Kouluun tutustumista, vanhempainiltaa ja ryhmätehtäviä

Eilen oli yksi mielenkiintoisimmista päivistä vähään aikaan, suoraan sanottuna hyvinkin paljon tunteita nostattava. Niin positiivisessa kuin negatiivisessa.

Mieheni kävi tutustumassa lapsensa tulevaan kouluun jossa oli nyt ensimmäinen vanhempainilta ja nähtiin muidenkin luokkalaisten vanhempia sekä esiteltiin koulu.
Mieheni kertoi että aivan ensimmäiseksi häntä alkoi ihmetyttämään tuo suuri ihmismäärä mikä sieltä koululta löytyi. Luokkaan oli änkenyt hänen sanojensa mukaan varmaan 50-60 henkilöä. Syy tähän selvisi pian. Luokan suuruus piti olla 10 henkeä, mutta nyt kävi ilmi että äiti oli tästä valehdellut ja luokan koko on 25 oppilasta. Ei siinä mitään, näin olimme jo ehtineet arvailemaankin ettei isossa kaupungissa voi olla normaaliluokalla noin pieniä määriä mutta emme osanneet ihan noin suurta luokkaa ajatella. Tuo ei ollut ainoa yllätys...

Olimme kertoneet äidille että meidän koululla on aina apuopettaja auttamassa (kunta on tällaisen sinne omilla pienillä pennosillaan hankkinut jotta jokainen saa mahdollisimman hyvää opetusta) ja on tarvittaessa koko ajan paikalla mikäli joku lapsista tarvitsee erityisopetusta tai on vaikeuksia keskittyä ja sen vuoksi tarvitsee erityishuomiota. Tämä kuitenkin äidin mukaan oli heidänkin koulussaan aivan samanlailla, eilen kuitenkin selvisi että tämä ns. apuopettaja on käytettävissä vain 2 h / viikko eli aivan yhtä turhan kanssa koko homma! Tai kaippa siitä nyt jotain apua on, mutta kuinka suuri, sen tietää vain ja ainoastaan lapsi itse. Ei ne yllärit tähänkään loppuneet.

Olimme myöskin tehneet selväksi äidille että lapsen mamma olisi halukas ottamaan vuorotteluvapaan puolikkaan lapsen ensimmäiselle kouluvuodelle jotta kouluun meno sujuisi mutkitta eikä tarvitsisi turhan pitkiä päiviä viettää koulussa heti ja että olisi aikaa sekä rauhaa oppia rutiineihin koska lapsella on hieman ns. erityistarpeita koska keskittyminen ja ajatuksien pito yhdessä päämäärässä on vielä vähän hakusessa.. Jottei meillä olisi tarvetta aamu- ja iltapäiväkerhoille lainkaan, ainakaan molemmille kerhoille. Mitäpä äiti tähän tuumasi? `Sanoi silloin aikaisemmin vain että niin on hänenkin äitinsä luvannut auttaa ja tarvittaessa jäämään vuorotteluvapaalle ettei hekään tahdo lapselle pitkiä päiviä. Nyt kuitenkin selvisi myös se että lapsi ollaan laittamassa molempiin kerhoihin koska "eihän hänen äitinsä nyt millään voi jäädä töistä pois, tiedättehän te nyt sen, ei se sellaiseen suostuisi." Eli lapselle tulee nyt noin. 9,5 h päiviä koska tarhaan menevät klo 6.30 ja pois heidät haetaan 16.00 tai sen jälkeen eli päivä saattaa venyä jopa 10 h!!! Ei mitään järkeä 6-7-vuotiaan lapsen päiväksi! Joo ei ole myöskään tämän nuoremman lapsen päiväksi kovin kivoja mutta hän sentään saa nukkua päikkärit tarhassa ja hänellä on suht vapaata koko päivä eikä ole niin paljoa opittavaa jossa pitäisi olla ajatuksella mukana.

Ja miksi laittaa lapsi aamu- ja iltapäiväkerhoon kun siellä on isäpuoli joka on TYÖTTÖMÄNÄ ja voisi hoitaa asiat niin ettei näitä kerhoja tarvittaisiin. Mitä vittua se laiskimus oikein siellä tekee? Eikö hän ota osaa lainkaan perheen arkeen? Miten mun mieheni edelleenkään tulisi pystyä luottamaan siihen idioottiin roolimallina lapsilleen? Mitä helvettiä? Kyllä mä uskon että mieheni ja minä olisimme oikeasti parempia roolimalleja lapsille kuin nuo kaksi laiskimusta. Jos tämä mies ei jaksa muuta kuin pelata ja olla kotona niin en minä ainakaan jaksaisi häntä elättää, saatika sitten kattella. Pihalle lentäisi koko heepo ja pian, hulluksihan siinä itsekin tulisi jos jonkun perse homeessa makaamista/istumista joutuisi tuijottamaan!

Ymmärrän kyllä että äiti on epätoivoisena valehdellut kaikki nämä asiat koska on tahtonut pitää lapset siellä hänen luonaan, mutta mikä on näiden valheiden hinta nyt sitten oikein on. Lapsen väsymys, se ettei jaksa keskittyä oppimiseen, viikonloput menee varmasti lepuuttamiseen että jaksaa taas rankat viikot eikä hauskan pitämiseen perheen kesken. En keksi mitään hyvää mitä tästä voisi seurata! Voi lapsi parkoja! Pelkään jo pahinta mutta toivon parasta! Lapset onneksi ovat sopeutuvaisia ja näin monet muutkin lapset ovat menneet, siltikin elämässään hyvin pärjänneet. Olisimme vaan miehemme kanssa toivoneet asioiden menevät hieman eritavalla. Tai ainakin niin että meillä olisi ollut oikeasti tieto mihin lapsi on menossa eikä valheellista tietoa.

Koulussa oli myös hyviäkin asioita, opettajat olivat mukavia ja tuntuivat empaattisilta mieheni puheiden mukaan. Kertoivat että nyt otetaan kokeille uusi koulujärjestelmä jossa ei ole juurikaan tunteja eritelty vaan että käydään oppimista läpi hieman suuremmalti katsottuna, ei ole esim enää varsinaisia oppiaineita. Se kuulostaa jotenkin omituiselta omaan korvaan mutta voi olla ihan hyväkin. Sitä vaan ihmeteltiin kun opettaja oli kertonut että kaikilla ei välttämättä ole samoja läksyjä vaan jokaiselle annetaan läksyt yksilöllisesti. En tiedä miten se on mahdollista noin suuressa luokassa ilman apuopettajaa että jokaisen osaamisen tason kautta annetaan jokaiselle eri tehtävät mutta kaippa se sitten ammattihenkilöt osaavat jotenkin hoitaa. Kunhan vaan oppimistasoa yritettäisiin kuitenkin ylläpitää kaikilla suurin piirtein samana ettei toiset ole liikaa edellä toisiin verrattuna. Mutta kaikki tämä jää nähtäväksi ja toivottavasti kesän aikana pystymme treenaamaan sosiaalisia taitoja ja vuorovaikutusta, keskittymistä ja perustaitoja, kuten kengän nauhojen sitomista ja pyllyn pyyhkimistä, jotte ne taidot olisi jo kunnossa kouluun mentäessä kunnolla. Vaikka opettaja kyllä oli kuulemma painottanut että ei saa käyttää sanoja "kouluun mennessä pitää osata jo tämä ja tämä", mutta kyllähän nyt oikeasti tiettyjä asioita täytyy osata. Mutta jännityksellä mennään kohti ensi syksyä, onneksi tässä vielä on aikaa kehittyä ja opetella elämän perusasioita.

