Jälleen on pitkä aika siitä kun olen viimeksi kirjoittanut, ajattelin pitää pientä taukoa ja hengähtää itsekin koska tilanne on ollut rassaava. Laittaa mietintämyssyn päähän ja pohtia hieman tilannetta ns. neutraalimmin ja seurata miten asiat etenevät.
Olen saanut jonkin verran kommentteja viestillä että olen turhan kriittinen tilanteesta, myöskin kannustusviestejä että taistelkaa lapsista koska selkeästi meillä olisi paremmat oltavat. Viestejä on kuitenkin tullut vain muutamia ja niistä vain murto-osa on negatiivista.
Tiedän että olen kriittinen joidenkin asioiden suhteen kuten pelaamisen. Teenkin varmaan pelaamisesta jossain vaiheessa oman kirjoituksen kunhan vaan löydän sille aikaa. Siitä kuinka olen huomannut pelien vaikuttavan meidän elämäämme, siitä mitä minä hyväksyn ja mitä minun on vaikea hyväksyä, sitä mitä lapsi tahtoisi ja sitä mitä lapselle kannattaisi tarjota, minun mielestäni.
Kuitenkin kannustusviesteistä olen saanut itselleni myös positiivista energiaa, monet kertovat että viesteistäni kyllä saa sellaisen kuvan että välitän lapsista syvästi ja monet toivoisivatkin omassa tilanteessaan samaa uudelta puolisoltaan. Harmittavaa kuulla että jossain suhteissa etenkin naispuolisilla on vaikeuksia ottaa "omakseen" toisen lapset. Minusta tällöin tulisi etsiä itselleen sellainen henkilö jolla ei lapsia ole. Äidiksi/Isäksi lapsille ei tarvitse ryhtyä, heillähän sellaiset jo on mutta sen äidin/isän kasvatusavuksi äitipuolen/isäpuolen tulee pystyä mutisematta. Kuitenkin lasten elämään aikuisena vaikutat oli sinulla sitten sama dna tai ei, mikäli samassa taloudessa esim asustelet.
Kuitenkin palataan meidän arkeemme. Arki on sujunut vaihtelevasti, on hyviä ja huonoja hetkiä.
Ennen vuoden vaihdetta meillä oli hieman ongelmia juurikin äidin luokse lähtemisen kanssa. Lähdöt venyi jopa kaksi tuntisiksi ja raastaviksi taisteluiksi. Sana "nyt puetaan ja lähdetään"- ei enää vaikuttanut lainkaan. Juostiin karkuun, piilouduttiin paikkoihin mihin me ei mahduta, huudettiin, kinattiin, pakko puettiin jne. Ei enää yksinkertaisesti rahkeet riittäneet muuta kuin taisteluun, niin kamalaa kuin se olikin. Yritimme nätistikin "pukisitko nyt päälle ja mentäisiin?"- ei auttanut - eihän lapsilla ikinä auta jos kyselee "haluatko, voisitko, pystyisitkö?"- tällaisissa tilanteissa kun tiedämme jo että ei halua, ei tahdo, ei todellakaan halua muuta kuin jäädä isille. Aloimme sitten pikku hiljaa tekemään niin että vaikka olisi menoa aamupäivästä johonkin tms. niin aamusta heti laitoimme äidin vaatteet päällä ja olimme ryysyissä vaikka olisi juhla ollut, jotta vaatteiden vaihdosta ei tulisi sellaista showta. Pikku hiljaa tilanteet alkoivat menemään parempaan suuntaan tai niin me luulimme.
Syyksi kuitenkin paljastui se että äidin luona odotteli aina lahjoja, tavaroita ja suuria sellaisia. Äiti oli nähnyt kuinka lapset oikeasti tahtoivat olla isin luona, millainen helvetti meillä oli irti kun lähtöä tehtiin, äiti näki tässä tilanteessa parhaaksi sen että lahjoo lapset haluamaan pois isältä. VÄÄRIN! Lapset kun tulivat meille ennen joulua niin joululahja toiveet vaihtuivat koko ajan koska äiti oli jo hankkinut nämä meiltä toivotut tavarat, ja vielä ennen Joulua! Voi apua sentään, mitä helvettiä se oikein teki, miksi näin? Kasvattaako se nyt lapsistaan vielä materialistejakin tai sellaisia jotka tekee vain ja ainoastaan tavarasta jotain mitä pitää tehdä tai tottuvat aina saamaan kaiken mitä tahtovat? Eikö se ymmärrä mitä tekee tuolla touhullaan, ei varmaankaan! Voi sitä hetkeä kun nää muksut on teinejä, apuva!
No meillä ei jäänyt sitten Joululle paljoa lahjatoiveita, vain joitain pienempiä mitä muksut toivoi. Jouduimme sitten miettimään oikein kovasti mitä ihmettä niille ostaisi kun tiesimme että kaikki mitä oikeasti haluttiin oli jo äidin luona. Meidän leluvihkoissa oli raksitettuna vain jotain tilpehööriä... No saimme kuin saimmekin lahjat ostettua ja oletimme ettei näitä äidin luona olisi, mutta kas kummaa niitä joitakin oltiin hankittu vielä ennen joulua ja joulupukki toikin sitten taas jotain muuta. En ymmärrä mistä niillä riittää rahat! Jouluaatto vietettiin äidin luona, jonka jälkeen sitten tulivat 26.päivä meille ja sitten meillä vietettiin Joulua.
No kuitenkin meillä tuli meidän jouluaattona hirvee kriisi etenkin vanhemmalla muksulla koska hän ei saanut mitään mitä toivoi tai sai samoja mitä äidin luokse tontut/pukki oli tuonut. Kuitenkin onneksemme mammat ja papat antoivat rahaa jotta voimme ostaa sitten lapsosille jotain mitä lisäksi tahtoivat, kuitenkin päätimme ettei niitä osteta heti joulun jälkeen vaan nuo lelut saavat kelvata. Rahat käytettäkööt sitten kun siihen on sopiva aika, jottei tule sellaista tunnetta lapsille meidänkin luona että kun vähän pyytää niin heti saa.
Joulu oli ja meni, lapset saivat olla meillä kokonaiset 2 viikkoa miehen ollessa lomautuksilla. Tämä kaksi viikkoa meni suhteellisen kivasti, huomattiin kuitenkin että käytöksessä ollaan menty taakse päin jonkin verran. Ruoka ei maistunut, ruokailut saattoivat venyä reilu tunnin mittaisiksi vaikka oli samoja ruokia kuin mihin on totuttu. Joskus saattoi olla jotain uudempaa ja se tuotti vielä enemmän ongelmaa. Kuitenkin olemme sitä mieltä että lapset syövät samaa ruokaa kuin me, monipuolisesti ja terveellisesti. Emme kuitenkaan mitään viherpiipertäjiä lapsista tahdo tehdä mutta kurkun palat ja pari salaatin lehteä lautaselle kuuluu ja ne myös syödään. Lapsien ruokavalio oli supistunut selkeästi nuudeli, makaroni, spagetti, makkara, jauheliha ja kananugetti linjalle. Ei kelvannut liha, ei oikeastaan perunakaan, ei kala, ei kana, kaikesta tuli hirveä huuto että "en tykkää, en halua"... Aikaisemmin kaikki ruoka upposi, kala oli vähän sellainen mikä takerteli nuoremmalla koostumuksen vuoksi mutta meni sekin alas jos sen mössäs perunamuussin sekaan. Nyt ei uponnut sitten mitenkään.
Toinen asia mikä etenkin vanhemman lapsen pitäisi jo osata on pepun pyyhkiminen kakkaamisen jälkeen, sen opettelua ei vieläkään oltu aloitettu. Äiti oli sanonut kyllä asiasta mutta ei ollut kädestä pitäen opettanut, eihän lapsi reppana tiedä miten se toimii jollei sille näytä alkuun.
Myöskin tuon kahden viikon aikana tuli selvyys että pelaaminen on ollut taas suuri osa muksujen elämää äidin luona, eikä mitään muuta oltu harrastettu kuin pelaamista. Lapset ruinasivat uimaan, kylään, askartelua, kavereita meille ja ulkoilua kokoajan kun äidin luona ei kuulemma mitään muuta tehty kuin pelattu. No me käytiin uimassa, askarreltiin, käytiin kylässä, saivat olla myös yökylässä ja touhuttiin koko kaksi viikkoa. Aika menikin todella nopeasti ja oli hauskaa vaikkakin ajoittain tosi vaikeaa kun tinttailtiin kun ei saanut pelata tai katsoa telkkaria niin paljoa kun halusi.
Jossain vaiheessa ekan viikon loppua äiti alkoi soittelemaan meille tai oikeastaan lapsille että on tilannut niille netistä leluja ja pelejä, no näitä puheluita tuli yhteensä 4 kpl. Ja tottakai tämä sai aikaiseksi etenkin nuoremmalla kyselyitä "koska mennään äidin luokse? voidaanko jo mennä?". Viimeinen puhelu tuli kun oltiin mamman ja papan luona kylässä, puhelu tuli minun puhelimeeni. Laitoin piruuttani puhelun kaijuttimelle niin kuin yleensäkin, mutta tällä kertaa volyymejä vähän kovemmalle jotta varmasti mamma ja pappakin kuulee mitä peliä äiti pelaa.. Äiti kertoi että nyt ne hänen tilaamansa lelut on saapuneet ja pääsevät heti leikkimään kun saapuvat äidin luokse, no tottakai nuorempi sanoi puhelun aikana että "tahdon äiti jo sinne", kuulin äidin äänestä sen onnistumisen tunteen äänen ja se oikein kihisi onnesta että sai muksunsa sanomaan tuon ja niin että varmasti muutkin kuulee sen. Aikaisemmin tätä ei ole koskaan tapahtunut. Vanhempaa puhelu ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta pyysin kuitenkin häntäkin kuuntelemaan äitiään koska sattui olemaan hänen nimipäivänsä ja äiti tahtoi onnitella. Kertoi että oli tilaamiensa pelien lisäksi ostanut myös pienen nimipäivä lahjan joka sitten odotti siellä äidillä. Tämäkään ei hetkauttanutkaan vanhempaa lasta vaan kertoi että "jaa jaa mulla on leikit kesken en kerkiä jutteleen".
Vanhempaan lapseen ei oikein tehonnut äidin lahjonta, voi voi sentään. Alkaa muksu olemaan sen verran iso että ymmärtää missä on kivaa ilman materiaakin, tai näin oletimme ja ehkä hieman hihkuimme onnesta itse. Nuoremman päätä oli vielä näköjään helppo ohjailla leluilla.
Tuon puhelun jälkeen olikin ruoka-aika, joka menikin sitten aivan päin pyllyä molemmilla, etenkin nuoremmalla. Hän tottakai ikävöi äitiään (leluja) ja oli harmissaan hieman jo ennen ruokaakin. Ruokana oli perunaa, ruskeaa kastiketta ja lihapullia, hieman kurkkua ja salaattia. Ruoka oli kuulemma pahaa ja aivan kamalaa, eikä sitä voi syödä että syö sitten kun pääsee äidin luokse nuudeleita. Pappa tuumasi siihen että istut niin kauan kun oot syönyt lautasesi tyhjäksi. No mitäpä me siihen sanomaan, mamman ja papan luona omat säännöt. Kuitenkin ruokailun jo kestäneen 45 min otin ruuan vanhemmalta lapselta pois kun oli saanut syötyä puolet ja sanoi ettei jaksa enempää. (ruokasatsit oli suht isoja) Nuorempi ei ollut juurikaan koskenut sapuskaansa, kysyin häneltä syökö vielä ja sanoi että syö. Lämmitin ruuan, jätin lapsen syömään, ei syönyt ja kun täysi tunti tuli täyteen, menin kysymään syökö hän vai ei. Sain kielteisen vastauksen ja heitin ruuan roskiin, lapsi kysyi saako leivän ja juustoa, kerroin ettei onnistu koska ei syönyt ruokaansa ettei sitä välipalalla sitten täytetä, että olisi syönyt kun ruokaa oli pöydässä. Tästä vasta soppa syntyi, muksu sai hirveen raivari kohtauksen, lensi juomat ja muut pöydästä. Minä aloin siivoamaan hammasta purren pöytää ja lattiaa, muksun huutaessa hulluna ja ajattelin että huutakoot nyt, että kohta mennään jäähylle jollei rauhoitu. Enhän minä kerinny viemään lasta jäähylle ennen kuin papalta meni hermot ja niin nuorimmainen sai tukkapöllyä ja pari paukutusta pyllylle. Pappa lähti itse jäähylle autoajelulle rauhoittelemaan tämän jälkeen itseään, ensin minulle huutaen että "annatteko sen ämmän oikeesti pilata nää kakarat ihan täysin, kuria ne tarttis eikä saatana pelejä ja lahjoja, näistä tulee vielä jotain kamalaa." Oli aivan kamala kuulla tuollaista läheisen ihmisen suusta, mutta tottahan se oli. Käytös on kaikin puolin huonontunut ja takapakkia ollaan menty reilusti siitä missä oltiin silloin kuin asuivat meillä sen 2 viikkoa kuukaudesta. Tiedän ettei lapsiin saa koskea eikä mitään tällaista tehdä, joku sossutantta varmaan saisi raivarit jo tästä kirjoituksesta mutta sanon tähän nyt sen että minullakin on ollut kotona kova kuri, olen saanut tukkapöllyä, joutunut jäähylle ja saanut myös selkääni eikä minusta ole tämän huonompaa tullut. Kuri on kuria, väkivalta on mielestäni hieman eriasia. Meillä ei itse kotona käytetä kuin jäähynurkkaa, joskus harvoin tukkapöllyä saavat mutta silloin pitää olla tehnyt jo jotain tosi pahaa, ihan pienestä ei tukkapöllyäkään tule!
No tilanne rauhoittui kuitenkin nopeasti, mutta papan sanat jäivät pyörimään mieleen. Vaikka tuo oli vuoden vaihteen aikaan niin vielä tänä päivänäkin mietityttää asiat. Mieheni on vaikea sulatella asiaa koska tietää isänsä olevan oikeassa mutta ei voi asialle mitään tehdä, sossustakin voivotellaan ja sanotaan että kyllä siellä tarhassa/koulussa sitten puututaan viimeistään jos jotain... Toivottavasti asiat kääntyisivät oikeaan suuntaan mahdollisimman pian...
Uutena vuotena paukuteltiin raketteja, herkuteltiin ja katseltiin elokuvia. Tehtiin myös tinoja joka oli lasten mielestä tosi jännää! Meillä on tapana että mitä ihmettä se tina nyt sitten esittääkään niin se on ennuste seuraavalle vuodelle. Nuorempi toivoi angry birdsiä ja vanhempi ystävää itselleen. Vanhemman lapsen toive oli ihana mutta myöskin huolta herättävä. Eihän kaikki voi olla äidin tarhassa hyvin jos lapsi toivoo itselleen ystävää jota hänellä ei kuulemma ole. Että olisi kiva jos olisi edes yksi ystävä. Emme huoltamme lapselle näyttäneet mutta kirjoitimme kyllä asiasta tarhalle että saisimme tietoon mikä on asian laita. Äiti kun ei asiaan kommentoinut muuta kuin "sööttiä", ei herättänyt huolen häivääkään hänessä tai ainakaan antanut meille sitä ilmi.
Äidille lähtö kahden viikon meillä vietetyn ajan jälkeen meni suht ok, kyllä ne venkuroi vastaan jopa nuorempi mutta kyllä se tahto tila sieltä löytyi kun äidin kotia lähemmäksi päästiin. Vanhempi oli sitä mieltä että hän käy hakemassa lahjansa ja sitten lähdetään takaisin maalle, ettei hän jää äidin luokse. Isin luona kyllä pääsee myös eskariin ja kivempien kavereiden kanssa leikkimään.
Kuitenkin kun äidille päästiin niin siellä odotti niin paljon tavaraa taas että en tiedä millä rahalla ne oikein on ostettu. Tämä pieni nimipäivä lahja oli 2 isoa legopakettia, niitä mitkä maksaa 60-120 euroo paketti. Ei meillä olisi sellaisiin rahaa, olemme kuitenkin kaksi keskituloista omakotitalo asujaa. Miten heillä voi olla rahaa tuollaisiin jollei meilläkään, siellä on vain yksi työssäkäyvä ja hänkin "hantti"-hommissa. En tiedä kusettavatko taas kelalta rahaa vai mistä sitä oikein riittää. Voisivat mun mielestä laittaa sen "ylijäämä"-rahansa lelujen sijasta monipuoliseen ja terveelliseen ruokaan tai ehjiin vaatteisiin, mutta minkäs teet kun lahjonta on niin kivaa...
Yhtäkkiä eteisessä äiti lyö isille koulun paperit käteen että nyt pitäisi sitten päättää jatkosta. Kerroimme lapsen puheista ja halustaan olla meidän luona, että se ei ole muuttunut viimeisen vuoden sisällä. Kuitenkin äiti oli sitä mieltä että kysytään lapselta itseltään missä hän tahtoo olla. (aikaisemmin tätä hänen mielstään ei ole voinut lapselta kysyä) Ja niin tehtiin, ilman sen enempää varautumista. Lapsi sanoi että tahtoo olla äidin luona, olimme ihan ihmeissämme, mutta emme sitten alkaneet asiaa sen enempää vatvomaan, kysyimme vaan että se tarkoittaa sitä että koulut ja kaikki käydään äidin kaupungissa että onko asia nyt varmasti ymmärretty. Lapsi sanoi että joo joo joo ja kiirehti leikkimään. Oli aikas taktiset äidiltä, ostaa isot kasat legoja ja sitten kysyä tätä. No tottakai lapsi sanoo että tahdon olla täällä kun niin paljon uusia leluja. Viimeisen vuoden aikana lapsi ei ollut ikinä sanonut että tahtoisi olla äidin luona mielummin. Kuitenkin annoimme asian olla ja mietittiin että kyllä se lapsi vielä mieltään muuttaa kun vuosia tulee lisää. Tulkoon sitten meidän luoksemme asumaan, että ylläpidetään nyt niitä ystävyyssuhteita sen mitä pystymme.
Tuli sitten seuraava viikonloppu meidän luonamme kahden viikon päästä. Saimme kirjan eskarilta ja siellä kerrottiin lapsen olleen hieman ailahteleva ja joitakin tilanteita oli ollut joita ei olisi tarvinnut olla. Ja että lasta on hirveästi mietityttänyt koulu ja sen aloitus, jännittänyt ja jopa hieman pelottanut. Kysyttiin sitten lapselta että "täällä lukee että sua on mietityttänyt koulun alku ja vähän jännittänyt, että mikä siinä nyt niin kovasti jännittää?" (muksu on aina kovin kiinnostunut lehtisestä ja sen sisällöstä..) Sitten lapsi on vähän surkeena ja kysyy "kumpaanko kouluun mä joudun?" Ihmeteltiin vastakysymystä sanoen että "sähän halusit äidin kouluun". Lapsi sanoi että ymmärrettiin häntä väärin että tahtoi vain silloin jäädä äidin luokse koska oli niitä lahjoja eikä äiti anna tuoda niitä isin luokse. Kerrattiin koulukeskustelu lapselle joka oltiin 2 viikkoa sitten käyty jonka jälkeen hän sanoi että ymmärsi sitten itse väärin ja tahtoisi ihan oikeasti vaan isin luokse kouluun ja eskariin. Kysyimme oliko hän nyt oikeasti varma asiasta ettei mielipidettä voi vaihtaa koko ajan niin sanoi vakavasti että kyllä on varma. Kuitenkin saimme selitettyä että kouluun oli jo paperit lähetetty ettemme asialle mitään voi nyt tehdä niin hän sanoi pettyneenä "valitsitte mulle väärän koulun" ja käveli pois. Voi näitä tunteita mitkä itselle siitä tuli ja epävarmuus. Kuitenkin päätimme mieheni kanssa että kirjoitamme asiasta eskarille ja käydystä keskutelusta jotta sitten saisimme tietoa sieltä suunnasta mikä on asian laita ja että onko lapsi siellä puhunut mitään. Mikäli eskarista kuuluu jotain asiaan liittyvää niin keskustelemme asiasta uudelleen äidin kanssa. Lapsi oli nimittäin sen verran selkeä ja varmanoloinen että asia jäi meitä mietityttämään. Nyt odottelemme viikonloppua kun lapset taas tulevat meille, vihkoa ja vastauksia.
Tuon viikonlopun lähtö äidille oli myöskin yhtä surullista. Ei mennyt riitelyksi mutta nuorempi itki sylissäni varmaan puoli tuntia että ei tahdo lähteä äidille että se harmittaa tosi paljon että joutuu lähtemään. Että haluaisi vaan olla isillä ja mun luonani myös että on niin ikävä. Saimme kuitenkin lapsille vaatteet päälle ja menimme leikkimään pihalle äitiä odotellessa, lähtö meni siitä sitten ihan hyvin.
Kuitenkin huomasin että tuon viikonlopun aikana vanhempi lapsi oli syönyt paitansa hihansuut rikki ja repinyt sänkynsä vierestä tapettia, joka on ihan selkeää stressioiretta ja turhautumisen purkua. Kysyin äidiltä että onko huomannut asiaa heidän puolellaan niin kertoi ettei ole huomannut moista mutta alkaa katselemaan miltä näyttää. Kuitenkin kertoi sitten siinä samassa minulle että vanhempi lapsi oli alkanut autossa itkemään asiaa että miksi äiti oli muuttanut niin kauaksi että heidän täytyy vaihtaa koulua ja tarhaa. Sanoin äidille olevani lapsien kanssa samaa mieltä, että olisi pitänyt miettiä enemmän lapsia kuin itseään, mutta äiti oli sitä mieltä että hänellä oli syynsä lähteä ja oma elämä nyt kaupungissa. Tiedän että oman jaksamisensa vuoksi äidin tulee myös ajatella itseään mutta olisi jäänyt edes hieman lähemmäksi, eikä lähtenyt niin pirun kauaksi. Voi olla että se olen vain minä joka ajattelee että ensin lasten hyvinvointi ja sitten vasta oma, mutta mielestäni tuo on vääryyttä lapsia kohtaan. Sekä toista vanhempaa, mutta tilanne on mikä on ja sen kanssa täytyy elää.
Tuli vielä mieleen että tarhavihossa oli kommentti että kelto (erikoislastenhoitaja) tulee työskentelemään ja tekemään tehtäviä vanhemman lapsen kanssa joista selviää jo hyvin pitkälle onko hänestä aloittamaan ekalla luokalla. Jos syystä tai toisesta ei olisi niin sitten lapsi kyllä siirtyy tänne koska täällä ei ollut mitään ongelmia tai kahden paikan tarvetta. Sitten on jo kotikasvatuksessa suuri reikä jos tilanne on päässyt niin pahaksi. Toivotaan että kelto antaa hyvän arvioinnin jottei tarvitse alkaa kinaamaan enempää. Tätä varten odotan itse vihkoa kuin kuuta nousevaa! Lapsi kuitenkin on fiksu ja todella taivata, sosiaaliset taidot, tunteiden hallinta ja keskittyminen on vaan vähän toista luokkaa... Myöskin nämä vessakäynti, kengän nauhojen solmiminen yms uupuu vielä taidoista, mutta ne on vaan kodista kiinni, ei lapsesta.
Vessakäynti opetuskin oli muutes aloitettu äidin luona, se vaan oli hieman kyseenalaista. Sanoimme viime viikonloppuna että pyyhkii itse pyllynsä niin kuin äidinkin luona ja me tullaan tarkastaan. Isi jäi kuitenkin katsomaan miten pyyhintä on opetettu ja kauhistui. Äiti oli antanut luvan ottaa vaan yhden tai kaksi palaa paperia ja niillä pitäisi pyyhkiä, paperin lapsi lyttäsi pieneksi palloksi ja yritti sillä pyyhkiä. Ja vessanpönttö oli täynnä pieniä paperipalloja ja pylly kakassa. Oli siinä opettamista kun opetettiin miten asia oikein pitäisi tehdä. Katsotaan nyt tänä viikonloppuna onko oppi mennyt perille, viimeksi se alkoi menemään ihan melko hyvin. Kuitenkin jos äidin luona nuukaillaan vessapaperin käytössä niin sitten on jo jokin pielessä kun leluihin kuitenkin on varaa, niin miksei sitten paskapaperiinkin. Kehoitimme lasta käyttämään useamman palan, ettei sitä tartte niin säästeliäästi käyttää vaikkei pönttöä tarvitse paloilla täyttää turhaankaan.. Mutta tätäkin asiaa mielenkiinnolla odotan.. Ikinä oo kenenkään paskominen kiinnostanut tällain, hehe :D
Mutta ensi viikonloppua odotellessa... Huomenna on onneksi jo perjantai niin saadaan lapset taas tänne <3 Hyvää runebergin päivää kaikille ja herkutelkaa tänään, myös te laihduttajat ootta myös ansainneet edes yhden runebergin tortun. ;P Kiva jos jaksoitte lukea tänne saakka, tuli hieman pitkä päivitys tilanteeseen ja viestejä minulle päin saa laittaa jatkossakin joko sähköpostilla tai tänne kommentoimalla.. :D turhautunutaitipuoli@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti