Taas meni tovi ennen kuin pääsin tänne kirjoittamaan.. Mutta nyt on hetken hengähdystauko töissä ja voin pari sanaa kirjoittaa tauolla.
Mieheni piti exälleen lapsien kasvatuksesta ja muista asioista pienen puhuttelun ja ehkä nyt olemme huomanneet että asiat alkavat pikku hiljaa sujumaan jollain tasolla. Joo, ei lapsilla ole harrastuksia, ei vieläkään tarpeeksi rajoja yms. mutta pelaamista ollaan hieman himmailtu ja näin ollen etenkin vanhempi lapsi on rauhoittunut. Eskarissa osataan paremmin keskittyä, rentoutua ja elämä ei siellä enää ole taistelua ja hyvin menee. Kaikenlaista koukeroa toki tässäkin aika välillä on ollut mutta kerrotaanpas niistä sitten hetken päästä.
Lapset tosiaan on laitettu nyt pelikieltoon äidinkin luona, eli pelata saa enää vain kahdesti viikossa jos sitäkään, eli ei enää niin päin että peliaikaa on aina muutoin paitsi kahdesti viikossa, eli tilanne on nyt peilikuva entiseen. Tästä on lapset toki olleet aluksi kiukussa mutta parin päivän päästä tilanne rauhoittui. Harrastuksia vanhempi kaipaa nyt muualta, niitä ei vielä ole saanut. Joten se on sitten seuraava etappi, saada äiti viemään lapsia harrastuksiin. (jotka piti aloittaa jo vuosi sitten, mitä ei ole vielä edes aloitettukaan..)
Tarhassa ja eskarissa lapsilla on mennyt huomattavasti paremmin ja kehityksessä molemmat ovat menneet kovaa vauhtia eteenpäin, kiitos tästä kuuluu tarhanhenkilökunnalle, ei niinkään äidille. He ovat jaksaneet lapsien kanssa tehdä töitä, erityslastenhoitaja on saanut äidin tajuamaan tiettyjä asioita kasvatuksen osalta ja ehkä hänellä nyt löytyy hieman enemmän rahkeita ja motivaatiota itseltäkin, näin olen ainakin ymmärtänyt. Toivottavasti asiat jatkuu yhtä hyvin eteenpäin.
Lapset ovat nyt saaneet olla meillä jälleen vähän pidempiä aikoja mieheni lomautuksien vuoksi sekä anopin lomien takia, ehkä tämäkin on yksi syy miksi lapset ovat jälleen rauhoittuneet, ovat saaneet viettää isin kanssa aikaa ja myöskin olleet kovan kurin alaisuudessa.Yhden viikon lapset olivat tuossa jo aikaisemmin ja nyt pääsiäisenä saivat olla toisen. Olemme touhanneet yhdessä ja matkustelleet täällä kotosuomessa. Kävimme mm. äitini luona jota nuorempi lapsista on kysellyt jo monta kuukautta. Hänellä oli kova ikävä varamummua. Hauskaa meillä siellä olikin ja saimme herkutella kaikilla hyvillä ruuilla.
Kävimme myös Lempäälän ideaparkissa olevassa funparkissa, siellä oli aivan mahtavaa! Suosittelen täydestä sydämestä kaikille funparkkia, siellä meni reilu 6 tuntia ja hauskaa oli. Paikka on myös hyvin opettavainen, motoriikka kehittyy sekä joissakin paikoissa joutui käyttämään aivonystyröitä ja miettimään miten asiat ratkotaan. Etenkin vanhempi piti näistä ongelmanratkaisu jutuista. Me kaksin hänen kanssaan tykättiin ehdottomasti lasersädehuoneesta jossa piti mutkitella laserien läpitte kohti avainta. Tässä huoneessa yhteistyöllä onnistui, huomasin että vanhempi innostui kovasti siitä ettei tarvinnut tehdä yksin tehtävää. Itsellä oli paikat aivan jumissa tämän päivän jälkeen ja meinasin kaupasta varastaa maidonkin kun olin jo sen verran väsyksissä. Tein muita ostoksia mutta unohdin laittaa toisesta kädestäni maitopurkin hihnalle, palasin maksamaan purkin kun huomasin että olin muina miehinä kantanut sen kassan ohitte vaikka kaiken muun maksoinkin. Myyjä ymmärsi hyvin ja naureskeli tilanteelle, itseä nolotti niin paljon ja ihmettelin kuinka lapsilla oli vielä niinkin paljon energiaa.
Viikkojen aikana kotona lapset eivät meinanneet ymmärtää miksi piti mennä mamman luokse päivisin eikä saanut mennä hoitoon/eskariin meidän luonamme. Olisivat jälleen kovasti tahtoneet mennä sinne ja käydä luonamme tarhat/koulut eikä äidin luona, kuitenkin kerroimme ettei tämä ole mahdollista ennen kuin he olisivat koululaisia ja 12-vuotiaita. Vanhempi osaa jo sen verran laskea että ihmetteli miksi asiaan menisi niin kauan ja toivoi meiltä lyhyempää odottamisaikaa. Kerroimme että asiasta pitäisi puhua äidin kanssa, mutta lapsi sanoi ettei se auta. Kamala kuunnella tuollaista, mutta minkäs me teemme enää asialle. Parempi pitää lapsia siellä eikä pomputtaa muksuja ympäriinsä.
Tästä ajatuksena itselle tuli mieleen että tuo 12-vuotiaan mielipide asia on jo mielestäni vähän turhan iso ikä. Kyllä nuorempi lapsi osaa jo sanoa mitä tahtoo ja pysyä kantansa takana. Mutta laki tällä hetkellä sanoo että 12-vuotias on vasta lainkuultava. Kuitenkin mielestäni 12-vuotias on jo sen verran teini että jos vain on kiero jollain tavalla niin valitsee sen paikan missä on helpompi olla eikä ole niin paljoa sääntöjä ja pääsee tekemään koiruuksia.
Ainakin jos minä olisin saanut valita kahden paikan väliltä joissa molemmissa olisi ollut hyvät oltavat, niin olisin valinnut sen paikan missä olisi ns. helpompaa, verran kova meno oli jo sen ikäisenä aikoinaan. Maailma on sen verran muuttunut että monet lapset ovat jo tuon ikäisenä todella ällejä ja ns. pieniä aikuisia. Ei enää voi sanoa että 12-vuotias on lapsi, kyllä se on nykyään jo teinihelvettiä tuolloin. Joku 8-10-vuotias on enemmän lapsi, sen ikäisenä osaavat kyllä jo sanoa mitä tahtovat.
Itselläni on 10-vuotias pikkuveli joka kyllä osaa ilmaista kantansa ja naamasta kyllä vielä näkee jos on vastauksestaan epävarma, sen verran vielä on kuitenkin lapsi ettei osaa valehtelemisen jaloa taitoa eikä omaa pokkanaamaa vielä. Meillä on veljeni kanssa n. 20 vuotta ikäeroa joten mielestäni osaan hänestä kyllä sanoa aikuisena ja "vanhempana" että hän osaa jo kantansa sanoa. Ja tietää missä hänen on parempi ja turvallisempi olla, sekä ajattelee sen vielä sitä kautta eikä sen kautta että missä pääsee helpommalla. Eli mielestä laki on vanha ja sitä pitäisi muuttaa!
Nooh asiasta jälleen toiseen. Lapsien mielipiteitä pitää kuunnella asiassa kuin asiassa, heille vain pitää osata kertoa miksi jokin tahtomansa asia ei välttämättä onnistu tai ole järkevä. Kuitenkaan ikinä mielipiteitä ei saisi lytätä täysin. Mieluiten puntaroi asiaa ja pistää lapsen itse ajattelemaan mitä seuraamuksia asioista voi olla ja kuinka ehkä kannattaisi asiat toteuttaa jotta seuraamukset olisivat mahdollisimman positiiviset. Tätä onkin vaikea toteuttaa juurikin tuon "mä haluan teidän luokse asumaan ja tänne kouluun." Miten kertoa lapselle miksei se onnistu ja miksi tämä toinen ratkaisu on parempi.
Nyt viime viikon jälkeen lapsia tuli heidän äitinsä vanhemmat hakemaan meiltä, lapset odottivat kovasti että mummi ja pappa tulee hakemaan heidät. Kuitenkin lähdön tullessa ei he ihan hirveän halukkaita olleet lähtemään. Sain kuin sainkin asian puhuttua positiiviseksi ja lapset lähtemään hyvillä mielin. Olimme pihalla leikkimässä ennen kuin isovanhemmat saapuivat, lapset löysivät kukkia pitkin pihamaata ja päättivät kerätä mummille kimpun. Koko markki mentiin läpi ja kukkia saatiin söpö pieni kimppu kerätyksi. Siitä tuli oikein hieno ja lapset tahtoivat että kimppu solmitaan narulla, tein työtä käskettyä. Kun mummi tuli hakemaan lapsia, lapset veivät kimpun hänelle innoissaan. Sanoin että "koko markin kukat on nyt poimittu sinulle, jokainen varmasti noukittu maasta puhtaasta rakkaudesta.". Ja mitä tekee mummi, ottaa kimpun vastaan, pitää siitä kiinni kuin se olisi jokin roska ja sanoo: "En mä nyt oikein välitä tästä, kiitos vain. Annetaan tämä vaikka äitipuolelle jos hän arvostaisi sitä vähän enemmän". MULLA LOKSAHTI SUU AUKI JA ILMEESTÄNI KYLLÄ NÄKI ETTÄ MITÄ VITTUA!!! Lapset olivat myös vähän että mitä? Mutta käänsin asian sitten positiiviseksi, leikin otettua ja onnellista, hain pienen maljakon ja laitoin lasten kanssa kukat veteen. Kyllä meinasin räjähtää tälle mummille aivan totaalisesti mutta sain pidettyä suuni kiinni. Kyllä näkee mistä lapsen äiti on perinyt vittumaisuutensa ja ääliön geenit saanut. Voi kun mua ottaa vieläkin päähän koko homma, ei voi mittään... Olimme myös ostaneet lapsille uudet kengät, hyvä kun mummi suostui ne mukaansa ottamaan kun oli sitä mieltä että he ovat ostaneet paremmat. Sanoin että nämä on kenkäkaupasta ostetut kengät, myyjän kanssa katsottu että ne on lasten jalkoihin hyvät ja lapsi itse on nämä tahtonut. Emme ole ostaneet näitä kaupasta kokeilematta niin kuin jotkut muut. Vähän ehkä pääsin näpäyttämään heitä, he nimittäin olivat juurikin ostaneet lapsille kengät kokeilematta ja tietämättä edes oikeaa kokoa :D Meille soittivat kysyäkseen kokoa, emmekä me sitä tarkkaa uutta kokoa osanneet sanoa, kengät kun olivat kaikki vähän erikokoisia.
Nyt vielä kun saisimme haalarit ja talvikengät äidiltä takaisin ettei niitä taas myydä johonkin ja ensi syksystä mitään ei taas mistään löydy, saa nyt nähä kuinka menee... Saammeko tavarat meille talvisäilytykseen vaiko emme, sen varmaan osaan sanoa sitten seuraavassa kirjoituksessa :D
Nyt taas töihin palattava, alkaa palaveri.. Heido!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti