitusvälit pitenee kun ei oikein ole mitään sanottavaa
Tai oikeastaan olisi, mutta väsyttää niin kovasti vaan valittaa... Mutta minkäs teet kun ne nega-asiat nousee kärpäsestä härkäsiksi kun niihin ei puututa. Mutta on niitä positiivisiakin asioita...
Koulu alkoi vanhemmalla lapsella ja hän on ollut intoa piukkana asiasta! Tottakai, mahtavaahan tuo on ollut ja niin jännittävää. Sekä vissiinkin ihan hienosti siellä koulussa on alkanut. Jotkut Wilman käyttäjätunnukset on tulossa myös meille, jotta pääsemme katsomaan miten lapsella on mennyt ja siellä on kuulemma kaikkea ajankohtaista. Kiva juttu siis että meidätkin on otettu huomioon sieltä kaupungin koululta. Reppu haettiin lapselle isin kanssa ennen koulun alkua ja se oli maailman paras juttu sekä juuri sellainen minkä hän itse halusi. Mietimme että se oli kyllä hieman pieni kokoinen mutta ei tuollainen ekaluokkalainen varmaan kaikkia koulukirjoja kerralla kanna, tai ainakin näin opettaja sanoi että yhtä/kahta kirjaa maksimissaan kulkee koulu-koti välillä. Näin se vissiin on myös ainakin tähän saakka ollut. Ja mietimme että ei tollainen natiainen tarvitse itsensä kokoistä reppua joka suurin piirtein laahaa maata. Ekaluokkaiset kun on aina niin söpöjä kun ovat vielä niin pieniä ja reput ovat samankokoisia kun itse koululainen, joten ajattelimme että hankitaan nyt sitten uusi kun tuo jää pieneksi, pääasia että saa nyt mieleisensä ja koulu lähtee hyvillä mielin käyntiin.
Nuoremman tarhakin lähti komeasti käyntiin, pääsi isompien lapsien ryhmään josta on aivan innoissaan. Hänkin on kasvanut niin isoksi että on isompien ryhmässä jo, meidän on vaikea tajuta tätä vielä mutta hän on niin kovin ylpeä aiheesta! Myös hänen kohdallaan aloitettiin nyt reissuvihko jotta me täällä saamme tietää hänen kuulumisiaan enemmän. Sekin tosi kiva juttu!
Palaan tuohon isomman muksun koulureppu asiaan niin sekin saatiin käännytettyä lapsen päässä negatiiviseksi asiaksi siellä äidin luonna. Vaikka äidin kanssa oltiin sovittu että reppu on nyt vähän pienehkö niin se on kovin mieleinen ja hankimme sitten isomman kun sen tarve on. No eiköhän tämän äidin äiti tule ja saa hirveän hepulin repusta ja haukkuu tämän pienen repun, sekä isän ettei mitään nyt olla oikein osattu taaskaan tehdä oikein. Että kyllä HÄN hankkii lapsenlapselleen nyt kunnon kokoisen ja näköisen koulurepun, niin verkkokauppa oli vinkunut ja lapsen kanssa hankittu uusi reppu. Eli meidän hankkima reppu jäi nyt sitten ja siitä tuli lapsen mielestä huono koska mummi oli saanut siitä slaagin. No onneksi nuorempi sitten ei ollut mummin haukkumisista moksiskaan ja tahtoi tämän repun itselleen tarharepuksi.
Ja palaanpas vielä koulun alkua ennen olevaan ajanjaksoon kun kysyimme onko tarpeeksi kouluvaatteita ja onhan uusiakin... Äiti sanoi että on on... Koulun alkuun on enää kolme päivää niin mieheni kysyi lapsien äidiltä että onhan muksuilla nyt oikeasti uudet vaatteet päälle kun menevät maanantaina tarhaan/kouluun... Äiti tähän että ei hän ole vaatteita niin miettinyt että kyllä tuolta kaapista jotain siistiä löytyy. AAAPUa! Joo mutta mitä, pakokauhu iski meihin koska vaatteet on välillä mitä ihmeellisempiä ryysyjä... Mieheni otti ja lähti lauantaina ajamaan kaupunkiin, haki molemmat lapset ja painui henkkamaukalle shoppaamaan molemmille muksuille uusia vaatekerrastoja. Sekä vei meiltä ison kasan taas vaatteita. Nyt oli molemmille lapsille kunnon vaatteet, jotka äiti onneksi sai aikaiseksi pestyä maanantaiksi ja lapsien päälle. Huh huh! En sano että aina olisi varaa, aikaa tai pakko olla viimeisen päälle. Mutta kyllä ekana koulu/tarhapäivänä pitää olla siistit vaatteet sekä mielestäni koulussa täytyy etenkin olla siistit vaatteet joka päivä koska huonoista vaatteista tulee äkkiä kiusatuksi. Mutta on se kun meidän täältä kaukaa tarttee lähtee ostaan muksuille vaatteita vaikka oltiin kysytty moneen otteeseen asiasta, tarjottu rahaa niihin mutta ei, ei äiti ollut saanut aikaiseksi hankkia niitä! Menee järki!
Saimme hienoja kuvia äidiltä ekasta koulupäivästä ja muksu soitti vielä itse koulupäivän jälkeen aivan intona, selitti niin paljon ettei meinannut oikein puheesta saada selvää kun tekstiä tuli niin nopeaa ja paljon. Eka kouluviikko meni ja perjantai saapui, lapset tulivat meille ja sama selitys jatkui molempien suista taukoamatta! Viikonloppu meni ihan hienosti ilman suurempia kinoja tai sanaharkkoja. Kuitenkin vanhempi lapsi ilmoitti kertaalleen että meinaa kyllä tulla vielä jonain päivänä kouluun luoksemme niin kuin olisi koko ajan tahtonut. Se vähän säikäytti meitä mutta saimme puhuttua lapsen kanssa jälleen kerran että se on ihan hyvä käydä kaupungissa koulu nyt kerralla koska on hyviä kavereita ja paljon tekemistä. Asia jäi siihen ja siitä ei enempää keskusteltu.
Viikonlopun iltapuhteilla vanhempi lapsi sanoi että voisinko tulla katsomaan hänen hampaitaan kun tekee niin kipiää pestä niitä. Menin katsomaan niin siellä oli valkoista peitettä alahampaat täynnä, sekä todella paha ientulehdus. Ien oli niin tulehtunut että se oli noussut kahden hampaan päälle niin että hyvä kun hampaita näkyi. Sekä muita hampaita ei selkeästikään oltu pesty moneen päivään. Lapsi sanoi että ei siihen sattunut muulloin kuin pestessä hampaita tai syödessä. Pesin hampaat joka paikasta tarkasti ja ei muuta kuin purskutellen suuvettä. Onneksi viimeksi kun hampaiden kanssa oli ongelmaa lapsi huomasi että suuvesi auttoi. Tiedän ettei suuvesi ole tarkoitettu noin pienen suuhun mutta pakko siinä on jotain tehdä että sieltä saa varmasti suurimman osan bakteereista tapettua. Onneksi mulla on noita apteekin suuvesiä jotka oikeasti auttaa. Kysyin lapselta miten on hoitanut äidin luona hampaitaan niin sanoi että ne pestään kun ne muistetaan ja kysyin että tarkistaako äiti ikinä hampaita pesun jälkeen niin sanoi ettei tarkista. Kysyin myös miksei ole kertonut äidille hampaiden olevan kipeät ja pyytänyt katsomaan niin vastaus oli että äiti pelkää hammaslääkäreitä. Tästähän sitten soppa syntyi kun kerroin asiasta miehelleni. Ja arvatkaa vaan mikä soppa siitä syntyi kun hän sanoi asiasta lapsen äidille. Äiti tottakai sanoi että joka ilta pestään hampaat ja ettei hän nyt ihan joka päivä tarkista koska lapsi on niin hienosti pessyt omat hampaansakin. Tässä iässä mielestäni lapsien tulisi pestä aamuin illoin hampaansa ja ei enää millään karkkitahnalla. Sekä vituttaa ylikaiken kun äiti ei ymmärrä suuhygienian tarpeellisuutta! Mieheni onneksi ymmärtää ja tietää että suusta voi kehoon levitä myös tappavia bakteereitakin jos pääsee verenkiertoon, äitikin tästä asiasta kuulemma oli tietoinen kun mieheni siitä hänelle sanoi mutta hetkautti vähän olkapäitä ja oli vähä hälläväliä-meiningillä. Kyllä sitten otti panuun, voi luoja kun otti päähän! Tää on jo toinen kerta kun lapsi joutuu äitinsä takia kärsimään huonosta suuhygieniasta!
Sitten mitä nuorempaan tulee... Hän oli 1,5-vuotta kuivilla, ei pissannut housuun, ei sänkyyn, ei mitään, ei ainakaan meidän luonamme. Nyt jostain syystä hän kuseksii housuunsa, sänkyynsä, tulee hirvee kiire vessaan, housuun pääsee melkein aina pieni liri. Lasta selkeästi nolottaa tämä todella paljon, mutta johonkin on jäänyt sen tunteen oppiminen että milloin on pissahätä ja milloin raja ylittyy että ei enää pystykään pidätteleen. Tätä ympäriinsä kuseksimista on tapahtunut melkein nyt koko tuon ajan kun ovat vain asuneet äidin luona. Eikö se saatana ymmärrä että joka kerta kun johonkin mennään, käydään ensin pissalla, edes kokeilemassa, koska tuollainen lapsi joka ei tiedä koska sillä on pissahätä niin pitää käyttää sitten useammin lähtiessä ja nukkumaan mennessä pissalla, halusi hän sitä tai ei, koska jollei hän itse tiedä koska on pissahätä niin silloin jonkun muun pitää se tietää ja opettaa häntä tietämään. Ei se mene ohitte sillä että "näitä sattuu rakas, ei ole mitään hätää". Lapsi ei itse selkeästikään sitä että housuun pääsi pisu vaan sitä että häntä nolottaa että taas niin pääsi käymään. Lapsi on herrajestas 5-vuotias, kyllä silloin pitäisi jo tietää milloin on mentävä vessaan! Uskon että tämä on osittain jotain ressiä ollut alkuun mutta nyt siitä on tullut jo osa elämää. Tähän pitäisi puuttua koska lapsi kertoo itse että vahinkoja käy äidin luona paljon. Mutta mitenkäs tähän nyt sitten puututaan muuta kuin lastensuojelun kautta, terveyskeskukselle kun äiti oli sanonut neuvolakäynnillä että kuiva on. Miksi valehdella sellaista mikä vaikuttaa mahdollisesti koko lapsen psyykkeeseen ja kasvuun, raivostuttavaa! Niitä on sellaisia hälyttimiä mitä apuna käyttäen lapsi oppii kyllä jos aikuisella ei kiinnostusta riitä tai pissaongelmaan ei aikuinen omin neuvoin löydä apua. Mutta kun äidin mielestä ei ole mitään ongelmaa... Järki menee tämänkin asian kanssa...
No päivä kerrallaan taas eteenpäin ja yritän jaksaa purra mieheni kanssa hammasta. Lapset tulevat taas viikonlopuksi, mä niin toivon että hampaat on kunnossa, pissat menee vessanpönttöön tai puskaan ja ettei ole taas jotain uutta valittamisen aihetta tai jotain kamalaa yllätystä vastassa.
*sormet ristiin*

keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Kouluun tutustumista, vanhempainiltaa ja ryhmätehtäviä
Eilen oli yksi mielenkiintoisimmista päivistä vähään aikaan, suoraan sanottuna hyvinkin paljon tunteita nostattava. Niin positiivisessa kuin negatiivisessa.
Mieheni kävi tutustumassa lapsensa tulevaan kouluun jossa oli nyt ensimmäinen vanhempainilta ja nähtiin muidenkin luokkalaisten vanhempia sekä esiteltiin koulu.
Mieheni kertoi että aivan ensimmäiseksi häntä alkoi ihmetyttämään tuo suuri ihmismäärä mikä sieltä koululta löytyi. Luokkaan oli änkenyt hänen sanojensa mukaan varmaan 50-60 henkilöä. Syy tähän selvisi pian. Luokan suuruus piti olla 10 henkeä, mutta nyt kävi ilmi että äiti oli tästä valehdellut ja luokan koko on 25 oppilasta. Ei siinä mitään, näin olimme jo ehtineet arvailemaankin ettei isossa kaupungissa voi olla normaaliluokalla noin pieniä määriä mutta emme osanneet ihan noin suurta luokkaa ajatella. Tuo ei ollut ainoa yllätys...
Olimme kertoneet äidille että meidän koululla on aina apuopettaja auttamassa (kunta on tällaisen sinne omilla pienillä pennosillaan hankkinut jotta jokainen saa mahdollisimman hyvää opetusta) ja on tarvittaessa koko ajan paikalla mikäli joku lapsista tarvitsee erityisopetusta tai on vaikeuksia keskittyä ja sen vuoksi tarvitsee erityishuomiota. Tämä kuitenkin äidin mukaan oli heidänkin koulussaan aivan samanlailla, eilen kuitenkin selvisi että tämä ns. apuopettaja on käytettävissä vain 2 h / viikko eli aivan yhtä turhan kanssa koko homma! Tai kaippa siitä nyt jotain apua on, mutta kuinka suuri, sen tietää vain ja ainoastaan lapsi itse. Ei ne yllärit tähänkään loppuneet.
Olimme myöskin tehneet selväksi äidille että lapsen mamma olisi halukas ottamaan vuorotteluvapaan puolikkaan lapsen ensimmäiselle kouluvuodelle jotta kouluun meno sujuisi mutkitta eikä tarvitsisi turhan pitkiä päiviä viettää koulussa heti ja että olisi aikaa sekä rauhaa oppia rutiineihin koska lapsella on hieman ns. erityistarpeita koska keskittyminen ja ajatuksien pito yhdessä päämäärässä on vielä vähän hakusessa.. Jottei meillä olisi tarvetta aamu- ja iltapäiväkerhoille lainkaan, ainakaan molemmille kerhoille. Mitäpä äiti tähän tuumasi? `Sanoi silloin aikaisemmin vain että niin on hänenkin äitinsä luvannut auttaa ja tarvittaessa jäämään vuorotteluvapaalle ettei hekään tahdo lapselle pitkiä päiviä. Nyt kuitenkin selvisi myös se että lapsi ollaan laittamassa molempiin kerhoihin koska "eihän hänen äitinsä nyt millään voi jäädä töistä pois, tiedättehän te nyt sen, ei se sellaiseen suostuisi." Eli lapselle tulee nyt noin. 9,5 h päiviä koska tarhaan menevät klo 6.30 ja pois heidät haetaan 16.00 tai sen jälkeen eli päivä saattaa venyä jopa 10 h!!! Ei mitään järkeä 6-7-vuotiaan lapsen päiväksi! Joo ei ole myöskään tämän nuoremman lapsen päiväksi kovin kivoja mutta hän sentään saa nukkua päikkärit tarhassa ja hänellä on suht vapaata koko päivä eikä ole niin paljoa opittavaa jossa pitäisi olla ajatuksella mukana.
Ja miksi laittaa lapsi aamu- ja iltapäiväkerhoon kun siellä on isäpuoli joka on TYÖTTÖMÄNÄ ja voisi hoitaa asiat niin ettei näitä kerhoja tarvittaisiin. Mitä vittua se laiskimus oikein siellä tekee? Eikö hän ota osaa lainkaan perheen arkeen? Miten mun mieheni edelleenkään tulisi pystyä luottamaan siihen idioottiin roolimallina lapsilleen? Mitä helvettiä? Kyllä mä uskon että mieheni ja minä olisimme oikeasti parempia roolimalleja lapsille kuin nuo kaksi laiskimusta. Jos tämä mies ei jaksa muuta kuin pelata ja olla kotona niin en minä ainakaan jaksaisi häntä elättää, saatika sitten kattella. Pihalle lentäisi koko heepo ja pian, hulluksihan siinä itsekin tulisi jos jonkun perse homeessa makaamista/istumista joutuisi tuijottamaan!
Ymmärrän kyllä että äiti on epätoivoisena valehdellut kaikki nämä asiat koska on tahtonut pitää lapset siellä hänen luonaan, mutta mikä on näiden valheiden hinta nyt sitten oikein on. Lapsen väsymys, se ettei jaksa keskittyä oppimiseen, viikonloput menee varmasti lepuuttamiseen että jaksaa taas rankat viikot eikä hauskan pitämiseen perheen kesken. En keksi mitään hyvää mitä tästä voisi seurata! Voi lapsi parkoja! Pelkään jo pahinta mutta toivon parasta! Lapset onneksi ovat sopeutuvaisia ja näin monet muutkin lapset ovat menneet, siltikin elämässään hyvin pärjänneet. Olisimme vaan miehemme kanssa toivoneet asioiden menevät hieman eritavalla. Tai ainakin niin että meillä olisi ollut oikeasti tieto mihin lapsi on menossa eikä valheellista tietoa.
Koulussa oli myös hyviäkin asioita, opettajat olivat mukavia ja tuntuivat empaattisilta mieheni puheiden mukaan. Kertoivat että nyt otetaan kokeille uusi koulujärjestelmä jossa ei ole juurikaan tunteja eritelty vaan että käydään oppimista läpi hieman suuremmalti katsottuna, ei ole esim enää varsinaisia oppiaineita. Se kuulostaa jotenkin omituiselta omaan korvaan mutta voi olla ihan hyväkin. Sitä vaan ihmeteltiin kun opettaja oli kertonut että kaikilla ei välttämättä ole samoja läksyjä vaan jokaiselle annetaan läksyt yksilöllisesti. En tiedä miten se on mahdollista noin suuressa luokassa ilman apuopettajaa että jokaisen osaamisen tason kautta annetaan jokaiselle eri tehtävät mutta kaippa se sitten ammattihenkilöt osaavat jotenkin hoitaa. Kunhan vaan oppimistasoa yritettäisiin kuitenkin ylläpitää kaikilla suurin piirtein samana ettei toiset ole liikaa edellä toisiin verrattuna. Mutta kaikki tämä jää nähtäväksi ja toivottavasti kesän aikana pystymme treenaamaan sosiaalisia taitoja ja vuorovaikutusta, keskittymistä ja perustaitoja, kuten kengän nauhojen sitomista ja pyllyn pyyhkimistä, jotte ne taidot olisi jo kunnossa kouluun mentäessä kunnolla. Vaikka opettaja kyllä oli kuulemma painottanut että ei saa käyttää sanoja "kouluun mennessä pitää osata jo tämä ja tämä", mutta kyllähän nyt oikeasti tiettyjä asioita täytyy osata. Mutta jännityksellä mennään kohti ensi syksyä, onneksi tässä vielä on aikaa kehittyä ja opetella elämän perusasioita.
Vanhempainilta venyi ilta kahdeksaan ja mieheni tahtoi käydä sanomassa lapsilleen hyvää yötä. Äidille tämä asia oli ok, mutta isäpuoli olikin asiasta vissiin erimieltä. Emme olisi saaneet käydä siellä enään koska hän oli saanut lapset jo sänkyyn. Kuitenkaan lapset eivät vielä nukkuneet niin päätimme käydä heille sanomassa hei ja hyvää yötä. Jos olisivat nukkuneet niin emme tietenkään olisi käyneet. Kuitenkin kun niin pitkälle ajoimme niin olisi ollut tyhmää että lapset tiesivät että olimme kaupungissa mutta emme käyneet heitä katsomassa. Olisi voinut tulla surupuseroon. Mutta mikä helkkari tämä isäpuoli on sanomaan muutoinkaan koska niiden oikea isä saa käydä lapsiaan katsomassa, ei minun mielestäni hänellä sellaisia oikeuksia ole! Isä saa vaikka herättää kesken unien lapsensa jos siihen näkee tarpeen, ei siihen isäpuolella ole mitään sanottavaa. Lapset olivat silmiin nähden maailman onnellisimpia kun isi saapui paikalle, halit vaihdettiin, kuulumiset kerrottiin suu vaahdos ja hyvän yön toivotukset toivotettiin. Lapsien silmistä näki että olivat maailman onnellisimpia kun näkivät isin ja saivat kuulla että enää muutama yö niin pääsevät taas isin luokse.
Itselle jäi tapaamisesta hyvä fiilis vaikka koko reissusta jäikin kovin ristiriitaiset fiilikset. Onneksi lapset tulevat taas parin päivän päästä meille!

maanantai 27. huhtikuuta 2015
Viikonlopun ylitse iloisin mutta hieman turhautunein mielin..
Meillä oli kerrassaa mahtava viikonloppu lapsien kanssa. Muksut touhas isänsä kanssa aamusta iltaan, välillä myös minunkin kanssa. Lapsilla oli selkeästi ollut isiä ikävä koska kesken ruokailujenkin täytyi isiä silittää ja halia aina tämän tästä.
Kuitenkin kun perjantaina lapset meille saapuivat, oli äidillä kerrottavana ikävä epäilys kihomadoista, YÖK! Tottakai me sitten olimme varuillamme kaiken aikaa tämän takia ja katsoimme että lapset pesevät kahta tarkemmin kätensä vessakäyntien aikana yms. käsidesit olivat käytössä. En tiedä auttaako ne mitään mutta yritimme kuitenkin. Viikonlopun aikana tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen ettei kihomatoja onneksi ollut vaan että perseen kutinat johtui siitä että perseet olivat lapsilla aivan kirkkaan punaisena, turvoksissa, rohtuneet ja likaiset. Heti perjantaina lapset joutuivat pesulle ja peput saivat kunnon rasvakerrokset ja talkit. Koko viikonlopun hoidimme lapsien peppuja kuntoon ja onneksi alkoi lapsien olo jo helpottaa sunnuntaita kohden. En tiedä miten olivatkin saaneet ne siihen kuntoon enkä osaa sanoa kauanko ne siinä kunnossa olivat olleet koska etenkin nuoremmalla pylly oli todella kamalassa kunnossa. Äiti kyllä sanoi rasvanneensa niitä mutta en sitten tiedä mikä on totuus. Jos niitä oltaisiin puhdistettu, rasvattu ja oikeaoppisesti hoidettu ei ne olisi olleet tuossa kunnossa. Äiti vielä kehtasi sanoa ettei ne olleet huonossa kunnossa vielä perjantaina, "AUTOMATKANKO AIKANA NE TOLLAISEKSI OLIVAT MENNEET???"-haloo!!!
Onneksi lapsien pyllyt alkoivat olemaan kunnossa jo sunnuntaina..
Toinen asia oli eskarilaisen hampaiden kunto, yök! Meillä on kotona sellainen ns. hiljainen sääntö että mies hoitaa iltatoimet ja minä aamutoimet. Nyt kuitenkin kun vanhemmalla lapsella on alkanut lähtemään hampaita niin hän tahtoo minun pesevän hampaansa koska olen varmasti hellempi kuin isi. No nyt kävi ilmi että hammas joka on tehnyt jo toista kuukautta lähtöään oli todella kipeä. Niin kipeä ettei viereisiä hampaita olisi saanut pestä. Ja näkihän sen, ei niitä oltu pestykään varmaan ikuisuuteen. Etuhammas ja kulmahammas olivat muuttuneet yhdeksi suureksi hampaaksi kun oli niin likaiset, hyi olkoon! Pakkohan ne oli puhdistaa kun ienkin oli jo kuin pallo! Tottakai tämä operaatio sai lapsen huutamaan kuin hullu koska hammas oli arka, kuitenkin kun saimme kaiken lian pois niin lapsi huokaisi syvään ja sanoi että on helpompi olla. Pesimme koko viikonlopun hampaita aamuin ja illoin, käytimme hammaslankaa ja purskuttelimme antiseptisellä suuvedellä joka oli hieman laimennettua. Kuitenkin kun sunnuntaina hieman hammaslangan kanssa kokeilin saisinko hampaan pois niin huomasin että hammas oli vielä lohjennutkin vaakatasossa ja yläpuoli oli melkein jo mädäntynyt. Mieheni oli aivan hiilenä lapsen äidille kun tämä ei ollut asiaa hoitanut. Entäs jos siellä on jo tuleva hammaskin huonona? Mitenkä sitten suu laitetaan? Äiti pelkää hammaslääkäriä, joten ymmärrän kyllä ettei hän tahdo mennä sinne mutta kyllä kuitenkin lapsen vuoksi hammaslääkäriin on mentävä ja lapsien hampaatkin hoidettava. Ei äidin pelko saa tarttua lapsiin ja lapsien suut saa jäädä äidin pelkojen takia hoitamatta. Kun asiasta äidille sunnuntaina mainitsin oli kommentti vähän tyyliin "tulimme jo kerran yhdessä paniikissa hammaslääkäristä pois eikä silloin saatu tehtyä mitään, nyt toi isipuoli on käyttänyt näitä siellä ja sitten on mennyt hyvin. mutta niin mullakin hampaat mätänee suuhun että jos on saman tyylinen hammas homma sitten meillä". APUA! Ei ne hampaat sinne suuhun mätäne jos niistä pitää hyvää huolta! Joo on mulla itsellänikin lapsena lohjennut hampaat helposti, mutta ei ne sentään mädäntyneet suuhun ole. Se tarvitsee jo aika paljon suuhygienian laiminlyöntiä! Järjetöntä touhua! Jos omasta suustaan ei tahdo pitää huolta niin kyllä lapsille pitäisi antaa mahdollisuus hampaisiin ettei tartte olla tekareita kolmekymppisenä. Ja mielestäni tämän äidin hampaat nyt niin huonoilta näytä nytkään, ehkä hieman tupakan kellastuttamat mutta ei ne kyllä ainakaan hymyn osalta ole mitenkään huonot joten siksi ihmettelenkin tätä "minunkin hampaat mädäntyvät suuhuni"-kommenttia.
Samapa tuo, mutta tuossa nyt taas kaksi asiaa jotka laittoi ketuttamaan muutoin niin mahtavassa viikonlopussa. Saimme käydä serkkujen ja mamman luona kylässä, leikkiä pihalla, arkarrella, leikkiä leluilla, pitää leffailtaa ja muutenkin viettää laatuaikaa yhdessä.
