Vuosi vaihtui ja meno sen kuin villiintyy...

Jälleen on pitkä aika siitä kun olen viimeksi kirjoittanut, ajattelin pitää pientä taukoa ja hengähtää itsekin koska tilanne on ollut rassaava. Laittaa mietintämyssyn päähän ja pohtia hieman tilannetta ns. neutraalimmin ja seurata miten asiat etenevät.

Olen saanut jonkin verran kommentteja viestillä että olen turhan kriittinen tilanteesta, myöskin kannustusviestejä että taistelkaa lapsista koska selkeästi meillä olisi paremmat oltavat. Viestejä on kuitenkin tullut vain muutamia ja niistä vain murto-osa on negatiivista.

Tiedän että olen kriittinen joidenkin asioiden suhteen kuten pelaamisen. Teenkin varmaan pelaamisesta jossain vaiheessa oman kirjoituksen kunhan vaan löydän sille aikaa. Siitä kuinka olen huomannut pelien vaikuttavan meidän elämäämme, siitä mitä minä hyväksyn ja mitä minun on vaikea hyväksyä, sitä mitä lapsi tahtoisi ja sitä mitä lapselle kannattaisi tarjota, minun mielestäni.

Kuitenkin kannustusviesteistä olen saanut itselleni myös positiivista energiaa, monet kertovat että viesteistäni kyllä saa sellaisen kuvan että välitän lapsista syvästi ja monet toivoisivatkin omassa tilanteessaan samaa uudelta puolisoltaan. Harmittavaa kuulla että jossain suhteissa etenkin naispuolisilla on vaikeuksia ottaa "omakseen" toisen lapset. Minusta tällöin tulisi etsiä itselleen sellainen henkilö jolla ei lapsia ole. Äidiksi/Isäksi lapsille ei tarvitse ryhtyä, heillähän sellaiset jo on mutta sen äidin/isän kasvatusavuksi äitipuolen/isäpuolen tulee pystyä mutisematta. Kuitenkin lasten elämään aikuisena vaikutat oli sinulla sitten sama dna tai ei, mikäli samassa taloudessa esim asustelet.

Kuitenkin palataan meidän arkeemme. Arki on sujunut vaihtelevasti, on hyviä ja huonoja hetkiä.
Ennen vuoden vaihdetta meillä oli hieman ongelmia juurikin äidin luokse lähtemisen kanssa. Lähdöt venyi jopa kaksi tuntisiksi ja raastaviksi taisteluiksi. Sana "nyt puetaan ja lähdetään"- ei enää vaikuttanut lainkaan. Juostiin karkuun, piilouduttiin paikkoihin mihin me ei mahduta, huudettiin, kinattiin, pakko puettiin jne. Ei enää yksinkertaisesti rahkeet riittäneet muuta kuin taisteluun, niin kamalaa kuin se olikin. Yritimme nätistikin "pukisitko nyt päälle ja mentäisiin?"- ei auttanut - eihän lapsilla ikinä auta jos kyselee "haluatko, voisitko, pystyisitkö?"- tällaisissa tilanteissa kun tiedämme jo että ei halua, ei tahdo, ei todellakaan halua muuta kuin jäädä isille. Aloimme sitten pikku hiljaa tekemään niin että vaikka olisi menoa aamupäivästä johonkin tms. niin aamusta heti laitoimme äidin vaatteet päällä ja olimme ryysyissä vaikka olisi juhla ollut, jotta vaatteiden vaihdosta ei tulisi sellaista showta. Pikku hiljaa tilanteet alkoivat menemään parempaan suuntaan tai niin me luulimme.

Syyksi kuitenkin paljastui se että äidin luona odotteli aina lahjoja, tavaroita ja suuria sellaisia. Äiti oli nähnyt kuinka lapset oikeasti tahtoivat olla isin luona, millainen helvetti meillä oli irti kun lähtöä tehtiin, äiti näki tässä tilanteessa parhaaksi sen että lahjoo lapset haluamaan pois isältä. VÄÄRIN! Lapset kun tulivat meille ennen joulua niin joululahja toiveet vaihtuivat koko ajan koska äiti oli jo hankkinut nämä meiltä toivotut tavarat, ja vielä ennen Joulua! Voi apua sentään, mitä helvettiä se oikein teki, miksi näin? Kasvattaako se nyt lapsistaan vielä materialistejakin tai sellaisia jotka tekee vain ja ainoastaan tavarasta jotain mitä pitää tehdä tai tottuvat aina saamaan kaiken mitä tahtovat? Eikö se ymmärrä mitä tekee tuolla touhullaan, ei varmaankaan! Voi sitä hetkeä kun nää muksut on teinejä, apuva!

No meillä ei jäänyt sitten Joululle paljoa lahjatoiveita, vain joitain pienempiä mitä muksut toivoi. Jouduimme sitten miettimään oikein kovasti mitä ihmettä niille ostaisi kun tiesimme että kaikki mitä oikeasti haluttiin oli jo äidin luona. Meidän leluvihkoissa oli raksitettuna vain jotain tilpehööriä... No saimme kuin saimmekin lahjat ostettua ja oletimme ettei näitä äidin luona olisi, mutta kas kummaa niitä joitakin oltiin hankittu vielä ennen joulua ja joulupukki toikin sitten taas jotain muuta. En ymmärrä mistä niillä riittää rahat! Jouluaatto vietettiin äidin luona, jonka jälkeen sitten tulivat 26.päivä meille ja sitten meillä vietettiin Joulua.

No kuitenkin meillä tuli meidän jouluaattona hirvee kriisi etenkin vanhemmalla muksulla koska hän ei saanut mitään mitä toivoi tai sai samoja mitä äidin luokse tontut/pukki oli tuonut. Kuitenkin onneksemme mammat ja papat antoivat rahaa jotta voimme ostaa sitten lapsosille jotain mitä lisäksi tahtoivat, kuitenkin päätimme ettei niitä osteta heti joulun jälkeen vaan nuo lelut saavat kelvata. Rahat käytettäkööt sitten kun siihen on sopiva aika, jottei tule sellaista tunnetta lapsille meidänkin luona että kun vähän pyytää niin heti saa.

Joulu oli ja meni, lapset saivat olla meillä kokonaiset 2 viikkoa miehen ollessa lomautuksilla. Tämä kaksi viikkoa meni suhteellisen kivasti, huomattiin kuitenkin että käytöksessä ollaan menty taakse päin jonkin verran. Ruoka ei maistunut, ruokailut saattoivat venyä reilu tunnin mittaisiksi vaikka oli samoja ruokia kuin mihin on totuttu. Joskus saattoi olla jotain uudempaa ja se tuotti vielä enemmän ongelmaa. Kuitenkin olemme sitä mieltä että lapset syövät samaa ruokaa kuin me, monipuolisesti ja terveellisesti. Emme kuitenkaan mitään viherpiipertäjiä lapsista tahdo tehdä mutta kurkun palat ja pari salaatin lehteä lautaselle kuuluu ja ne myös syödään. Lapsien ruokavalio oli supistunut selkeästi nuudeli, makaroni, spagetti, makkara, jauheliha ja kananugetti linjalle. Ei kelvannut liha, ei oikeastaan perunakaan, ei kala, ei kana, kaikesta tuli hirveä huuto että "en tykkää, en halua"... Aikaisemmin kaikki ruoka upposi, kala oli vähän sellainen mikä takerteli nuoremmalla koostumuksen vuoksi mutta meni sekin alas jos sen mössäs perunamuussin sekaan. Nyt ei uponnut sitten mitenkään.

Toinen asia mikä etenkin vanhemman lapsen pitäisi jo osata on pepun pyyhkiminen kakkaamisen jälkeen, sen opettelua ei vieläkään oltu aloitettu. Äiti oli sanonut kyllä asiasta mutta ei ollut kädestä pitäen opettanut, eihän lapsi reppana tiedä miten se toimii jollei sille näytä alkuun.

Myöskin tuon kahden viikon aikana tuli selvyys että pelaaminen on ollut taas suuri osa muksujen elämää äidin luona, eikä mitään muuta oltu harrastettu kuin pelaamista. Lapset ruinasivat uimaan, kylään, askartelua, kavereita meille ja ulkoilua kokoajan kun äidin luona ei kuulemma mitään muuta tehty kuin pelattu. No me käytiin uimassa, askarreltiin, käytiin kylässä, saivat olla myös yökylässä ja touhuttiin koko kaksi viikkoa. Aika menikin todella nopeasti ja oli hauskaa vaikkakin ajoittain tosi vaikeaa kun tinttailtiin kun ei saanut pelata tai katsoa telkkaria niin paljoa kun halusi.

Jossain vaiheessa ekan viikon loppua äiti alkoi soittelemaan meille tai oikeastaan lapsille että on tilannut niille netistä leluja ja pelejä, no näitä puheluita tuli yhteensä 4 kpl. Ja tottakai tämä sai aikaiseksi etenkin nuoremmalla kyselyitä "koska mennään äidin luokse? voidaanko jo mennä?". Viimeinen puhelu tuli kun oltiin mamman ja papan luona kylässä, puhelu tuli minun puhelimeeni. Laitoin piruuttani puhelun kaijuttimelle niin kuin yleensäkin, mutta tällä kertaa volyymejä vähän kovemmalle jotta varmasti mamma ja pappakin kuulee mitä peliä äiti pelaa.. Äiti kertoi että nyt ne hänen tilaamansa lelut on saapuneet ja pääsevät heti leikkimään kun saapuvat äidin luokse, no tottakai nuorempi sanoi puhelun aikana että "tahdon äiti jo sinne", kuulin äidin äänestä sen onnistumisen tunteen äänen ja se oikein kihisi onnesta että sai muksunsa sanomaan tuon ja niin että varmasti muutkin kuulee sen. Aikaisemmin tätä ei ole koskaan tapahtunut. Vanhempaa puhelu ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta pyysin kuitenkin häntäkin kuuntelemaan äitiään koska sattui olemaan hänen nimipäivänsä ja äiti tahtoi onnitella. Kertoi että oli tilaamiensa pelien lisäksi ostanut myös pienen nimipäivä lahjan joka sitten odotti siellä äidillä. Tämäkään ei hetkauttanutkaan vanhempaa lasta vaan kertoi että "jaa jaa mulla on leikit kesken en kerkiä jutteleen".

Vanhempaan lapseen ei oikein tehonnut äidin lahjonta, voi voi sentään. Alkaa muksu olemaan sen verran iso että ymmärtää missä on kivaa ilman materiaakin, tai näin oletimme ja ehkä hieman hihkuimme onnesta itse. Nuoremman päätä oli vielä näköjään helppo ohjailla leluilla.

Tuon puhelun jälkeen olikin ruoka-aika, joka menikin sitten aivan päin pyllyä molemmilla, etenkin nuoremmalla. Hän tottakai ikävöi äitiään (leluja) ja oli harmissaan hieman jo ennen ruokaakin. Ruokana oli perunaa, ruskeaa kastiketta ja lihapullia, hieman kurkkua ja salaattia. Ruoka oli kuulemma pahaa ja aivan kamalaa, eikä sitä voi syödä että syö sitten kun pääsee äidin luokse nuudeleita. Pappa tuumasi siihen että istut niin kauan kun oot syönyt lautasesi tyhjäksi. No mitäpä me siihen sanomaan, mamman ja papan luona omat säännöt. Kuitenkin ruokailun jo kestäneen 45 min otin ruuan vanhemmalta lapselta pois kun oli saanut syötyä puolet ja sanoi ettei jaksa enempää. (ruokasatsit oli suht isoja) Nuorempi ei ollut juurikaan koskenut sapuskaansa, kysyin häneltä syökö vielä ja sanoi että syö. Lämmitin ruuan, jätin lapsen syömään, ei syönyt ja kun täysi tunti tuli täyteen, menin kysymään syökö hän vai ei. Sain kielteisen vastauksen ja heitin ruuan roskiin, lapsi kysyi saako leivän ja juustoa, kerroin ettei onnistu koska ei syönyt ruokaansa ettei sitä välipalalla sitten täytetä, että olisi syönyt kun ruokaa oli pöydässä. Tästä vasta soppa syntyi, muksu sai hirveen raivari kohtauksen, lensi juomat ja muut pöydästä. Minä aloin siivoamaan hammasta purren pöytää ja lattiaa, muksun huutaessa hulluna ja ajattelin että huutakoot nyt, että kohta mennään jäähylle jollei rauhoitu. Enhän minä kerinny viemään lasta jäähylle ennen kuin papalta meni hermot ja niin nuorimmainen sai tukkapöllyä ja pari paukutusta pyllylle. Pappa lähti itse jäähylle autoajelulle rauhoittelemaan tämän jälkeen itseään, ensin minulle huutaen että "annatteko sen ämmän oikeesti pilata nää kakarat ihan täysin, kuria ne tarttis eikä saatana pelejä ja lahjoja, näistä tulee vielä jotain kamalaa." Oli aivan kamala kuulla tuollaista läheisen ihmisen suusta, mutta tottahan se oli. Käytös on kaikin puolin huonontunut ja takapakkia ollaan menty reilusti siitä missä oltiin silloin kuin asuivat meillä sen 2 viikkoa kuukaudesta. Tiedän ettei lapsiin saa koskea eikä mitään tällaista tehdä, joku sossutantta varmaan saisi raivarit jo tästä kirjoituksesta mutta sanon tähän nyt sen että minullakin on ollut kotona kova kuri, olen saanut tukkapöllyä, joutunut jäähylle ja saanut myös selkääni eikä minusta ole tämän huonompaa tullut. Kuri on kuria, väkivalta on mielestäni hieman eriasia. Meillä ei itse kotona käytetä kuin jäähynurkkaa, joskus harvoin tukkapöllyä saavat mutta silloin pitää olla tehnyt jo jotain tosi pahaa, ihan pienestä ei tukkapöllyäkään tule!

No tilanne rauhoittui kuitenkin nopeasti, mutta papan sanat jäivät pyörimään mieleen. Vaikka tuo oli vuoden vaihteen aikaan niin vielä tänä päivänäkin mietityttää asiat. Mieheni on vaikea sulatella asiaa koska tietää isänsä olevan oikeassa mutta ei voi asialle mitään tehdä, sossustakin voivotellaan ja sanotaan että kyllä siellä tarhassa/koulussa sitten puututaan viimeistään jos jotain... Toivottavasti asiat kääntyisivät oikeaan suuntaan mahdollisimman pian...

Uutena vuotena paukuteltiin raketteja, herkuteltiin ja katseltiin elokuvia. Tehtiin myös tinoja joka oli lasten mielestä tosi jännää! Meillä on tapana että mitä ihmettä se tina nyt sitten esittääkään niin se on ennuste seuraavalle vuodelle. Nuorempi toivoi angry birdsiä ja vanhempi ystävää itselleen. Vanhemman lapsen toive oli ihana mutta myöskin huolta herättävä. Eihän kaikki voi olla äidin tarhassa hyvin jos lapsi toivoo itselleen ystävää jota hänellä ei kuulemma ole. Että olisi kiva jos olisi edes yksi ystävä. Emme huoltamme lapselle näyttäneet mutta kirjoitimme kyllä asiasta tarhalle että saisimme tietoon mikä on asian laita. Äiti kun ei asiaan kommentoinut muuta kuin "sööttiä", ei herättänyt huolen häivääkään hänessä tai ainakaan antanut meille sitä ilmi. 

Äidille lähtö kahden viikon meillä vietetyn ajan jälkeen meni suht ok, kyllä ne venkuroi vastaan jopa nuorempi mutta kyllä se tahto tila sieltä löytyi kun äidin kotia lähemmäksi päästiin. Vanhempi oli sitä mieltä että hän käy hakemassa lahjansa ja sitten lähdetään takaisin maalle, ettei hän jää äidin luokse. Isin luona kyllä pääsee myös eskariin ja kivempien kavereiden kanssa leikkimään.

Kuitenkin kun äidille päästiin niin siellä odotti niin paljon tavaraa taas että en tiedä millä rahalla ne oikein on ostettu. Tämä pieni nimipäivä lahja oli 2 isoa legopakettia, niitä mitkä maksaa 60-120 euroo paketti. Ei meillä olisi sellaisiin rahaa, olemme kuitenkin kaksi keskituloista omakotitalo asujaa. Miten heillä voi olla rahaa tuollaisiin jollei meilläkään, siellä on vain yksi työssäkäyvä ja hänkin "hantti"-hommissa. En tiedä kusettavatko taas kelalta rahaa vai mistä sitä oikein riittää. Voisivat mun mielestä laittaa sen "ylijäämä"-rahansa lelujen sijasta monipuoliseen ja terveelliseen ruokaan tai ehjiin vaatteisiin, mutta minkäs teet kun lahjonta on niin kivaa...

Yhtäkkiä eteisessä äiti lyö isille koulun paperit käteen että nyt pitäisi sitten päättää jatkosta. Kerroimme lapsen puheista ja halustaan olla meidän luona, että se ei ole muuttunut viimeisen vuoden sisällä. Kuitenkin äiti oli sitä mieltä että kysytään lapselta itseltään missä hän tahtoo olla. (aikaisemmin tätä hänen mielstään ei ole voinut lapselta kysyä) Ja niin tehtiin, ilman sen enempää varautumista. Lapsi sanoi että tahtoo olla äidin luona, olimme ihan ihmeissämme, mutta emme sitten alkaneet asiaa sen enempää vatvomaan, kysyimme vaan että se tarkoittaa sitä että koulut ja kaikki käydään äidin kaupungissa että onko asia nyt varmasti ymmärretty. Lapsi sanoi että joo joo joo ja kiirehti leikkimään. Oli aikas taktiset äidiltä, ostaa isot kasat legoja ja sitten kysyä tätä. No tottakai lapsi sanoo että tahdon olla täällä kun niin paljon uusia leluja. Viimeisen vuoden aikana lapsi ei ollut ikinä sanonut että tahtoisi olla äidin luona mielummin. Kuitenkin annoimme asian olla ja mietittiin että kyllä se lapsi vielä mieltään muuttaa kun vuosia tulee lisää. Tulkoon sitten meidän luoksemme asumaan, että ylläpidetään nyt niitä ystävyyssuhteita sen mitä pystymme.

Tuli sitten seuraava viikonloppu meidän luonamme kahden viikon päästä. Saimme kirjan eskarilta ja siellä kerrottiin lapsen olleen hieman ailahteleva ja joitakin tilanteita oli ollut joita ei olisi tarvinnut olla. Ja että lasta on hirveästi mietityttänyt koulu ja sen aloitus, jännittänyt ja jopa hieman pelottanut. Kysyttiin sitten lapselta että "täällä lukee että sua on mietityttänyt koulun alku ja vähän jännittänyt, että mikä siinä nyt niin kovasti jännittää?" (muksu on aina kovin kiinnostunut lehtisestä ja sen sisällöstä..) Sitten lapsi on vähän surkeena ja kysyy "kumpaanko kouluun mä joudun?" Ihmeteltiin vastakysymystä sanoen että "sähän halusit äidin kouluun". Lapsi sanoi että ymmärrettiin häntä väärin että tahtoi vain silloin jäädä äidin luokse koska oli niitä lahjoja eikä äiti anna tuoda niitä isin luokse. Kerrattiin koulukeskustelu lapselle joka oltiin 2 viikkoa sitten käyty jonka jälkeen hän sanoi että ymmärsi sitten itse väärin ja tahtoisi ihan oikeasti vaan isin luokse kouluun ja eskariin. Kysyimme oliko hän nyt oikeasti varma asiasta ettei mielipidettä voi vaihtaa koko ajan niin sanoi vakavasti että kyllä on varma. Kuitenkin saimme selitettyä että kouluun oli jo paperit lähetetty ettemme asialle mitään voi nyt tehdä niin hän sanoi pettyneenä "valitsitte mulle väärän koulun" ja käveli pois. Voi näitä tunteita mitkä itselle siitä tuli ja epävarmuus. Kuitenkin päätimme mieheni kanssa että kirjoitamme asiasta eskarille ja käydystä keskutelusta jotta sitten saisimme tietoa sieltä suunnasta mikä on asian laita ja että onko lapsi siellä puhunut mitään. Mikäli eskarista kuuluu jotain asiaan liittyvää niin keskustelemme asiasta uudelleen äidin kanssa. Lapsi oli nimittäin sen verran selkeä ja varmanoloinen että asia jäi meitä mietityttämään. Nyt odottelemme viikonloppua kun lapset taas tulevat meille, vihkoa ja vastauksia.

Tuon viikonlopun lähtö äidille oli myöskin yhtä surullista. Ei mennyt riitelyksi mutta nuorempi itki sylissäni varmaan puoli tuntia että ei tahdo lähteä äidille että se harmittaa tosi paljon että joutuu lähtemään. Että haluaisi vaan olla isillä ja mun luonani myös että on niin ikävä. Saimme kuitenkin lapsille vaatteet päälle ja menimme leikkimään pihalle äitiä odotellessa, lähtö meni siitä sitten ihan hyvin.

Kuitenkin huomasin että tuon viikonlopun aikana vanhempi lapsi oli syönyt paitansa hihansuut rikki ja repinyt sänkynsä vierestä tapettia, joka on ihan selkeää stressioiretta ja turhautumisen purkua. Kysyin äidiltä että onko huomannut asiaa heidän puolellaan niin kertoi ettei ole huomannut moista mutta alkaa katselemaan miltä näyttää. Kuitenkin kertoi sitten siinä samassa minulle että vanhempi lapsi oli alkanut autossa itkemään asiaa että miksi äiti oli muuttanut niin kauaksi että heidän täytyy vaihtaa koulua ja tarhaa. Sanoin äidille olevani lapsien kanssa samaa mieltä, että olisi pitänyt miettiä enemmän lapsia kuin itseään, mutta äiti oli sitä mieltä että hänellä oli syynsä lähteä ja oma elämä nyt kaupungissa. Tiedän että oman jaksamisensa vuoksi äidin tulee myös ajatella itseään mutta olisi jäänyt edes hieman lähemmäksi, eikä lähtenyt niin pirun kauaksi. Voi olla että se olen vain minä joka ajattelee että ensin lasten hyvinvointi ja sitten vasta oma, mutta mielestäni tuo on vääryyttä lapsia kohtaan. Sekä toista vanhempaa, mutta tilanne on mikä on ja sen kanssa täytyy elää.

Tuli vielä mieleen että tarhavihossa oli kommentti että kelto (erikoislastenhoitaja) tulee työskentelemään ja tekemään tehtäviä vanhemman lapsen kanssa joista selviää jo hyvin pitkälle onko hänestä aloittamaan ekalla luokalla. Jos syystä tai toisesta ei olisi niin sitten lapsi kyllä siirtyy tänne koska täällä ei ollut mitään ongelmia tai kahden paikan tarvetta. Sitten on jo kotikasvatuksessa suuri reikä jos tilanne on päässyt niin pahaksi. Toivotaan että kelto antaa hyvän arvioinnin jottei tarvitse alkaa kinaamaan enempää. Tätä varten odotan itse vihkoa kuin kuuta nousevaa! Lapsi kuitenkin on fiksu ja todella taivata, sosiaaliset taidot, tunteiden hallinta ja keskittyminen on vaan vähän toista luokkaa... Myöskin nämä vessakäynti, kengän nauhojen solmiminen yms uupuu vielä taidoista, mutta ne on vaan kodista kiinni, ei lapsesta.

Vessakäynti opetuskin oli muutes aloitettu äidin luona, se vaan oli hieman kyseenalaista. Sanoimme viime viikonloppuna että pyyhkii itse pyllynsä niin kuin äidinkin luona ja me tullaan tarkastaan. Isi jäi kuitenkin katsomaan miten pyyhintä on opetettu ja kauhistui. Äiti oli antanut luvan ottaa vaan yhden tai kaksi palaa paperia ja niillä pitäisi pyyhkiä, paperin lapsi lyttäsi pieneksi palloksi ja yritti sillä pyyhkiä. Ja vessanpönttö oli täynnä pieniä paperipalloja ja pylly kakassa. Oli siinä opettamista kun opetettiin miten asia oikein pitäisi tehdä. Katsotaan nyt tänä viikonloppuna onko oppi mennyt perille, viimeksi se alkoi menemään ihan melko hyvin. Kuitenkin jos äidin luona nuukaillaan vessapaperin käytössä niin sitten on jo jokin pielessä kun leluihin kuitenkin on varaa, niin miksei sitten paskapaperiinkin. Kehoitimme lasta käyttämään useamman palan, ettei sitä tartte niin säästeliäästi käyttää vaikkei pönttöä tarvitse paloilla täyttää turhaankaan.. Mutta tätäkin asiaa mielenkiinnolla odotan.. Ikinä oo kenenkään paskominen kiinnostanut tällain, hehe :D

Mutta ensi viikonloppua odotellessa... Huomenna on onneksi jo perjantai niin saadaan lapset taas tänne <3 Hyvää runebergin päivää kaikille ja herkutelkaa tänään, myös te laihduttajat ootta myös ansainneet edes yhden runebergin tortun. ;P Kiva jos jaksoitte lukea tänne saakka, tuli hieman pitkä päivitys tilanteeseen ja viestejä minulle päin saa laittaa jatkossakin joko sähköpostilla tai tänne kommentoimalla..  :D  turhautunutaitipuoli@gmail.com

Luovuttamisen tunnetta ilmassa

Tilanne on nyt hieman rauhoittunut ja huomaan miehessäni niin sanotusti luovuttamisen tunnetta.
Hän on nyt tehnyt päätöksensä että lapset saavat jäädä äidilleen mikäli tarhassa tulevat keskustelut menevät hyvin. Ymmärrän kyllä että lapsien turha pompottaminen paikasta toiseen tuottaa kovasti sopeutumisongelmia yms ja tältä kantilta katsottuna onkin nyt hyvä antaa asian niin sanotusti olla mikäli kaikki on hyvin.

Nuoremman kohdalta saimme pitkän sähköpostin siitä kuinka hänellä on mennyt tarhassa ja hienostihan siellä on mennyt, mitä nyt joitain pieniä nahisteluja ollut leluista mutta sehän on normaalia. Kuitenkin nuorempi vielä kyselee miksei isin tarhaan enään saa mennä, onko se kiinni, eikö äiti tykkää että käytäisiin siellä, vihaako ne siellä meitä yms kamalia kysymyksiä. Näihin yritämme vastata niin että kukaan ei saa syytä niskaansa tai jää negatiiviseen valoon. Kuitenkin lapsi ikävöi selkeästi myös toista paikkaa ja kavereita. Sehän nyt on ymmärrettävää. Pyrimme kuitenkin pitämään lapsien ystävyyssuhteita yllä edes jollain tasolla, se kuitenkin tuntuu olevan viikko viikolta vaikeampaa.

Vanhemman lapsen kohdalla saimme reissuvihon eskarin ohjaajalta, siellä hän kertoi miten lapsella on mennyt. Kuitenkaan emme saaneet kokonaiskuvaa siitä mitkä ovat ne ongelmatilanteet mitä siellä on ollut vaan meille vain kerrottiin että tilanteita on ollut sen enempää niitä avaamatta. Kuitenkin paljon hyvääkin kirjasessa oli sekä sen kirjoittamista jatketaan vielä eteenpäinkin, joka on hyvä. Etenkin vanhemman kohdalla meitä kiinnostaa kovasti kehittyminen ja sosiaaliset taidot koska ne on yksinkertaisesti menneet kehityksestä jäljessä ja syynä on se että äiti. Se että hän on lykännyt lapsen turhan aikaisessa vaiheessa videopelejen maailmaan eikä vienyt lasta esim puistoon leikkimään muiden lasten kanssa ja sosiaaliset suhteet ovat olleen neljän seinän sisällä sekä roolimallit on otettu peleistä. Itse olen pelivastainen niin kauan kunnes sen vaikutus lasten kasvuun on negatiivista. Opettavaiset pelit ovat asia erikseen, niitäkin pitää silti olla vain lisänä elämässä eikä pelkkänä sisältönä. No joo, en lähde asiaa enempää avaamaan, voisin kirjoittaa peleistä pitkään ja hartaasti mutta en jaksa.

Kuitenkin lapsilla nyt on mennyt melkoisen hyvin molemmilla. Nuorempi ihmettelee miksei hän pääse isin tarhaan ja kuka on siihen syypää. Vanhempi ymmärtää että nyt on yksi tarha ja sillä siisti, kuitenkin kouluun hän meinaa tulla tänne maalle.

Viime viikonloppuna lapset olivat jälleen meillä ja hauskaa oli. Toki meillä kun on perhetuttuna yksi tarhanopettajista joka oli myös vanhemman tarhantäti aikaisemmin niin hän tuli kylään. Vanhempi lapsi oli aivan innoissaan koko päivän odottanut että tarhantäti tulee kylään ja kun hän tuli niin sitten oltiinkin ihan hiljaa. Ei oikeastaan puhuttu hälle lainkaan vaan lapsi meni aivan lukkoon. Pikku hiljaa leikkien kautta saatiin tilannetta hieman avattua mutta kuitenkaan "mitä kuuluu?, miten eskarissa on mennyt ja mitä olet oppinut?"-kysymyksiin lapsi ei vastannut. Tunnin verran leikkivät siinä ja sitten tarhantäti alkoi tekemään lähtöä joka toi taas vaivaantuneen ilmapiirin ja hiljaisuuden. Kun tarhantäti oli lähdössä vanhempi lapsi ampaisi hänen luokseen ja halasi syvään, kertoi rakastavansa ja ikävöivänsä tätä ja sitten tulikin itku. Näin kyllä että meillä aikuisillakin oli itkussa pitelemistä koska tunnepurkaus lapsella oli niin suuri joka tottakai meihinkin vaikutti. Kuitenkin saatiin tilanne rauhoitettua ja sovittiin että mentäisiin joku kerta käymään tarhanpihassa kun kaikki lapset ovat ulkona. Eli täytynee järjestää pidennetty viikonloppu vielä kun siihen on mahdollisuus.

Mutta voin sanoa näin äitipuolena että kyllä teki pahaa nähdä lapsen itkevät ja valittavan ikäväänsä, kuinka kovasti tahtoi taas tänne. Onneksi saatiin lapset taas hyvälle tuulelle kun samaisen päivän illalla käytiin isin serkun kihlajaisissa juhlimassa ja nähtiin koko suku, kaikki mammat ja serkut yms. Kivaa oli ja tanssimaankin lapset pääsivät sekä hippaa muiden lasten kanssa leikkimään isossa salissa. Kyllä oli kemut kerrakseen. Kuitenkin serkun lapsia oli ollut niin kovasti ikävä että lähtö tuotti taas hieman ongelmaa vanhemmalle ja itku oli suuri kun piti hyvästellä. Monta tuntia ja vielä seuraavana päivänäkin itku oli herkässä kun muisteli kuinka ihana pikkuserkut olivat.

Täällä meillä kun on hieman erilaiset nämä sukulaissuhteet kun äidin luona. Täällä olemme isoa suurta perhettä, kaikki aina halaavat toisiaan ja oikeasti tää on kuin mallisuku, ei riitoja ei mitään sellaista. Kun taas äidin puolella ei pidetä kehenkään yhteyttä ja jopa isomummojen kanssa ollaan riidoissa niin ettei lapset saa niitä tavata. Eli kyllä varmasti on hieman erilaista myös lapselle tämä meidän ympäristö kuin se äidin ympäristö.

Viikonloppu meni kuitenkin kaikin puolin ihan kivasti, ei suurempia riitelyjä, kinasteluja tai muita ennen kuin vasta sunnuntaina kun tuli lapsille selväksi että äiti hakee pian heidän. Sen jälkeen olikin helvetti irti hetken aikaa, mutta isi onneksi sai korjattua tilanteen sillä että alkoi leikittää lapsia ja vei huomion muualle. Kun se äiti sieltä sitten tuli niin lapset möksäsivät hälle oikein kunnolla ja sanoivat jopa että eivät tahdo lähteä äidin luokse. Äiti ei ottanut näitä sanoja kuuleviin korviinsa vaan minä jouduin sanomaan lapsille että meillä on töitä ja ei ole tarhapaikkaakaan. Mutta siitä huolimatta sanoivat etteivät tahdo äidin luokse että haluavat olla isillä, äiti ei oikeastaan näihin asioihin reagoinut. Vasta sitten äiti reagoi kun lapset sanoivat että me halutaan asua täällä isillä että sä voit äiti aina sitten tulla yökylään. Siihen äiti naurahti ja sanoi että sellaista tuskin tulee koskaan tapahtumaan koska tuskin minä siitä pitäisin. Siihen minä sitten sanoin että äiti on aikanaan päätöksensä tehnyt ja lähtenyt tästä kodista, etten minä siihen lapsi rakkaat enään voi vaikuttaa se oli äitinne päätös. Äiti ei oikein tykännyt vastauksestani mutta turha hänen on minun niskaani syytä laittaa jottei voi talossa olla. Sanoin vielä äidille että sen eestään löytää minkä taaksensa jättää, että olisi miettinyt aikaisemmin, nyt on turha syyttävää sormea muualle osoitella.

Toivottavasti tuo kaikki edes vähän avasi äidin silmiä, mutta mieheni oli sitä mieltä että tuskinpa vaan... Veikkasi sen jopa ehkä lisäävän meidän haukuntaa lapsille ja vieraannuttamista, mutta onneksi lapset ovat todella kiintyneitä meihin ja sanovat itse että äidi puhuu tyhmiä ja valehtelee. Niin kauan saa jatkaa touhujaan kun vaan lapset eivät liikaa häiriinny tai joudu liian suuren manipuloinnin alaisiksi, sitten otamme seuraavan askeleen. Toivotaan että kuitenkin silmät avautuivat eivätkä menneet enemmän kieroon.

Tälläista tällä kertaa. Seuraavana viikonloppuna lapset tulevat taas meille, kiva kun on vain 5 päivää välissä eikä kahta viikkoa. Saa isi ja lapset viettää keskenään laatuaikaa kun minä lähden ystäväni vauvajuhliin kotipaikkakunnalleni. Saa nähdä miten menee, tämä on ensimmäinen viikonloppu kun olen poissa reilu vuoteen mutta eiköhän isi pärjää lasten kanssa siinä missä ennenkin :)

Viikonloppuja, viikonloppuja...

Tuli vähän väliä tässä kirjoittelussa kun ei vaan yksinkertaisesti kerinnyt..

Aloitetaan edellisestä kerrasta kun lapset meillä oli, muistaakseni siitä en ole vielä kirjoittanut. Viimeisin kirjoitukseni olikin aikasmoinen turhautumisen multihuipentuma, mutta olkoot, ainakin minulla on nyt jokin keino turhautumistani purkaa. Parempi täällä kuin kotona :)

No niin viimeksi viikonloppu meni ihan hyvin ja nautittiin toistemme seurasta sekä oli hauskaa. Toki oli taasen lapsien kanssa keskustelua mikseivät saa olla meillä, miksi äiti kieltää yms. vaikeita asioita. Kuitenkin yksi positiivinenkin asia oli, vanhempi lapsi kertoi että kaupungin eskarissa alkaa olemaan ihan kivaa. Tämä tottakai meitä ilahdutti kovasti että pikku hiljaa hänkin alkaa pitämään tämän hetkisestä ryhmästään yms. Lapsi kertoi kuinka oli piirrellyt, oppinut viikonpäivät etu ja takaperin, sekä vuodenaikoja. Oli innoissaan uusista asioista joita oli oppinut, kavereita hän kuitenkin kaipaisi lisää kaupungin eskariin. Niitä hänellä ei kuulemma vielä oikein ollut, mutta siltikin kertoi pärjäävänsä vaikka kinoja joidenkin lasten kanssa oli ollut. Keskustelimme harmittavat asiat pois ja jätimme asian sen puolesta sitten siihen. Vanhemman lapsen kanssa on tavattu jo näiden muutaman kuukauden aikana äitiä ongelmien takia, tämäkin selvisi meille sitten kun kyselimme äidiltä hieman lisää tästä kaveritilanteesta. Onneksi kuitenkin parempaan suuntaan mennään jo ihan lapsen itsensä takia.

Lapset olivat meillä pidennetyn viikonlopun jälleen, joka tottakai oli todella kiva juttu. Menin vaan itse sitten mokaamaan lapsien kanssa. Olimme menossa mamman luokse perjantaina kylään kun en sitten katsonut kelloa sen tarkemmin ja matkasimme tottakai täällä meidän luonamme olevan tarhan ohitta ja tietysti siihen aikaan kun siellä oli kaikki pihalla. Huutohan siitä syntyi että pakko päästä siinne moikkaamaan kaikkia. No pakkohan sinne oli mennä tervehtimään ja hauskaa lapsilla oli keskenään sekä huomattiin että kova ikävä oli toisiaan ollut. Kävimme sitten tasapuolisuuden vuoksi myös eskarin puolella sanomassa hei ja kivaa oli sielläkin. Sitten kun pääsimme autoon ja olimme lähdössä kohti mamman kotia tuli hirveä turhautuminen lapsilla ja itkut kun eivät saa olla täällä meillä ja käydä näitä tarhoja/eskareita. Mikä MOKA minulta, nyt ei olisi ehkä saanut mennä sinne koska juuri oltiin toisen paikan kanssa otettu askelia eteenpäin ja nyt sitten mentiin takapakkia koska tahdottiin taas tänne takaisin kovasti ja toisen paikan tarha oli aivan kamala ajatus. Toisaalta minä en tehnyt mitään väärää, olisihan se ollut kamala sanoa lapsille etteivät saa ystäviään käydä tervehtimässä mutta toisaalta taas itseäni aloin soimaan lapsien pahasta mielestä. Jos olisin toiminut eritavalla niin tältä kaikelta oltaisiin vältytty. No tehty mikä tehty ja oli lapsilla myös hauskaakin.

Muutoin viikonloppu oli tosi kiva, kävimme paljon kyläilemässä ja touhuttiin yhdessä kaikkea. Lapset surkuttelivat tosin samoja asioita mitä aikaisemminkin, että äidin kanssa ei tehtyä mitään, ei päässyt uimaan, ei ollut harrastuksia, oltiin vaan kotona ja piti pelata vaan. Äidin luokse lähtö meni suhteellisen ok, toki harmittihan se mutta suhteellisen hyvin meni koska isi vei heidät.Yksi syy mikä harmitti oli että ei päässyt pellolle niin paljoa kuin olisi tahtonut, se varmasti harmitti eniten. Isin kanssa oli kiva olla maataloustöissä ja tehdä kaikkea traktoreiden ja muiden työvälineiden kanssa. Lapset saivat myös mukaansa ison kasan perunoita joita olivat tahtoneet viedä tarhaan näytille kaikille, että kun oli erilaisia, eri kokoisia ja näköisiä pottuja.

Kaiken kuitenkin kruunasi se että isi tosiaan vei lapset vasta maanantai aamusta takaisin äidin kaupunkiin ja vei heidät tarhaan. Tai oikeastaan toisen tarhaan ja toisen 6-vuotis neuvolaan, johon välttämättä isin kanssa tahtoi mielummin mennä. Äiti tottakai änkesi mukaan vaikkei lapsi sitä tahtonutkaan mutta ihan hyvä vaan että tuli koska siellä suunnalla hän on se joka asioita hoitaa.
Neuvola käynti meni hyvin vaikkakin rokotus olikin ihan hirveetä kuulemma.

Siinä se viikonloppu sitten menikin ja nyt oli jo tosiaan toinen viikonloppu kun lapset meillä olivat. Kaksi viikkoa oli välissä ja voi kuinka asiat muuttuvat taas vauhdissa.Osa hyvään ja osa huonompaan suuntaan...

Perjantaina äiti toi lapset luoksemme, lapset oli aivan innoissaan, toki jälleen meni hetken aikaa että alkoivat puhumaan mutta sitä kesti ehkä n. 5 min.
Äiti jäi meille hetkeksi aikaa keskustelemaan isin kanssa tulevista viikonlopuista ja joulusta, että kuinka lapset ovat ja kenellä. Ne asiat tuli suhteellisen hyvin keskusteltua, mikä oli hyvä homma. Siinä sitten samalla kyseltiin hieman äidiltä miten tarhassa on mennyt, mitä näissä vanhempain tapaamisissa on juteltu ja kuinka hänestä lapset siellä pärjäävät. Hän oli tottakai sitä mieltä että kaikki on hyvin. Toki sitten kun kysyin että pyytävätkö lapset ikinä tänne puolelle niin hänen oli myönnettävä että kyllä sitä on hieman juteltu, alkoi myös kertomaan jotain esimerkki tapausta missä vanhempi lapsi siitä oli puhunut/kiukutellut mutta sitten mieheni meni keskeyttämään asian ja kysyi jotian muuta. IDIOOOOOOOOTTI, miksi meni keskeyttämään, onko se tyhmä vai eikö vain halunnut kuulla kun teki pahaa... Ärsyttää ihan sikana miksi meni keskeyttään koska olisi taas tämä äiti puhunut itsensä pussiin ja jäänyt kiinni valehtelusta. Sanoin miehelleni asiasta kun lasten äiti oli lähtenyt ja hän vaan tuumasi että ei hoksinut että eksä vielä jatkoi.. Sanoin vaan että kyllä olisi jatkanut ja paljastanutkin asioita, mutta kun herraa kiinnosti vaan joku koska tarhantäti jää eläkkeelle.. Aarg miten ärsyttävää.. Seuraavan kerran lasten äiti ei taas myönnä yhtään että siellä oltais mitään puhuttu.


No kaikki oli ihan ok kuitenkin siinä, saatiin puhuttua ihan kohtalaisen inhimillisesti asioista ja sitten kun oli aika lähteä niin sitten äiti vaan pyysi lapsilta halausta ja kysyi lapsilta että: "mikä tiimi on maailman paras tiimi, kenen tiimi? Noooh äitin tiimi on paras tiimi, me ollaan paras tiimi.." Lapset oli ihan että jep niin on... Katsoin suu auki että mitä hemmettiä, miksi tuolla tavalla tekee... Onkohan siellä kuinka paljon puhuttu että täällä olisi huonompi tiimi tai käännetty muksuja itsensä puolelle, en tiiä sitten... Tai tiennyt...

Vielä lähtiessään äiti mainitsi että heillä kotona on flunssaa, että jos lapsilla nousee kuume niin sitten lääkäriin. Ei voinut sitten aikaisemmin ilmoittaa että lapset ovat jo hieman kipeitä, ei olis tarvinnut tuoda ollenkaan, mielummin otetaan ne täysin terveinä koska itsellä oli tulossa tärkeä viikko, koulutuksia joka iltapäivä ja ilta joten ei saisi tulla kipeäksi. Eikä kipeitä lapsia kuskata toisesta paikasta toiseen! No tottakai se kuume nousi sitten kovasti jo lauantaina, siinä menikin sitten meidän viikonloppu lapsia hoidellessa kuntoon. Eikä me heitä lähetty kipeänä viemään mihinkään, todellakaan joten ovat vieläkin meillä! Saavat sairastaa nyt rauhassa jotta sitten paranevatkin, onneksi mamma sattui olemaan lomalla. Hän voi hoitaa lapsia päivisin kun olemme töissä sekä iltapäivällä kun toinen meistä on kursseilla. Tänään kuitenkin yritetään vielä lapset takaisin äidilleen koska loppu viikko meillä on kovin täyttä, mutta jos kuumetta niin saavat kyllä vieläkin jäädä tänne. Lapset tottakai ensimmäisenä!

Viikonlopun aikana kuitenkin tuli mitä ihmeellisempiä juttuja lasten suusta joka kertoo siitä että meitä on haukuttu, meitä vastaan ollaan käännyttämässä ja meistä ollaan vieraannuttamassa lapsia.
Lapset puhuivat paljon siitä kuinka paras niiden äiti on, joo kyllähän lapset puhuvat mutta kun se oli jo ihan älytöntä äidin hypettämistä ja kun usein perässä oli että "äiti sanoi/kertoi niin" esim. Äiti on viisaampi kuin sinä ja sitten kun kysyi että kuinka sellaista voit tietää, niin sitten vastattiin että kun äiti sanoi niin. Tai vaikka että "Kuka tämän ruuan on tehnyt?" Vastattiin että Isi... Siihen lapsi vastasi: Äiti sanoi tekevästä parempaa ruokaa kuin te, vaikka tää on kyllä tosi hyvää ruokaa, parempaa kuin äidin. Sitten kun siihen sanottiin että ei äiti voi tietää kuka tekee parempaa ruokaa niin siihen sanottiin taas että kun "äiti sanoi niin".

Kaikista ärsyttävin oli se että vanhempi kysyi multa että "Onko äidin luona meidän parempi asua ja hauskempi kuin täällä teillä kun äiti sanoi niin?" Sanoin siihen että ihan saatte itse päättää kummassa on hauskempi mutta yhtä hyvä on molemmissa ettei äiti voi noin sanoa. Sitten lapset taas sanoi että "Taas äiti valehteli". Kyllä on vaan niin perseestä että tuollaisia puhuu lapsilleen, yksikään lapsi ei tuollaista puhu ja keksi omasta päästään! Ei yksikään! Toivon vaan että lapset oppivat ja ymmärtävät äitinsä puheet ja valheet eivätkä enää pian arvosta sen puheita, koska toi touhu on jo tosi paksua. Kyllä joskus huumorilla voi tehdä mutta nyt niitä tuli niin paljon että kyllä siellä on oikein iskostettu lapsen päähän asioita ja sanoja.

Myöskin se otti päähän että lapset kertoivat etteivät saa nukutuksi äidin luona koska pelottaa ja näkevät painajaisia. En tiedä johtuuko pelaamisesta vaiko muutoin turvattomuuden olosta.
Ainakin peleinä on sellaisia mitkä eivät heille vielä sovellu, on pelejä missä on ikäraja korkea tai nyrkin kuvia. Pelaavat jopa sellaisia pelejä joita minun omat veljeni pelaavat ja sanovat ettei ne pelit todellakaan sovellu tuon ikäisille, koska niissä tapetaan raa'asti ja kidutetaan yms. Ei ihme jos lapset eivät saa nukutuksi öitään, tottakai tuollaiset tulee uniin. Kyselin sitten hieman näistä peliasioista lapsilta, niin kertoivat etteivät saa pelata tuhmia pelejä, mutta isipuoli pelaa niitä. Sitten hain piruuttani kännykälläni netistä GTA 5:n kansikuvan ja kysyin pelaatteko tätä, niin siihen nuorempi 4-vee vastasi: "Joo saadaan katsella joskus, välillä kokeilla ajaa autoa, sitten siinä ammutaan ja kerran siinä oli alasti nainen tanssi tällä tavalla (vetkas omaa kroppaansa kädet ylpäällä)" Siihen vanhempi sitten tuli äkkiä korjaamaan: " että ei saada pelata, ei katsoa ja isipuoli meinaa myydä sen pelin pois ettei saada edes kurkkia sitä". Eli toisin sanoen vanhempi tuli pelastamaan tilannetta ja valehtelemaan meille kun tietää ettei me tykätä että saavat pelata tai edes katsoa noita pelejä!

Nyt ovat saaneet pelata myös mamman luona tabletilla, pikku kakkosta, angry bird rioa ja joitakin pallopelejä koska ovat olleet kipeinä ja parempi pysyä paikallaan. Nyt kyllä ollaan nähty sitten viimeisen päälle pelidemonit ja addiktit, se millaisia nuo lapset voivat olla pelihimoissaan, ikinä aikaisemmin olla nähty niitä tollasina. Vaikka herra jestas olis kuumetta eikä jaksaisi mitään tehdä niin pakko pelata, ei voi nukkua ja kun pelin ottaa pois niin ihan hirvee tabletin etsiminen, kollaaminen, kiukuttelu ja heti huudetaan että kun on tylsää. Leikkiminen ei kuulemma ole kivaa, eikä videot kiinnosta, tahtoo vaan pelata, pelata, pelata. Joka paikkaan kiivetään katsomaan jopa 39 asteen kuumeessa onko tabletti jonkun hyllyn päällä, ihan houreessa silmät kiiluen. Ei vaan niin ku voinut käsittää miten lapsi meneekin noin sekaisin peleistä, miettiä sitten vielä että pelaa sellaisia mitkä ei niille sovellu niin millaisia ne sitten oikein on. En välttämättä edes halua tietää.. Toki tässä varmasti vaikuttaa myös toi kuume mutta siltikin oli aivan kamala nähdä, koska tilanne oli ihan niin kaoottinen että ihan kuin hyvin käyttäytyvistä lapsista kuoriutui eläimiä, eläimiä joilla oli vain yksi määränpää ja se oli pelaaminen. Aivan kamalaa katseltavaa! Toivottavasti lapset saavat äitinsä luona jotain muuta sisältöä elämäänsä pian kuin pelit vain!

Ei mulla taas muuta, eiköhän tuossa taas hetkeksi avautumista. Toivotaan että kaikki menisi parempaan suuntaan!

Heissulivei ja hellät tunteet!

Turhautumista

Nyt on mennyt jälleen pari viikkoa ja lapset saapuvat huomenna meille. Kuinka ihanaa tämä onkin niin alan nyt jo valmistautumaan henkisesti siihen kysymys tulvaan miksi, miksi, miksi.

Lapset kun juttelevat mieltään askarruttavia asioita paljon minulle, ei niinkään isille. Isin kanssa tehdään, touhutaan ja kyllä välillä kysellään mutta enemmän ne kyselyt tulee minulle, toki isin aikana suurimmaksi osaksi mutta minun pitää olla ns. valmiudessa. Enkä tätä pahakseni laita, mutta se on vain raskasta välillä itsellekin.

Kuitenkin tämän kahden viikon aikana on tapahtunut vaikka ja mitä siellä äidin luona sekä asioita myös selvinnyt meille mitä tämä äiti on jälleen valehdellut. En tiedä miksi valehdella lasten kustannuksella mutta kai se on hänelle jotain valtataistelua lapsien hyvinvoinnin kustannuksella, en tiedä.

Tässä viime viikon perjantaina ajelimme mökille mieheni kanssa ja hän soitti lastensa äidille kyselläkseen miten tarhakeskustelut ovat menneet koska ei itse tosiaan sinne paikalle päässyt kun äiti oli sopinut sellaisen ajankohdan joka ei varmastikaan sopinut miehelleni. Puhelua kun sivu korvalla kuuntelin, loksahteli minulla tämän tästä suu auki kun huomasin että päivän selvistä asioista mieheni saa korottaa ääntään eksälleen.

Eksä kertoi että vanhemmalla lapsella on mennyt ihan hyvin eskarissa, mutta ei ole oikein sopeutunut uuteen ryhmäänsä. UUTEEN RYHMÄÄNSÄ, mitä helvettiä, uusi ryhmä, anteeksi kuinka???? Me kerroimme n. vuosi sitten hänelle että meidän tarhassa on jo nyt alettu ryhmäyttämään tätä tulevaa luokkaa jotta ovat sitten kiinteä ystäväpiiri kun siirtyvät esikouluun ja että saavat pehmeän laskun sinne, no mitä kertoi tämä lasten äiti... "Joo samaa on alettu tekemään myös täällä meillä ja hyvin on mennyt". Ja nyt hän jää kiinni valheistaan, ei siellä tarhassa olla moista tehty vaan esikoulu ryhmä on koottu vasta nyt esikoulun alettua. Miksi ihmeessä lasta pitää siirtää hyvästä ryhmästä ihan uuteen, paikasta jossa kaikki toimi hyvin sellaiseen paikkaan missä taas on kaikki uutta ja vaikeuksia varmasti. Nyt käytän voimasanoja uudelleen, MITÄ VITTUA SEN NARTUN PÄÄSSÄ LIIKKUU KUN TEKEE LAPSILLEEN NOIN??? Eikö järki sano että siellä missä lapsella oikeasti on kaikki hyvin, siellä se pidetään eikä tehdä oman tahtonsa takia lapsen elämästä vaikeampaa. Mä en voi käsittää miksi näin, ei sitten mene pieneen tajuntaankaan ja kun kaikki tässä meidän lähipiirissäkin ihmettelee, sekä isovanhemmat yms tätä tilannetta. Tää ei voi enää olla todellista, miksi ihmeessä se valehtelee kaikesta, siis tällaisistakin asioista. Miksei voi hyväksyä että täällä toimi hyvin...

No tuolle ei voi nyt enää mitään, kun oltais tiedetty asiasta taas aikaisemmin, oltais pidetty huolta että lapset on ja pysyy täällä! Nyt vaan pitää niellä kiukku jottei lapset kärsi!

Sitten muistakin asioista on kiukkua nielty taasen... Tämä ihana facebook josta on meidät blokannut pois että nähään vaan päivityksiä joita hän tahtoo meidän näkevän niin kertoi meille taas ihanuuksia heidän elämästään.. Ei siinä mitään, kyllähän lapsista kerrotaan facebookissa, laitetaan kuvia yms., mutta se että meidän luona tehdyt asiat, opetukset yms otetaan siellä opetetuiksi ja kunnia itselleen niin jo on perkele! Tämä äiti kehui kuinka hänen lapsensa ovat lahjakkaita musiikissa, esiintymisessä ja ovat tarhansa ainoita jotka osaavat jo jotenkin uida, että on se hienoo kun he ovat saaneet kaikkea tätä opetettua lapsilleen jo niin varhain. Vitut sanon minä.. Lapset eivät laulaneet, uskaltaneet esiintyä tai osanneet sukeltaa ennen kuin minä näitä taitoja heille opetin. Nyt voin ottaa itselleni näin nimettömästi ja röyhkeesti kunnian. Se olin minä joka heitä muskariin vein, minä joka heitä uimakouluun vein, minä joka ns. roolileikkejä kotona niiden kanssa tein jotta he hieman avautuisivat kuorestaan. Se olin minä joka tein kaikki nuo ja nyt se yks kehtaa kertoa netissä kuinka hän on saanut lapsensa opetettua uimaan, laulamaan, leikkimään tiettyjä leikkejä yms. Tekis mieli sinne sanoa että " nytkö olet saanut ostettua vihdoin lapsille uimahousut, että kylläpä se kesti, että kyllä sitä uimataitoa pitäisi ylläpitää heti kun siihen on opetettu. ja että oletko vienyt muskariin/teatterikerhoon siellä ne kun kerran kerrottiin että sellainen siellä olemassa teillä päin on".... Mutta en viitsi lietsota riitaa, täällä nyt voin narista ja kiehua niin paljon kun tahdon, turvallisesti nimettömänä!


Mutta joo, katsotaan taas mitä viikonloppu tuo tullessaan, tasan tarkkaan oon vittumainen äitipuoli ja nauhoitan jokaisen negatiivisen asian lapsien suusta mitä kuulen... Tiiän se on ihan pyllystä, mutta onpahan asiaa oikeuteen todisteiksi jos sinne joskus mennä joudutaan!

Vaikeuksien vaikeuksia

Nyt lapset olivat meillä jälleen viikonlopun ja se alkoi ihmeellisesti...

Kun haimme lapsia, ei toinen olisikaan tahtonut tulla meille lainkaan vaan olisi tahtonut jäädä äidin luokse. Kuitenkin sitten kun autoon saakka päästiin tilanne muuttui täysin päälaelleen ja kysyttiin että saataisiinko nyt jo olla pidemmän aikaa. Syykin selvisi tähän ihmeelliseen "en halua lähtee"-reagointiin hetken juttelun jälkeen. Äiti oli antanut juuri uusia legoja ennen kun tiesi meidän tulevan hakemaan lapsia. Eihän kesken leikkien ja etenkään uusien lelujen saannin jälkeen haluta lähteä mihinkään. Vittumaisesti äidiltä mun mielestä tehty. No minkäs teet, leluja saa antaa kuulemma aina kun tahtoo eikä se ole lahjontaa tai manipulointia.

No pääsimme kotiin niin alkoi kysely että miksei isin tarhaan enään pääse, etteikö äiti tykkää siitä että olemme isin luona, miksi äiti ei anna meidän tänne tulla, miksi äiti vaan saa päättää asioista, miksi äiti aina pakottaa meitä, miksi äiti ei tykkää isistä, miksi äiti ei tykkää että me tykätään jne.

Kaikista kyselyistä oli se paras kun lapset kysyivät miksi äiti ja isi ovat päättäneet että he ovat vain äidin luona, miksei sitä voitu päättää toisin. Sitten oli pakko sanoa että isi tahtoi lapset isille ja äiti äidille, että sitten oli vain pakko tehdä jokin päätös. Ja lapsien mielestä tämä päätös oli väärä.

Myöskin äidin muutto niin kauas mietitytti lapsia, miksei äiti voisi asua lähempänä? Siihen meidän on vaikea vastata kuten myös noihin kaikkiin muihin kysymyksiin niin ettemme äitiä haukkuisi lainkaan tai saisi syitä äidinkään niskaan. Tuntuu että lapset etsivät syyllistä tällä hetkellä tähän tilanteeseen, eikä tietenkään tahdota ketään siihen asemaan laittaa. Kuitenkin lapset olivat sitä mieltä että äidin pitäisi asua lähempänä ja sanoivat että keskustelevat äidin kanssa asiasta. Tähän emme rohkaisseet vaan keksivät itse asian. Ei noin nuorten lasten pitäisi tuollaisia pohtia tai sanoa kuin pienten aikuisten.

Teimme koko viikonlopun töitä vastaillessamme lapsien loputtomiin kysymyksiin ja miestäni alkoi jo kaduttaan ettei hän mennyt oikeuteen hankkimaan lapsia luokseen. Tiedämme että näin aluksi tilanne on vaikea lasten sekä meidän ymmärtää, että tilanne varmasti rauhoittuu mutta tuntuu vaan niin pahalta. Lähtö äidin luokse venyi toista tuntia kun lapset eivät vain toimineet emmekä viitsineet pakottaa vaatteiden vaihdossa tms. Hirveää mököttämistä sohvan nurkassa kädet puuskassa ja kiukkuinen ilme kasvoilla, yritä nyt sellaista lasta saada vaihtamaan vaatteita puhtaisiin ja lähtemään paikkaan mihin ei tahdo. (oltiin oltu juhlissa ja oli juhlavaatteet päällä, sekä ruokalista nuoremmalla pitkin paitaa, joten näissä vaatteissa ei voinut lähteä äidin luokse)

Viikonlopun aikana aloimme myös äänittämään lasten jutusteluita koska tiedämme ettei äiti usko puheita todeksi ellei itse kuule. Nauhoituksilla kuuluu mm. "mä en tahdo äitille, en, en, en. En halua olla siellä, täällä on paljon parempi, miksen saa olla täällä vaan. en tahdo äidille, mulla ei oo äitiä ikävä, enkä tykkää olla siellä tarhassa. siellä ei ole kavereita, täällä on, miksi mun pitää mennä sinne kun tahdon olla täällä? siellä ei kukaan kuuntele, vaikka sanon. mä en tahdo sinne eskariin, siellä ei opettajalla ole mulle aikaa, ei se kuuntele kun mulla on asiaa. eikä siellä kukaan tahdo leikkiä mun kanssa, ne vaan kiusaa, miksen saa olla täällä? miksei äiti ikinä osta meille leluja, miksi aina vain pelejä? mä tahdon äidin luona muutakin tekemistä." Kamalaa tuollaista on kuunnella ja yrittää vastata toisen tuskaan!

Nyt mennään päivä kerrallaan ja toivotaan että kaikki menee hyvin! Harmittaa ja kiukuttaa vaan niin pirusti!!! Oli vaan nyt pakko tulla avautumaan, koska oli suhteellisen raskas viikonloppu noin niin ku tunne puolella... Miten voikaan suututtaa....

Tunteita ilmassa

Niin se sitten koitti, ensimmäinen viikonloppu kun lapset olivat isällään. Toki heidän piti tulla jo aikaisempana viikonloppuna luoksemme mutta se ei sitten yhtäkkiä sopinutkaan tälle äidille, eikä lapset näin ollen päässeetkään isälleen 3 viikkoon. No nyt sitten otimme lapset pidennetylle viikonlopulle eli torstaista sunnuntaihin.

Päivää oltiin odotettu kuin kuuta nousevaa, koska ikävä raastoi jokaista ja tottakai oli vaikeaa ollut elää taas ilman lapsia ja lasten ilman toista vanhempaansa. Kun lapset saapuivat isälleen, olivat molemmat todella hiljaisia. Eipä lastenhuoneesta alkanut leikkien äänet kuulumaan heti niin kuin yleensä vaan toinen istui lattialle ja katseli huonettaan, kun toinen meni istumaan telkkarin ääreen ja laittoi sen päälle tylsistyneenä. Puolisen tuntia siinä meni kun yritimme jutella lapsien kanssa että tekisivät jotain, että onko kissa vienyt kielen. Sitten tilanne hieman aukeni ja lapset rentoutui, tällaista käytöstä ei ikinä oikeastaan ole ollut vaan aina ollaan oltu rentoja ja iloisia kun tullaan ja heti leikkimässä.

Laitoin ruuan, kutsuin perheen syömään ja niin lapsoset tulivat ruokapöytään niin kuin aikaisemminkin. Ruoka maistui nuoremmalle hyvin mutta vanhempi aloitti kiukuttelun suhteellisen nopeasti. Syyksi selvisi mieltä vaivannut asia "miksei kukaan kuuntele mua kun tahdon olla täällä vaan". Ei siis mennyt kuin tunti niin vanhempi alkoi reagoimaan ja itkemään asiaa kun tahtoo olla isänsä luona. Siinä vähän silmäiltiin isän kanssa toisiamme ruokapöydässä ja yritimme lohduttaa lasta että ehkä jonain päivänä pääsee isänsä luokse kun on tarpeeksi vanha tai jos äiti antaa asian kanssa periksi. Että me kyllä ymmärrämme häntä, hänen mielipidettään ja toivoisimme että hän saisi asua luonamme, mutta ettei asia ole aina  niin helppo. Kamala sanoa pienelle lapselle tällaista ja vielä yrittää olla syyttämättä sitä äitiä siellä toisessa kodissa, mutta mitä tahansa sanoo tähän niin se kuulostaa siltä että äiti olisi nyt se syypää. Kun yrittää sanoa että kerro asiasta äidille ja äidin tarhassa, että ehkä he kuuntelevat kun tarpeeksi monta kertaa sanot, niin tulee siitä kamala olo itsellekin että ihan kuin haukkuisi toista vanhempaa huonoksi. Ei me niinkään tahdota tehdä mutta se vaan on karu tosi asia, mikäli lapsi meille kertoo uudestaan ja uudestaan asiasta että isällään tahtoo olla, ja vaikka me se kerrotaan eteenpäin melkein vuoden ajalta niin ei se toinen osapuoli sitä meidän suusta kuuntele vaan paremmin sen pienen lapsen suusta joka sitä joutuu varmasti vastahakoisesti jankuttamaan tämän tästä kun kukaan ei häntä kuuntele. On varmasti lapsesta kamala olla!

Noin vuorokausi meni siihen kun vanhempi lapsi itki asiaa meille vähän väliä, kuinka hän koki että hänelle tehdään vääryyttä ja että kuinka tahtoo olla isin luona. Myös nuorempi ilmaisi tahtonsa olla isän luona kertoen että tahtoo samaan tarhaan ja kouluun kuin paras kaverinsa täältä isän tyköä. Itkua herätti myös ikävä kaikkia ystäviä kohtaan, tarhantätejä kohtaan sekä tottakai myös sukulaisia oli kova ikävä, mammat ja papat oli pakko nähdä! Lapsi yritti käsittää miten näin lyhyessä ajassa voisi nähdä kaikki joita ikävöi ja pettyi kovasti kun ymmärsi ettei kerkiä kaikkia nähdä.

Yritimme kuitenkin parhaamme mukaan hoitaa asiat niin että lapset tapaisivat kaikki joita ikävöivät. Joten lähdimme päiväsaikaan käymään tarhalla perjantaina. Vanhempi lapsi tahtoi viedä tarhantäteille kukkia ja nuorempi karkkia, näin ollen käytiin kaupasta hakemassa iso kimppu ruusuja ja hopealakua. Niin onnessaan lapset marssivat tarhalle ja olivat onnensa kukkuloilla kun näkivät kaikki tuttunsa. Yksi ainoa tarhantäti oli hukassa, joka tottakai vanhempaa harmitti, mutta kävimme sitten katsomassa tätä eskarin puolella johon hän oli siirtynyt. Tämä oli päivän kohokohta lapsille, olivat niin onnessaan.

Tilanne myöskin rauhoittui hieman, lapset saivat nähdä että kyllä ne kaverit siellä on ja että kyllä ne tarhantädit heistä vieläkin välittää vaikkeivat kyseisessä tarhassa saakkaan olla. Kyllä vielä iltasella ja viikonlopun aikana palasimme aiheeseen monta kertaa että "miksei saada olla isin luona", mutta asiasta pystyttiin jo keskustelemaan hyvissä mielin ettei asiaa itketty koko ajan. Kuitenkin vasta sunnuntaina lapset alkoivat olemaan ns. normaaleja omia itsejään. Kuitenkin sitten heille selvisi että pian olisi taas äidin luokse meno ja siitä vasta riemu repesi. Taas oli aika vaihtaa äidin tyköä tulleet vaatteet päälle, odottaa koska mennään ja miettiä kuinka ikävä taas tulee toisiaan.

Vaatteet tuottivat taas suurta ongelmaa, niitä kun ei kuulemma äidin luona ollut tarpeeksi. Kun kysyin äidiltä mitä vaatteita siellä tarvittaisiin niin sain listan. Pakkasin listan mukaan vaatteita ja vähän ylimääräistäkin mukaan jotta lapset olisivat tyytyväisiä, ettei niiden tarvitsisi kulkea räsissä vaatteissa. Kyllä sinne varmaan lähemmäksi 300-400 eurolla vaatteita lähti, kengistä, lakkeihin, pikkuhousuista takkeihin... Sanoimme vaan että jos yksikään tällainen vaate näkyy tori.fi-palvelussa tai muualla myynnissä, ei näy lapsien päällä, edes uskomme hetkeäkään ettei lapset niitä käytä vaan että ne myydään niin sitten on helvetti irti. Äiti vakuutteli että tottakai vaatteet menevät heillä käyttöön, että jos ne menee rikki niin sitten vasta heittää roskiin. Tähän me sitten tuumattiin että tahdomme nähdä myös nämä rikkinäiset vaatteet ennen kuin ne menee roskiin, ihan vain sen tähden että ne eivät ole meillä menneet miksikään joten tuskin lapset niitä hänenkään luonaan rikottua saa. Katsotaan nyt miten vaatteiden, kenkien, takkien, rasojen, lakkien yms. kanssa käy.

Myöskin harrastuksista oli lapsien ja äidin kanssa puhetta, että mitä tahtoisivat tehdä. Äidillä oli paljon suunnitelmia ollut, mutta lapsillahan oli jo meidän luonamme harrastukset jotka piti jättää sen tähden kun äidin luokse muutettiin. Miksei näitä harrastuksia voisi jatkaa myös äidin luona...? Mikä siinä on ettei muskaria, kerhoa ja uimista voisi sielläkin harrastaa? Miksi pitää ottaa tilalle jalkapalloa, yleisurheilua yms? nämähän tulevat kyllä koulussa, tarhassa yms tutuiksi. Mielestäni uintitaito pitäisi saada nyt kuntoon kun siihen lapsilla on kiinnostusta, sekä antaa olla luova musiikin ja muiden kädentaitojen kanssa. Kyllä tuollaiset tulos-laskelmalliset kilpalajit tulevat sitten myöhemminkin kuvioihin ihan riittävästi. Meillä täällä maalaisseudulla näitä jo harrastettiinkin tarhan puolesta aina kerran viikkoon kun viettivät ulkoiluretken kentälle, siellä nämä lajit tulivat jo hieman tutuiksi leikin saralta.

Olemme myös hankkineet äidin luokse pyörän jota heidän piti harjoitella kesän aikana ajamaan jotta vanhempi pystyisi jo eskariin itse ajamaan, tämä on jäänyt tyysti opettelematta. Kyllä tämänkin harjoittelun voisi nyt alkuun ottaa harrastukseksi. Hankimme nyt itselle toisen pyörän jotta pääsemme harjoittamaan tätä taitoa. Toivottavasti talvilajeista hiihto ja luistelu tulee tutuksi tarhan kautta siellä, koska äiti ei niitä varmastikaan opeta vaikka olemme jo hankkineet sukset molemmille lapsille. Ehkä me pyrimme sitten harjoittamaan näitä perustaitoja pian jälleen meidän luonamme kun äiti ei saa mitään aikaiseksi kun viettää aikansa koneella tai pelaten. Olemme myös sanoneet että jos uimisharrastus tai jokin muu on turhan kallista lapsille niin olemme valmiit maksamaan puolet mutta kun ei se saa aikaiseksi varmaan vaikka maksettais kaikki maksut ja liput yms... Saa nyt nähä sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Muksuja harmittaa jo valmiiksi kun melkein tietävät ettei äidin kanssa mistään mitään tuu. Tälläkin hetkellä toistelivat viikonlopun aikana useaan otteeseen sanoja "äiti lupasi, mutta ei pitänyt. Äiti valehteli taas." Yritä nyt siinä sitten jotain keksiä ettei äiti olisi niiden silmissä ihan tyhmä...

Lähteminen äidin luokse oli myös tuskallista. Autoon meneminen kesti melkein tunnin kun sinne ei tahdottu mennä. Äiti tuli hakemaan lapset ja satuimme olemaan juuri mamman luona. Lapset haaluilivat pitkin pihaa, yrittivät sanoa että "äiti, mä haluun olla vaan isin luona.". Mutta äiti ei ollut huomaavinaankaan näitä lauseita. Ei sanonut tai kommentoinut lainkaan lapsien mielipiteitä, vaan oli hiljaa ja jatkoi puhumista jostain muusta aiheesta. Kamalaa katsottavaa, mutta minkäs teet, en minä siinä voi alkaa sanomaan että "etkö huomioi lastasi, mitä se sanoo ja yrittää kertoa tunteitaan, ei niitä saa jättää huomioimatta"... Olimme hiljaa ja yritimme lohduttaa lapsia halailuilla. Autoon kun lapset saimme, huusi vielä vanhempi perään että " minä kerron tarhantäteille että tahdon tänne kun äiti ei kuuntele". Oli se kamala tilanne sanon minä! Tietysti miehelläni teki vielä enemmän pahaa kuin minulla, auton perävalojen poistuttua tuli miehelläni kyyneleet silmiin ja hänen oli vaikea pitää kiukkuaan. Kuitenkin sai kerättyä itsensä ja yrittää jaksaa, lastensa vuoksi. 

Voin sanoo että tää on aivan perseestä!!!

Mietintämyssy päähän ja sassii...

Mieheni teki päätöksensä että lapset saavat jäädä toistaiseksi äidilleen. Niin vaikeaa kuin tämä päätös oli, on se tuonut hieman rauhallisuutta meidän omaan elämäämme. Kuitenkin mieheni tuntuu vieläkin olevan stressaantunut tilanteesta. Syynä varmaan se ettei ole saanut vieläkään sossulta allekirjoitettua sopimusta minkä oli laatinut.

Sopimuksessa on muutama kohta johon äiti ei välttämättä suostu vaikkakin niistä on jo sovittu suullisesti. Näitä ovat mm. ettei elareita makseta, lasten suuret hankinnat laitetaan puoliksi. Voin vain kuvitella nyt kun hän sai tahtonsa läpi sen suhteen että lapset sinne muuttavat, tulee hänellä ns. ahneus että hän tahtoo nyt myös rahatkin. Onneksi meillä on hänen lähettämänsä tekstiviestit todisteina asiasta ettei mitään meiltä tahdo. Ei siinä ettemmekö suostuisi kuluja puoliksi laittamaan hänen kanssaan mutta kun tiedämme ettei rahat mene siihen mihin niiden kuuluisi mennä.

Myöskin sopimuksessa on kirjoitettu että kuljetukset tehdään puoliksi, mikä voi myöskin aiheuttaa jatkossa narinaa. Niin se on aiheuttanut aikaisemminkin kun asia näin oli ja hän sai jopa sossut puhuttua puolelleen että se on tapaava vanhempi jonka homma on kuskata edes takas jos tahtoo nähdä. Eihän se niin voi mennä, kyllä se on mielestäni molempien homma, ei se vain toiselle osapuolelle kuulu. Hän myös vaati meidän ostamamme turvaistuimet itselleen koska lapset siellä ovat pidempiä aikoja kuin meillä, kun saimme ne viimeksi takaisin haisi ne aivan tupakalle. Ei lasten aikana vedetä röökii autossa, tai ylipäätään autossa polteta jossa on lasten istuimet. Hävettää kun lapset haisee röökille ihan kuin itse polttaisivat. On se sossu jännä paikka kun pakottavat meidän antaa meidän omaisuutta toiselle ja meidän täytyy sitten ostaa itselle uudet kun toinen pilaa nämä tavarat.

Sopimuksessa lukee myös että mikäli lapsilla tulee ongelmia tarhassa, esikoulussa tai koulussa, katsotaan asuinpaikkaa uudelleen. Että olisiko isän luona sittenkin tasaisempi ja parempi kasvuympäristö. Kamala ajatella että niitä lapsia hyppyytetään joten toivotaan nyt että kaikki menee hyvin.

Tämä sopimus on voimassa ainoastaan vuoden loppuun saakka, jonka jälkeen mietitään onko lapsilla ollut ongelmia siellä ja olisiko isänsä luona parempi.

Toivon vain sydämestäni ettei ongelmia tule! Ja toivon että hän nyt allekirjoittaa sopimuksen!

Lapsille kerroimme tästä päätöksestä yhdessä mieheni kanssa. Vanhempi otti asian ihan ok, hän sanoi että tulee ikävöimään meitä kovasti ja tahtoisi kuitenkin olla meidän luona mutta jos lupaamme olla täällä ja ostaa hänelle vaatteet äidin luokse niin sitten hän siellä voi olla jos on pakko. Nuorempi pillahti itkuun ja sai itku-potku-raivarit että ei tahdo äidin luokse, että tahtoo olla vain isin luona. En tiedä mistä hän oli päähänsä saanut että sitten äidin luolta tullaan vaan kylään isälle mutta huusi kurkku suorana että ei tahdo isälle vain kylään että tahtoo asua täällä, miettikää neljä vuotias huutaa tuollaista.

Aikaisemmin vanhempi tahtoi vain isälleen, nyt hän on puhunut kaikesta mitä äidin luona on, mitä siellä tehdään, mitä siellä tullaan tekemään, mitä ei ikinä pakko tehdä, kuinka paljon siellä saa pelata, mitä uusia pelejä on yms.. Aikaisemmin ollut todella hiljainen äidistään, toivotaan että äiti on skarpannut äitinä oloaan myös vanhemman pojan kohdalla (jäänyt aikaisemmin nuoremman vuoksi hieman huomiotta, koska nuorempi on se tärkeämpi). Toinen toki voi olla että lahjonta ja manipulointi on alkaneet tehoomaan, tulee vaan kylmä seinä vastaan siinä vaiheessa kun ei enään lahjoja tulekaan syli täydeltä ja isi ehkä olikin oikeesti kiva kun se tekee lastensa kanssa jotain eikä vaan istu koneella.

Nyt olemme huomanneet että vanhempaa on hieman käännytetty isiä vastaan ja isi on aina väärässä kaiken suhteen. Että äiti on oikeassa ja viisaampi. Kyllä siellä toisessa paikassa puhetta varmasti on ollut ja paljon. Siitäkin huolimatta olisi mieluummin meillä...

Nuorempi jopa yllätettiin leikkimästä leikkiä: " isi on ihan perseestä, äiti on paras ", ei noin nuori tiedä mitä on olla perseestä, ei todellakaan. Joten kyllä noi on kuultuja sanoja.. Hieman huolettaa! Onneksi lapsi itse käänsi leikissä sanoja niin että isi on paras, isi on paras, isi on ihana..

Vaikeita aikoja, lapsia käy niin paljon sääliksi ettette voi uskoakaan ja myös miestäni... Moni uskoo että lapset ovat meillä jo ennen vuoden vaihdetta, mutta sen saa nähä nyt sitten...

Toivon ja toivon vähän vielä lisää ettei mitään ongelmia tarhassa, eskarissa tai muualla tule ja että lapset saavat toivomiaan harrastuksia, että uimataitoa ylläpidetään ja että mielenkiintoa laskemiseen ja lukemiseen kannatetaan sekä opetetaan ja rohkaistaan... Jotta kaikki menisi hyvin, ettei lapsia tartte pompotella, kyllä ne siellä hengissä pysyy kunhan vaan ei mitään ongelmia olisi! Että asiat vain menisivät edes ok niin sekin olisi jo hyvä..

Kamala sanoa vielä tästä "äidistä".. Puhuin hänen entisen parhaan ystävänsä kanssa joka siis nykyään minun hyvä ystävä.. Sanoin hänelle että välillä tuntuu että välitän lapsista enemmän kuin tämä oikea äiti. Hän sanoi että kyllä sieltä äidiltäkin varmasti välittämistä löytyy, mutta hän ei laita lapsia ja niiden hyvinvointia etusijalle niin kuin minä laitan. Että hän on sellainen ihminen joka tulee aina laittamaan itsensä, oman hyvinvointinsa ja halunsa ensimmäiseksi. Kuulosti niin kamalalta kuulla se vielä jonkun toisen suusta joka oikeasti hyvin tämän äidin tuntee.. Puistattaa...

Aikoinani arvostin tätä äitiä jonkin verran ja uskoin koko ajan parempaan sekä siihen että kyllä se jotain hyvääkin saa aikaan.. En vain ole enään varma saako vaiko ei.. Se jää nähtäväks.. Toivotaan parasta!