Aamuisin vanhempi kömpi aina joskus seiskan jälkeen minun viereeni sänkyyn ja jatkoi uniaan kainalossani. Kun oli siinä vielä torkkunut tunnin tai kaksikin alkoi kyselytunti jolloin pohdittiin maailman menoa. Sunnuntai aamuna lapsi kysyi minulta että saisiko viedä meidän tyköö "unisiepparin" äidin luokse että kun näkee pahoja unia. Kertoi että unet ovat todella raakoja, että niissä yritetään tappaa ja hakata hänet. Hieman kyllä säikähdin noita puheita, miten lapsi voi nähdä noin pahoja unia noin pienenä. Meidän luonamme ei näitä unia kuulemma ollut koska meillä unisieppari sieppaa kaikki pahat unet. Näin lapsi ainakin uskoi ja lupasimme hankkia hänelle oman. Täytyy nyt seurata tuleeko piirustuksiin, uniin tai puheisiin enää toistamiseen mitään tollaista ja kysellä vähän sivulauseessa asiaa... Huolestuttaa kovastikin moinen!
Eilen kun vietiin lapset takaisin äidilleen niin nuorempi veti jo liinat kiinni kotona ettei hän mene äidin luokse. Saimme kuitenkin lapsen autoon ja menoksi ihan hyvillä mielin. Kuitenkin äidin pihassa lapsi laittoi uudelleen liinat kiinni ettei tahdo äidin luokse että tahtoo vain olla isin luona. No kannoimme hänet sisälle jossa hän jatkoi samaa huutoa tarrautuneena isin kaulaan kiinni. Vanhempi yritti lohduttaa nuorempaa tuomalla tälle leluja ja viedä huomiota kaikkeen muuhun, tässä onnistumatta. Saimme kuin saimmekin noin puolen tunnin jutustelulla lapsen jäämään ihan ok mielellä äidin luokse koska muistutimme häntä tulevasta vapusta, tarhan vappujuhlista ja vapputorista. Kuitenkin jäi todella surkea fiilis koko hommasta. Äiti ei oikein ymmärtänyt tilannetta vaan hoki koko ajan että "kuinka sä tollain olet mieltäs muuttanut, sun mieles nyt muuttuu koko ajan..." Meidän silmissä tilanne ei ole vuoden aikana muuttunut suuntaan eikä toiseen, vaan molemmat lapset tahtoisivat olla isin luona suurimmaksi osaksi vaikka äidinkin luona on kyllä kivaakin. Nuoremmalla on ollut sitä äiti juttua yleensä vähän enemmän mutta sekin on muuttunut aikaslailla päälaelleen viimeisen vuoden puolentoista aikana. Vanhempi ymmärtää ettei tilannetta voi muuttaa vasta kuin myöhemmin, viimeistään kun hän on 12-vuotias. Liian pitkä aika hänestä mutta sille emme voi mitään. Kysyi hänkin viikonlopun aikana että jos me oikein paljon voitettaisiin rahaa vaikka lotosta niin saisiko he sitten asua meidän luonamme, kerroimme ettei se ole rahasta kiinni. Mutta sitten hän tokaisi että me voisimme ostaa sellaisen kalliin asiamiehen (tarkoitti asianajajaa) joka kertoo äidille että tahtovat olla meillä. En tiedä mistä tällaisen tiesi mutta näköjään oli asiaa miettinyt.
Mutta katsotaan nyt miten taas jatkuu tämä touhu ja niin surulliselta kuin se kuulostaakin niin löimme mieheni kanssa vetoa siitä saako äiti vanhempaa lasta hammaslääkäriin vielä tänään tai edes aikaa varatuksi. Molemmat sanoimme että tuskin saa, mutta vedonlyönti syystä miksei saa on nyt käynnissä. Mun mielipide on että "töissä ei vaan kerinnyt ja unohtui kun oli niin kiirettä, eikä työaikana saa tällaisia asioita hoitaa"-selitys ja mieheni sanoi "en saanut heitä kiinni ja soittoaika umpeutui"- selitys, kuitenkin toivomme molemmat olevamme väärässä ja että hän oikeasti saisi asian hoidetuksi. Se tarjoo jäden kumpi häviää vedon, jos molemmat hävitään niin tarjotaan lapsille sitten jätskit kun seuraavan kerran tulevat. =)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)