Vanhempainilta venyi ilta kahdeksaan ja mieheni tahtoi käydä sanomassa lapsilleen hyvää yötä. Äidille tämä asia oli ok, mutta isäpuoli olikin asiasta vissiin erimieltä. Emme olisi saaneet käydä siellä enään koska hän oli saanut lapset jo sänkyyn. Kuitenkaan lapset eivät vielä nukkuneet  niin päätimme käydä heille sanomassa hei ja hyvää yötä. Jos olisivat nukkuneet niin emme tietenkään olisi käyneet. Kuitenkin kun niin pitkälle ajoimme niin olisi ollut tyhmää että lapset tiesivät että olimme kaupungissa mutta emme käyneet heitä katsomassa. Olisi voinut tulla surupuseroon. Mutta mikä helkkari tämä isäpuoli on sanomaan muutoinkaan koska niiden oikea isä saa käydä lapsiaan katsomassa, ei minun mielestäni hänellä sellaisia oikeuksia ole! Isä saa vaikka herättää kesken unien lapsensa jos siihen näkee tarpeen, ei siihen isäpuolella ole mitään sanottavaa. Lapset olivat silmiin nähden maailman onnellisimpia kun isi saapui paikalle, halit vaihdettiin, kuulumiset kerrottiin suu vaahdos ja hyvän yön toivotukset toivotettiin. Lapsien silmistä näki että olivat maailman onnellisimpia kun näkivät isin ja saivat kuulla että enää muutama yö niin pääsevät taas isin luokse.

Itselle jäi tapaamisesta hyvä fiilis vaikka koko reissusta jäikin kovin ristiriitaiset fiilikset. Onneksi lapset tulevat taas parin päivän päästä meille!

Viikonlopun ylitse iloisin mutta hieman turhautunein mielin..

Meillä oli kerrassaa mahtava viikonloppu lapsien kanssa. Muksut touhas isänsä kanssa aamusta iltaan, välillä myös minunkin kanssa. Lapsilla oli selkeästi ollut isiä ikävä koska kesken ruokailujenkin täytyi isiä silittää ja halia aina tämän tästä.

Kuitenkin kun perjantaina lapset meille saapuivat, oli äidillä kerrottavana ikävä epäilys kihomadoista, YÖK! Tottakai me sitten olimme varuillamme kaiken aikaa tämän takia ja katsoimme että lapset pesevät kahta tarkemmin kätensä vessakäyntien aikana yms. käsidesit olivat käytössä. En tiedä auttaako ne mitään mutta yritimme kuitenkin. Viikonlopun aikana tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen ettei kihomatoja onneksi ollut vaan että perseen kutinat johtui siitä että perseet olivat lapsilla aivan kirkkaan punaisena, turvoksissa, rohtuneet ja likaiset. Heti perjantaina lapset joutuivat pesulle ja peput saivat kunnon rasvakerrokset ja talkit. Koko viikonlopun hoidimme lapsien peppuja kuntoon ja onneksi alkoi lapsien olo jo helpottaa sunnuntaita kohden. En tiedä miten olivatkin saaneet ne siihen kuntoon enkä osaa sanoa kauanko ne siinä kunnossa olivat olleet koska etenkin nuoremmalla pylly oli todella kamalassa kunnossa. Äiti kyllä sanoi rasvanneensa niitä mutta en sitten tiedä mikä on totuus. Jos niitä oltaisiin puhdistettu, rasvattu ja oikeaoppisesti hoidettu ei ne olisi olleet tuossa kunnossa. Äiti vielä kehtasi sanoa ettei ne olleet huonossa kunnossa vielä perjantaina, "AUTOMATKANKO AIKANA NE TOLLAISEKSI OLIVAT MENNEET???"-haloo!!!
Onneksi lapsien pyllyt alkoivat olemaan kunnossa jo sunnuntaina..

Toinen asia oli eskarilaisen hampaiden kunto, yök! Meillä on kotona sellainen ns. hiljainen sääntö että mies hoitaa iltatoimet ja minä aamutoimet. Nyt kuitenkin kun vanhemmalla lapsella on alkanut lähtemään hampaita niin hän tahtoo minun pesevän hampaansa koska olen varmasti hellempi kuin isi. No nyt kävi ilmi että hammas joka on tehnyt jo toista kuukautta lähtöään oli todella kipeä. Niin kipeä ettei viereisiä hampaita olisi saanut pestä. Ja näkihän sen, ei niitä oltu pestykään varmaan ikuisuuteen. Etuhammas ja kulmahammas olivat muuttuneet yhdeksi suureksi hampaaksi kun oli niin likaiset, hyi olkoon! Pakkohan ne oli puhdistaa kun ienkin oli jo kuin pallo! Tottakai tämä operaatio sai lapsen huutamaan kuin hullu koska hammas oli arka, kuitenkin kun saimme kaiken lian pois niin lapsi huokaisi syvään ja sanoi että on helpompi olla. Pesimme koko viikonlopun hampaita aamuin ja illoin, käytimme hammaslankaa ja purskuttelimme antiseptisellä suuvedellä joka oli hieman laimennettua. Kuitenkin kun sunnuntaina hieman hammaslangan kanssa kokeilin saisinko hampaan pois niin huomasin että hammas oli vielä lohjennutkin vaakatasossa ja yläpuoli oli melkein jo mädäntynyt. Mieheni oli aivan hiilenä lapsen äidille kun tämä ei ollut asiaa hoitanut. Entäs jos siellä on jo tuleva hammaskin huonona? Mitenkä sitten suu laitetaan? Äiti pelkää hammaslääkäriä, joten ymmärrän kyllä ettei hän tahdo mennä sinne mutta kyllä kuitenkin lapsen vuoksi hammaslääkäriin on mentävä ja lapsien hampaatkin hoidettava. Ei äidin pelko saa tarttua lapsiin ja lapsien suut saa jäädä äidin pelkojen takia hoitamatta. Kun asiasta äidille sunnuntaina mainitsin oli kommentti vähän tyyliin "tulimme jo kerran yhdessä paniikissa hammaslääkäristä pois eikä silloin saatu tehtyä mitään, nyt toi isipuoli on käyttänyt näitä siellä ja sitten on mennyt hyvin. mutta niin mullakin hampaat mätänee suuhun että jos on saman tyylinen hammas homma sitten meillä". APUA! Ei ne hampaat sinne suuhun mätäne jos niistä pitää hyvää huolta! Joo on mulla itsellänikin lapsena lohjennut hampaat helposti, mutta ei ne sentään mädäntyneet suuhun ole. Se tarvitsee jo aika paljon suuhygienian laiminlyöntiä! Järjetöntä touhua! Jos omasta suustaan ei tahdo pitää huolta niin kyllä lapsille pitäisi antaa mahdollisuus hampaisiin ettei tartte olla tekareita kolmekymppisenä. Ja mielestäni tämän äidin hampaat nyt niin huonoilta näytä nytkään, ehkä hieman tupakan kellastuttamat mutta ei ne kyllä ainakaan hymyn osalta ole mitenkään huonot joten siksi ihmettelenkin tätä "minunkin hampaat mädäntyvät suuhuni"-kommenttia.

Samapa tuo, mutta tuossa nyt taas kaksi asiaa jotka laittoi ketuttamaan muutoin niin mahtavassa viikonlopussa. Saimme käydä serkkujen ja mamman luona kylässä, leikkiä pihalla, arkarrella, leikkiä leluilla, pitää leffailtaa ja muutenkin viettää laatuaikaa yhdessä.

Aamuisin vanhempi kömpi aina joskus seiskan jälkeen minun viereeni sänkyyn ja jatkoi uniaan kainalossani. Kun oli siinä vielä torkkunut tunnin tai kaksikin alkoi kyselytunti jolloin pohdittiin maailman menoa. Sunnuntai aamuna lapsi kysyi minulta että saisiko viedä meidän tyköö "unisiepparin" äidin luokse että kun näkee pahoja unia. Kertoi että unet ovat todella raakoja, että niissä yritetään tappaa ja hakata hänet. Hieman kyllä säikähdin noita puheita, miten lapsi voi nähdä noin pahoja unia noin pienenä. Meidän luonamme ei näitä unia kuulemma ollut koska meillä unisieppari sieppaa kaikki pahat unet. Näin lapsi ainakin uskoi ja lupasimme hankkia hänelle oman. Täytyy nyt seurata tuleeko piirustuksiin, uniin tai puheisiin enää toistamiseen mitään tollaista ja kysellä vähän sivulauseessa asiaa... Huolestuttaa kovastikin moinen!

Eilen kun vietiin lapset takaisin äidilleen niin nuorempi veti jo liinat kiinni kotona ettei hän mene äidin luokse. Saimme kuitenkin lapsen autoon ja menoksi ihan hyvillä mielin. Kuitenkin äidin pihassa lapsi laittoi uudelleen liinat kiinni ettei tahdo äidin luokse että tahtoo vain olla isin luona. No kannoimme hänet sisälle jossa hän jatkoi samaa huutoa tarrautuneena isin kaulaan kiinni. Vanhempi yritti lohduttaa nuorempaa tuomalla tälle leluja ja viedä huomiota kaikkeen muuhun, tässä onnistumatta. Saimme kuin saimmekin noin puolen tunnin jutustelulla lapsen jäämään ihan ok mielellä äidin luokse koska muistutimme häntä tulevasta vapusta, tarhan vappujuhlista ja vapputorista. Kuitenkin jäi todella surkea fiilis koko hommasta. Äiti ei oikein ymmärtänyt tilannetta vaan hoki koko ajan että "kuinka sä tollain olet mieltäs muuttanut, sun mieles nyt muuttuu koko ajan..." Meidän silmissä tilanne ei ole vuoden aikana muuttunut suuntaan eikä toiseen, vaan molemmat lapset tahtoisivat olla isin luona suurimmaksi osaksi vaikka äidinkin luona on kyllä kivaakin. Nuoremmalla on ollut sitä äiti juttua yleensä vähän enemmän mutta sekin on muuttunut aikaslailla päälaelleen viimeisen vuoden puolentoista aikana. Vanhempi ymmärtää ettei tilannetta voi muuttaa vasta kuin myöhemmin, viimeistään kun hän on 12-vuotias. Liian pitkä aika hänestä mutta sille emme voi mitään. Kysyi hänkin viikonlopun aikana että jos me oikein paljon voitettaisiin rahaa vaikka lotosta niin saisiko he sitten asua meidän luonamme, kerroimme ettei se ole rahasta kiinni. Mutta sitten hän tokaisi että me voisimme ostaa sellaisen kalliin asiamiehen (tarkoitti asianajajaa) joka kertoo äidille että tahtovat olla meillä. En tiedä mistä tällaisen tiesi mutta näköjään oli asiaa miettinyt.

Mutta katsotaan nyt miten taas jatkuu tämä touhu ja niin surulliselta kuin se kuulostaakin niin löimme mieheni kanssa vetoa siitä saako äiti vanhempaa lasta hammaslääkäriin vielä tänään tai edes aikaa varatuksi. Molemmat sanoimme että tuskin saa, mutta vedonlyönti syystä miksei saa on nyt käynnissä. Mun mielipide on että "töissä ei vaan kerinnyt ja unohtui kun oli niin kiirettä, eikä työaikana saa tällaisia asioita hoitaa"-selitys ja mieheni sanoi "en saanut heitä kiinni ja soittoaika umpeutui"- selitys, kuitenkin toivomme molemmat olevamme väärässä ja että hän oikeasti saisi asian hoidetuksi. Se tarjoo jäden kumpi häviää vedon, jos molemmat hävitään niin tarjotaan lapsille sitten jätskit kun seuraavan kerran tulevat. =)

Kävijäpiikki viikonlopun aikana.

Olen huomannut että blogissani on ollut kävijäpiikki viime viikonlopun aikana. Noin 250 kävijää kahden päivän aikana, tämä lienee ennätys, joten joku lienee löytänyt sivuni ja linkittänyt tämän facebookkiin. Näin ainakin kävijämittarini kertoo että facen kautta suurin kävijämäärä tänne olisi ilmaantunut. Hienoa ja kiitos siitä!

Mikäli teistä kävijöistä löytyy joku joka on samanlaisessa tilanteessa kuin minä, kuulisin mielelläni teidän tarinoitanne. Netti on täynnä keskusteluja siitä kuinka "äiti haukkuu äitipuolta", "äitipuoli ei piittaa miehensä lapsista", "äitipuoli ei tahtoisi miehensä lapsia heille koko aikaisesti vaikka äidin luona kaikki ei olisi kunnossa" jne. Mutta vähemmän on näitä keskusteluita joissa äitipuoli tahtoisi lasten olevan isänsä luona ja rakentaa turvallisen kasvuympäristön lapsille jotka eivät ole geeneiltään lainkaan omia.Tuntuu että yleensä tähän suuntaan olevat keskustelut ovat aina jotenkin negatiivisia.

Itseni tarkoitus ei todellakaan ole "haukkua tätä lasten oikeaa äitiä" vaikka se välillä siltä kuulostaakin ja oikeasti tekisi mieli haukkua ihan päin näköö. Kyllä hän asioita oikeinkin tekee, ehkä päivä päivältä enemmän, itse vaan tekisin niin monen asian erilailla. Mutta johonkin minun on vain pakko päästä purkamaan turhautumistani perusasioista joidenka lapsikodissa pitäisi toimia mielestäni hieman eritavalla.

Asioista varmasti on porukka montaa mieltä ja varmasti tulen kuulemaan sanoja "helppohan se sun on sanoo ja kertoo miten pitäis olla ja elää, että kuinka sinä ainakin jaksaisit päivästä toiseen, kun eihän sulla niitä muksuja ole hoidettavana kuin aika ajoin". Tiedän että joillakin on oikeasti todella rankkaa selviytyä äitiyden tuomasta "työstä", onhan se vaativaa hommaa, mutta kyllä minun mielestäni lapsen etu on se ykkönen vaikka itsestäänkin on huolehdittava! Ja en sano nyt tuota "selviytyä" ja"työ" sanaa pahalla, etteikö muka osaa jne. vaan tarkoitan sillä nyt esimerkiksi yksinhuoltajia niukan rahan kanssa, jonkun terveydellisen syyn tuomia ongelmia/rajoitteita yms tai muita elämän tuomia ongelmia mitkä rajoittaa omaa jaksamista. Kaiken yhteenlaskenta vaan joskus on hieman raskasta mutta siitä on selviydyttävä. Yksin, pariskuntana, perheen tai ulkopuolisen avun kanssa.

Mutta mikäli perusasiat on ihan ok, niin miksi jättäytyä koulu/työelämästä tarkoituksella pois ku laiskottaa (mitä esimerkkiä se on), miksi syrjäytyä ja syrjäyttää lapsensakin mukanaan (ei harrastuksia, ei ulkoilua, ei kavereilla käyntiä, ei mitään sosiaalista kanssakäymistä...), miksi ei anna lapselle parempia eväitä kun itsellä on ollut (jos itseä laiskottaa eikä ole pärjännyt, niin miksi pitää heti olettaa ettei lapsestakaan mitään tule tai kuinkaan se ei osaa,...) Miksi erottaa lapset isästään jollei ole mitään järki syytä muuta kuin "koska mä haluun niin" (itsekästä!!!), miksi pitää lapsia pelinappuloita oman hyvinvoinnin edistämiseksi (tässä vain lapset kärsii!!), monta kysymystä miksi...

Kirjoitan blogia jotta saan purettua asioita johonkin jotka ovat minua jääneet vaivaamaan, en jaksa kuitenkaan jauhaa miehellenikään näistä asioista koska hänellä on jo turhan rankkaa ilman sitäkin.
Sen takia jauhan tänne :)

Ja mitä äiteihin tulee. Teette mahtavaa työtä, teette sitä ympäri vuorokauden, teette sitä myös silloin kun luulette huilaavanne, ottavan omaa aikaa, teette sitä niin kauan kuin täällä maan päällä vietätte aikaa, ehkä vielä pilvenkin päältä, kuka sitä tietää, mutta teette sitä 24/7. Aina olette ihania äitejä vaikka välillä on päiviä kun jaksaminen on vaikeaa ja turhauttaa, tuntuu ettei mikään suju, muista että olet arvokas ja tärkeä! Toivon jaksamista ihan jokaiselle äidille ja sanoa teille kiitos! Kiitos siitä että olette lapsillenne paras äiti mitä maa päällä kantaa, että olette omalle lapsellenne se paras äiti minkä hän on syntyessään saanut, äiti jota ei kukaan koskaan voi eikä saa korvata! Muistakaa tehdä lapsellenne hyvä lapsuus ja kehittää heidän taitojaan, kasvattaa heistä hyviä nuoria aikuisia, muistakaa olla superäitejä ja hyviä ihmisiä! Muistakaa myös itsenne, hoitakaa ja hellikää itseänne.

Halatkaa itseänne, puolisoanne, lapsianne päivittäin! Kertokaa kuinka rakkaita olette toisillenne, siitä saatte voimaa jaksamaan arkea! Niin meillä tehdään ja hyvin menee mutta menkööt...

Pienin askelin parempaan suuntaan...

Taas meni tovi ennen kuin pääsin tänne kirjoittamaan.. Mutta nyt on hetken hengähdystauko töissä ja voin pari sanaa kirjoittaa tauolla.

Mieheni piti exälleen lapsien kasvatuksesta ja muista asioista pienen puhuttelun ja ehkä nyt olemme huomanneet että asiat alkavat pikku hiljaa sujumaan jollain tasolla. Joo, ei lapsilla ole harrastuksia, ei vieläkään tarpeeksi rajoja yms. mutta pelaamista ollaan hieman himmailtu ja näin ollen etenkin vanhempi lapsi on rauhoittunut. Eskarissa osataan paremmin keskittyä, rentoutua ja elämä ei siellä enää ole taistelua ja hyvin menee. Kaikenlaista koukeroa toki tässäkin aika välillä on ollut mutta kerrotaanpas niistä sitten hetken päästä.

Lapset tosiaan on laitettu nyt pelikieltoon äidinkin luona, eli pelata saa enää vain kahdesti viikossa jos sitäkään, eli ei enää niin päin että peliaikaa on aina muutoin paitsi kahdesti viikossa, eli tilanne on nyt peilikuva entiseen. Tästä on lapset toki olleet aluksi kiukussa mutta parin päivän päästä tilanne rauhoittui. Harrastuksia vanhempi kaipaa nyt muualta, niitä ei vielä ole saanut. Joten se on sitten seuraava etappi, saada äiti viemään lapsia harrastuksiin. (jotka piti aloittaa jo vuosi sitten, mitä ei ole vielä edes aloitettukaan..)

Tarhassa ja eskarissa lapsilla on mennyt huomattavasti paremmin ja kehityksessä molemmat ovat menneet kovaa vauhtia eteenpäin, kiitos tästä kuuluu tarhanhenkilökunnalle, ei niinkään äidille. He ovat jaksaneet lapsien kanssa tehdä töitä, erityslastenhoitaja on saanut äidin tajuamaan tiettyjä asioita kasvatuksen osalta ja ehkä hänellä nyt löytyy hieman enemmän rahkeita ja motivaatiota itseltäkin, näin olen ainakin ymmärtänyt. Toivottavasti asiat jatkuu yhtä hyvin eteenpäin.

Lapset ovat nyt saaneet olla meillä jälleen vähän pidempiä aikoja mieheni lomautuksien vuoksi sekä anopin lomien takia, ehkä tämäkin on yksi syy miksi lapset ovat jälleen rauhoittuneet, ovat saaneet viettää isin kanssa aikaa ja myöskin olleet kovan kurin alaisuudessa.Yhden viikon lapset olivat tuossa jo aikaisemmin ja nyt pääsiäisenä saivat olla toisen. Olemme touhanneet yhdessä ja matkustelleet täällä kotosuomessa. Kävimme mm. äitini luona jota nuorempi lapsista on kysellyt jo monta kuukautta. Hänellä oli kova ikävä varamummua. Hauskaa meillä siellä olikin ja saimme herkutella kaikilla hyvillä ruuilla.

Kävimme myös Lempäälän ideaparkissa olevassa funparkissa, siellä oli aivan mahtavaa! Suosittelen täydestä sydämestä kaikille funparkkia, siellä meni reilu 6 tuntia ja hauskaa oli. Paikka on myös hyvin opettavainen, motoriikka kehittyy sekä joissakin paikoissa joutui käyttämään aivonystyröitä ja miettimään miten asiat ratkotaan. Etenkin vanhempi piti näistä ongelmanratkaisu jutuista. Me kaksin hänen kanssaan tykättiin ehdottomasti lasersädehuoneesta jossa piti mutkitella laserien läpitte kohti avainta. Tässä huoneessa yhteistyöllä onnistui, huomasin että vanhempi innostui kovasti siitä ettei tarvinnut tehdä yksin tehtävää. Itsellä oli paikat aivan jumissa tämän päivän jälkeen ja meinasin kaupasta varastaa maidonkin kun olin jo sen verran väsyksissä. Tein muita ostoksia mutta unohdin laittaa toisesta kädestäni maitopurkin hihnalle, palasin maksamaan purkin kun huomasin että olin muina miehinä kantanut sen kassan ohitte vaikka kaiken muun maksoinkin. Myyjä ymmärsi hyvin ja naureskeli tilanteelle, itseä nolotti niin paljon ja ihmettelin kuinka lapsilla oli vielä niinkin paljon energiaa.

Viikkojen aikana kotona lapset eivät meinanneet ymmärtää miksi piti mennä mamman luokse päivisin eikä saanut mennä hoitoon/eskariin meidän luonamme. Olisivat jälleen kovasti tahtoneet mennä sinne ja käydä luonamme tarhat/koulut eikä äidin luona, kuitenkin kerroimme ettei tämä ole mahdollista ennen kuin he olisivat koululaisia ja 12-vuotiaita. Vanhempi osaa jo sen verran laskea että ihmetteli miksi asiaan menisi niin kauan ja toivoi meiltä lyhyempää odottamisaikaa. Kerroimme että asiasta pitäisi puhua äidin kanssa, mutta lapsi sanoi ettei se auta. Kamala kuunnella tuollaista, mutta minkäs me teemme enää asialle. Parempi pitää lapsia siellä eikä pomputtaa muksuja ympäriinsä.

Tästä ajatuksena itselle tuli mieleen että tuo 12-vuotiaan mielipide asia on jo mielestäni vähän turhan iso ikä. Kyllä nuorempi lapsi osaa jo sanoa mitä tahtoo ja pysyä kantansa takana. Mutta laki tällä hetkellä sanoo että 12-vuotias on vasta lainkuultava. Kuitenkin mielestäni 12-vuotias on jo sen verran teini että jos vain on kiero jollain tavalla niin valitsee sen paikan missä on helpompi olla eikä ole niin paljoa sääntöjä ja pääsee tekemään koiruuksia.

Ainakin jos minä olisin saanut valita kahden paikan väliltä joissa molemmissa olisi ollut hyvät oltavat, niin olisin valinnut sen paikan missä olisi ns. helpompaa, verran kova meno oli jo sen ikäisenä aikoinaan. Maailma on sen verran muuttunut että monet lapset ovat jo tuon ikäisenä todella ällejä ja ns. pieniä aikuisia. Ei enää voi sanoa että 12-vuotias on lapsi, kyllä se on nykyään jo teinihelvettiä tuolloin. Joku 8-10-vuotias on enemmän lapsi, sen ikäisenä osaavat kyllä jo sanoa mitä tahtovat.

Itselläni on 10-vuotias pikkuveli joka kyllä osaa ilmaista kantansa ja naamasta kyllä vielä näkee jos on vastauksestaan epävarma, sen verran vielä on kuitenkin lapsi ettei osaa valehtelemisen jaloa taitoa eikä omaa pokkanaamaa vielä. Meillä on veljeni kanssa n. 20 vuotta ikäeroa joten mielestäni osaan hänestä kyllä sanoa aikuisena ja "vanhempana" että hän osaa jo kantansa sanoa. Ja tietää missä hänen on parempi ja turvallisempi olla, sekä ajattelee sen vielä sitä kautta eikä sen kautta että missä pääsee helpommalla. Eli mielestä laki on vanha ja sitä pitäisi muuttaa!

Nooh asiasta jälleen toiseen. Lapsien mielipiteitä pitää kuunnella asiassa kuin asiassa, heille vain pitää osata kertoa miksi jokin tahtomansa asia ei välttämättä onnistu tai ole järkevä. Kuitenkaan ikinä mielipiteitä ei saisi lytätä täysin. Mieluiten puntaroi asiaa ja pistää lapsen itse ajattelemaan mitä seuraamuksia asioista voi olla ja kuinka ehkä kannattaisi asiat toteuttaa jotta seuraamukset olisivat mahdollisimman positiiviset. Tätä onkin vaikea toteuttaa juurikin tuon "mä haluan teidän luokse asumaan ja tänne kouluun." Miten kertoa lapselle miksei se onnistu ja miksi tämä toinen ratkaisu on parempi.

Nyt viime viikon jälkeen lapsia tuli heidän äitinsä vanhemmat hakemaan meiltä, lapset odottivat kovasti että mummi ja pappa tulee hakemaan heidät. Kuitenkin lähdön tullessa ei he ihan hirveän halukkaita olleet lähtemään. Sain kuin sainkin asian puhuttua positiiviseksi ja lapset lähtemään hyvillä mielin. Olimme pihalla leikkimässä ennen kuin isovanhemmat saapuivat, lapset löysivät kukkia pitkin pihamaata ja päättivät kerätä mummille kimpun. Koko markki mentiin läpi ja kukkia saatiin söpö pieni kimppu kerätyksi. Siitä tuli oikein hieno ja lapset tahtoivat että kimppu solmitaan narulla, tein työtä käskettyä. Kun mummi tuli hakemaan lapsia, lapset veivät kimpun hänelle innoissaan. Sanoin että "koko markin kukat on nyt poimittu sinulle, jokainen varmasti noukittu maasta puhtaasta rakkaudesta.". Ja mitä tekee mummi, ottaa kimpun vastaan, pitää siitä kiinni kuin se olisi jokin roska ja sanoo: "En mä nyt oikein välitä tästä, kiitos vain. Annetaan tämä vaikka äitipuolelle jos hän arvostaisi sitä vähän enemmän". MULLA LOKSAHTI SUU AUKI JA ILMEESTÄNI KYLLÄ NÄKI ETTÄ MITÄ VITTUA!!! Lapset olivat myös vähän että mitä? Mutta käänsin asian sitten positiiviseksi, leikin otettua ja onnellista, hain pienen maljakon ja laitoin lasten kanssa kukat veteen. Kyllä meinasin räjähtää tälle mummille aivan totaalisesti mutta sain pidettyä suuni kiinni. Kyllä näkee mistä lapsen äiti on perinyt vittumaisuutensa ja ääliön geenit saanut. Voi kun mua ottaa vieläkin päähän koko homma, ei voi mittään... Olimme myös ostaneet lapsille uudet kengät, hyvä kun mummi suostui ne mukaansa ottamaan kun oli sitä mieltä että he ovat ostaneet paremmat. Sanoin että nämä on kenkäkaupasta ostetut kengät, myyjän kanssa katsottu että ne on lasten jalkoihin hyvät ja lapsi itse on nämä tahtonut. Emme ole ostaneet näitä kaupasta kokeilematta niin kuin jotkut muut. Vähän ehkä pääsin näpäyttämään heitä, he nimittäin olivat juurikin ostaneet lapsille kengät kokeilematta ja tietämättä edes oikeaa kokoa :D Meille soittivat kysyäkseen kokoa, emmekä me sitä tarkkaa uutta kokoa osanneet sanoa, kengät kun olivat kaikki vähän erikokoisia.

Nyt vielä kun saisimme haalarit ja talvikengät äidiltä takaisin ettei niitä taas myydä johonkin ja ensi syksystä mitään ei taas mistään löydy, saa nyt nähä kuinka menee... Saammeko tavarat meille talvisäilytykseen vaiko emme, sen varmaan osaan sanoa sitten seuraavassa kirjoituksessa :D

Nyt taas töihin palattava, alkaa palaveri.. Heido!

Vuosi vaihtui ja meno sen kuin villiintyy...

Jälleen on pitkä aika siitä kun olen viimeksi kirjoittanut, ajattelin pitää pientä taukoa ja hengähtää itsekin koska tilanne on ollut rassaava. Laittaa mietintämyssyn päähän ja pohtia hieman tilannetta ns. neutraalimmin ja seurata miten asiat etenevät.

Olen saanut jonkin verran kommentteja viestillä että olen turhan kriittinen tilanteesta, myöskin kannustusviestejä että taistelkaa lapsista koska selkeästi meillä olisi paremmat oltavat. Viestejä on kuitenkin tullut vain muutamia ja niistä vain murto-osa on negatiivista.

Tiedän että olen kriittinen joidenkin asioiden suhteen kuten pelaamisen. Teenkin varmaan pelaamisesta jossain vaiheessa oman kirjoituksen kunhan vaan löydän sille aikaa. Siitä kuinka olen huomannut pelien vaikuttavan meidän elämäämme, siitä mitä minä hyväksyn ja mitä minun on vaikea hyväksyä, sitä mitä lapsi tahtoisi ja sitä mitä lapselle kannattaisi tarjota, minun mielestäni.

Kuitenkin kannustusviesteistä olen saanut itselleni myös positiivista energiaa, monet kertovat että viesteistäni kyllä saa sellaisen kuvan että välitän lapsista syvästi ja monet toivoisivatkin omassa tilanteessaan samaa uudelta puolisoltaan. Harmittavaa kuulla että jossain suhteissa etenkin naispuolisilla on vaikeuksia ottaa "omakseen" toisen lapset. Minusta tällöin tulisi etsiä itselleen sellainen henkilö jolla ei lapsia ole. Äidiksi/Isäksi lapsille ei tarvitse ryhtyä, heillähän sellaiset jo on mutta sen äidin/isän kasvatusavuksi äitipuolen/isäpuolen tulee pystyä mutisematta. Kuitenkin lasten elämään aikuisena vaikutat oli sinulla sitten sama dna tai ei, mikäli samassa taloudessa esim asustelet.

Kuitenkin palataan meidän arkeemme. Arki on sujunut vaihtelevasti, on hyviä ja huonoja hetkiä.
Ennen vuoden vaihdetta meillä oli hieman ongelmia juurikin äidin luokse lähtemisen kanssa. Lähdöt venyi jopa kaksi tuntisiksi ja raastaviksi taisteluiksi. Sana "nyt puetaan ja lähdetään"- ei enää vaikuttanut lainkaan. Juostiin karkuun, piilouduttiin paikkoihin mihin me ei mahduta, huudettiin, kinattiin, pakko puettiin jne. Ei enää yksinkertaisesti rahkeet riittäneet muuta kuin taisteluun, niin kamalaa kuin se olikin. Yritimme nätistikin "pukisitko nyt päälle ja mentäisiin?"- ei auttanut - eihän lapsilla ikinä auta jos kyselee "haluatko, voisitko, pystyisitkö?"- tällaisissa tilanteissa kun tiedämme jo että ei halua, ei tahdo, ei todellakaan halua muuta kuin jäädä isille. Aloimme sitten pikku hiljaa tekemään niin että vaikka olisi menoa aamupäivästä johonkin tms. niin aamusta heti laitoimme äidin vaatteet päällä ja olimme ryysyissä vaikka olisi juhla ollut, jotta vaatteiden vaihdosta ei tulisi sellaista showta. Pikku hiljaa tilanteet alkoivat menemään parempaan suuntaan tai niin me luulimme.

Syyksi kuitenkin paljastui se että äidin luona odotteli aina lahjoja, tavaroita ja suuria sellaisia. Äiti oli nähnyt kuinka lapset oikeasti tahtoivat olla isin luona, millainen helvetti meillä oli irti kun lähtöä tehtiin, äiti näki tässä tilanteessa parhaaksi sen että lahjoo lapset haluamaan pois isältä. VÄÄRIN! Lapset kun tulivat meille ennen joulua niin joululahja toiveet vaihtuivat koko ajan koska äiti oli jo hankkinut nämä meiltä toivotut tavarat, ja vielä ennen Joulua! Voi apua sentään, mitä helvettiä se oikein teki, miksi näin? Kasvattaako se nyt lapsistaan vielä materialistejakin tai sellaisia jotka tekee vain ja ainoastaan tavarasta jotain mitä pitää tehdä tai tottuvat aina saamaan kaiken mitä tahtovat? Eikö se ymmärrä mitä tekee tuolla touhullaan, ei varmaankaan! Voi sitä hetkeä kun nää muksut on teinejä, apuva!

No meillä ei jäänyt sitten Joululle paljoa lahjatoiveita, vain joitain pienempiä mitä muksut toivoi. Jouduimme sitten miettimään oikein kovasti mitä ihmettä niille ostaisi kun tiesimme että kaikki mitä oikeasti haluttiin oli jo äidin luona. Meidän leluvihkoissa oli raksitettuna vain jotain tilpehööriä... No saimme kuin saimmekin lahjat ostettua ja oletimme ettei näitä äidin luona olisi, mutta kas kummaa niitä joitakin oltiin hankittu vielä ennen joulua ja joulupukki toikin sitten taas jotain muuta. En ymmärrä mistä niillä riittää rahat! Jouluaatto vietettiin äidin luona, jonka jälkeen sitten tulivat 26.päivä meille ja sitten meillä vietettiin Joulua.

No kuitenkin meillä tuli meidän jouluaattona hirvee kriisi etenkin vanhemmalla muksulla koska hän ei saanut mitään mitä toivoi tai sai samoja mitä äidin luokse tontut/pukki oli tuonut. Kuitenkin onneksemme mammat ja papat antoivat rahaa jotta voimme ostaa sitten lapsosille jotain mitä lisäksi tahtoivat, kuitenkin päätimme ettei niitä osteta heti joulun jälkeen vaan nuo lelut saavat kelvata. Rahat käytettäkööt sitten kun siihen on sopiva aika, jottei tule sellaista tunnetta lapsille meidänkin luona että kun vähän pyytää niin heti saa.

Joulu oli ja meni, lapset saivat olla meillä kokonaiset 2 viikkoa miehen ollessa lomautuksilla. Tämä kaksi viikkoa meni suhteellisen kivasti, huomattiin kuitenkin että käytöksessä ollaan menty taakse päin jonkin verran. Ruoka ei maistunut, ruokailut saattoivat venyä reilu tunnin mittaisiksi vaikka oli samoja ruokia kuin mihin on totuttu. Joskus saattoi olla jotain uudempaa ja se tuotti vielä enemmän ongelmaa. Kuitenkin olemme sitä mieltä että lapset syövät samaa ruokaa kuin me, monipuolisesti ja terveellisesti. Emme kuitenkaan mitään viherpiipertäjiä lapsista tahdo tehdä mutta kurkun palat ja pari salaatin lehteä lautaselle kuuluu ja ne myös syödään. Lapsien ruokavalio oli supistunut selkeästi nuudeli, makaroni, spagetti, makkara, jauheliha ja kananugetti linjalle. Ei kelvannut liha, ei oikeastaan perunakaan, ei kala, ei kana, kaikesta tuli hirveä huuto että "en tykkää, en halua"... Aikaisemmin kaikki ruoka upposi, kala oli vähän sellainen mikä takerteli nuoremmalla koostumuksen vuoksi mutta meni sekin alas jos sen mössäs perunamuussin sekaan. Nyt ei uponnut sitten mitenkään.

Toinen asia mikä etenkin vanhemman lapsen pitäisi jo osata on pepun pyyhkiminen kakkaamisen jälkeen, sen opettelua ei vieläkään oltu aloitettu. Äiti oli sanonut kyllä asiasta mutta ei ollut kädestä pitäen opettanut, eihän lapsi reppana tiedä miten se toimii jollei sille näytä alkuun.

Myöskin tuon kahden viikon aikana tuli selvyys että pelaaminen on ollut taas suuri osa muksujen elämää äidin luona, eikä mitään muuta oltu harrastettu kuin pelaamista. Lapset ruinasivat uimaan, kylään, askartelua, kavereita meille ja ulkoilua kokoajan kun äidin luona ei kuulemma mitään muuta tehty kuin pelattu. No me käytiin uimassa, askarreltiin, käytiin kylässä, saivat olla myös yökylässä ja touhuttiin koko kaksi viikkoa. Aika menikin todella nopeasti ja oli hauskaa vaikkakin ajoittain tosi vaikeaa kun tinttailtiin kun ei saanut pelata tai katsoa telkkaria niin paljoa kun halusi.

Jossain vaiheessa ekan viikon loppua äiti alkoi soittelemaan meille tai oikeastaan lapsille että on tilannut niille netistä leluja ja pelejä, no näitä puheluita tuli yhteensä 4 kpl. Ja tottakai tämä sai aikaiseksi etenkin nuoremmalla kyselyitä "koska mennään äidin luokse? voidaanko jo mennä?". Viimeinen puhelu tuli kun oltiin mamman ja papan luona kylässä, puhelu tuli minun puhelimeeni. Laitoin piruuttani puhelun kaijuttimelle niin kuin yleensäkin, mutta tällä kertaa volyymejä vähän kovemmalle jotta varmasti mamma ja pappakin kuulee mitä peliä äiti pelaa.. Äiti kertoi että nyt ne hänen tilaamansa lelut on saapuneet ja pääsevät heti leikkimään kun saapuvat äidin luokse, no tottakai nuorempi sanoi puhelun aikana että "tahdon äiti jo sinne", kuulin äidin äänestä sen onnistumisen tunteen äänen ja se oikein kihisi onnesta että sai muksunsa sanomaan tuon ja niin että varmasti muutkin kuulee sen. Aikaisemmin tätä ei ole koskaan tapahtunut. Vanhempaa puhelu ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta pyysin kuitenkin häntäkin kuuntelemaan äitiään koska sattui olemaan hänen nimipäivänsä ja äiti tahtoi onnitella. Kertoi että oli tilaamiensa pelien lisäksi ostanut myös pienen nimipäivä lahjan joka sitten odotti siellä äidillä. Tämäkään ei hetkauttanutkaan vanhempaa lasta vaan kertoi että "jaa jaa mulla on leikit kesken en kerkiä jutteleen".

Vanhempaan lapseen ei oikein tehonnut äidin lahjonta, voi voi sentään. Alkaa muksu olemaan sen verran iso että ymmärtää missä on kivaa ilman materiaakin, tai näin oletimme ja ehkä hieman hihkuimme onnesta itse. Nuoremman päätä oli vielä näköjään helppo ohjailla leluilla.

Tuon puhelun jälkeen olikin ruoka-aika, joka menikin sitten aivan päin pyllyä molemmilla, etenkin nuoremmalla. Hän tottakai ikävöi äitiään (leluja) ja oli harmissaan hieman jo ennen ruokaakin. Ruokana oli perunaa, ruskeaa kastiketta ja lihapullia, hieman kurkkua ja salaattia. Ruoka oli kuulemma pahaa ja aivan kamalaa, eikä sitä voi syödä että syö sitten kun pääsee äidin luokse nuudeleita. Pappa tuumasi siihen että istut niin kauan kun oot syönyt lautasesi tyhjäksi. No mitäpä me siihen sanomaan, mamman ja papan luona omat säännöt. Kuitenkin ruokailun jo kestäneen 45 min otin ruuan vanhemmalta lapselta pois kun oli saanut syötyä puolet ja sanoi ettei jaksa enempää. (ruokasatsit oli suht isoja) Nuorempi ei ollut juurikaan koskenut sapuskaansa, kysyin häneltä syökö vielä ja sanoi että syö. Lämmitin ruuan, jätin lapsen syömään, ei syönyt ja kun täysi tunti tuli täyteen, menin kysymään syökö hän vai ei. Sain kielteisen vastauksen ja heitin ruuan roskiin, lapsi kysyi saako leivän ja juustoa, kerroin ettei onnistu koska ei syönyt ruokaansa ettei sitä välipalalla sitten täytetä, että olisi syönyt kun ruokaa oli pöydässä. Tästä vasta soppa syntyi, muksu sai hirveen raivari kohtauksen, lensi juomat ja muut pöydästä. Minä aloin siivoamaan hammasta purren pöytää ja lattiaa, muksun huutaessa hulluna ja ajattelin että huutakoot nyt, että kohta mennään jäähylle jollei rauhoitu. Enhän minä kerinny viemään lasta jäähylle ennen kuin papalta meni hermot ja niin nuorimmainen sai tukkapöllyä ja pari paukutusta pyllylle. Pappa lähti itse jäähylle autoajelulle rauhoittelemaan tämän jälkeen itseään, ensin minulle huutaen että "annatteko sen ämmän oikeesti pilata nää kakarat ihan täysin, kuria ne tarttis eikä saatana pelejä ja lahjoja, näistä tulee vielä jotain kamalaa." Oli aivan kamala kuulla tuollaista läheisen ihmisen suusta, mutta tottahan se oli. Käytös on kaikin puolin huonontunut ja takapakkia ollaan menty reilusti siitä missä oltiin silloin kuin asuivat meillä sen 2 viikkoa kuukaudesta. Tiedän ettei lapsiin saa koskea eikä mitään tällaista tehdä, joku sossutantta varmaan saisi raivarit jo tästä kirjoituksesta mutta sanon tähän nyt sen että minullakin on ollut kotona kova kuri, olen saanut tukkapöllyä, joutunut jäähylle ja saanut myös selkääni eikä minusta ole tämän huonompaa tullut. Kuri on kuria, väkivalta on mielestäni hieman eriasia. Meillä ei itse kotona käytetä kuin jäähynurkkaa, joskus harvoin tukkapöllyä saavat mutta silloin pitää olla tehnyt jo jotain tosi pahaa, ihan pienestä ei tukkapöllyäkään tule!

No tilanne rauhoittui kuitenkin nopeasti, mutta papan sanat jäivät pyörimään mieleen. Vaikka tuo oli vuoden vaihteen aikaan niin vielä tänä päivänäkin mietityttää asiat. Mieheni on vaikea sulatella asiaa koska tietää isänsä olevan oikeassa mutta ei voi asialle mitään tehdä, sossustakin voivotellaan ja sanotaan että kyllä siellä tarhassa/koulussa sitten puututaan viimeistään jos jotain... Toivottavasti asiat kääntyisivät oikeaan suuntaan mahdollisimman pian...

Uutena vuotena paukuteltiin raketteja, herkuteltiin ja katseltiin elokuvia. Tehtiin myös tinoja joka oli lasten mielestä tosi jännää! Meillä on tapana että mitä ihmettä se tina nyt sitten esittääkään niin se on ennuste seuraavalle vuodelle. Nuorempi toivoi angry birdsiä ja vanhempi ystävää itselleen. Vanhemman lapsen toive oli ihana mutta myöskin huolta herättävä. Eihän kaikki voi olla äidin tarhassa hyvin jos lapsi toivoo itselleen ystävää jota hänellä ei kuulemma ole. Että olisi kiva jos olisi edes yksi ystävä. Emme huoltamme lapselle näyttäneet mutta kirjoitimme kyllä asiasta tarhalle että saisimme tietoon mikä on asian laita. Äiti kun ei asiaan kommentoinut muuta kuin "sööttiä", ei herättänyt huolen häivääkään hänessä tai ainakaan antanut meille sitä ilmi. 

Äidille lähtö kahden viikon meillä vietetyn ajan jälkeen meni suht ok, kyllä ne venkuroi vastaan jopa nuorempi mutta kyllä se tahto tila sieltä löytyi kun äidin kotia lähemmäksi päästiin. Vanhempi oli sitä mieltä että hän käy hakemassa lahjansa ja sitten lähdetään takaisin maalle, ettei hän jää äidin luokse. Isin luona kyllä pääsee myös eskariin ja kivempien kavereiden kanssa leikkimään.

Kuitenkin kun äidille päästiin niin siellä odotti niin paljon tavaraa taas että en tiedä millä rahalla ne oikein on ostettu. Tämä pieni nimipäivä lahja oli 2 isoa legopakettia, niitä mitkä maksaa 60-120 euroo paketti. Ei meillä olisi sellaisiin rahaa, olemme kuitenkin kaksi keskituloista omakotitalo asujaa. Miten heillä voi olla rahaa tuollaisiin jollei meilläkään, siellä on vain yksi työssäkäyvä ja hänkin "hantti"-hommissa. En tiedä kusettavatko taas kelalta rahaa vai mistä sitä oikein riittää. Voisivat mun mielestä laittaa sen "ylijäämä"-rahansa lelujen sijasta monipuoliseen ja terveelliseen ruokaan tai ehjiin vaatteisiin, mutta minkäs teet kun lahjonta on niin kivaa...

Yhtäkkiä eteisessä äiti lyö isille koulun paperit käteen että nyt pitäisi sitten päättää jatkosta. Kerroimme lapsen puheista ja halustaan olla meidän luona, että se ei ole muuttunut viimeisen vuoden sisällä. Kuitenkin äiti oli sitä mieltä että kysytään lapselta itseltään missä hän tahtoo olla. (aikaisemmin tätä hänen mielstään ei ole voinut lapselta kysyä) Ja niin tehtiin, ilman sen enempää varautumista. Lapsi sanoi että tahtoo olla äidin luona, olimme ihan ihmeissämme, mutta emme sitten alkaneet asiaa sen enempää vatvomaan, kysyimme vaan että se tarkoittaa sitä että koulut ja kaikki käydään äidin kaupungissa että onko asia nyt varmasti ymmärretty. Lapsi sanoi että joo joo joo ja kiirehti leikkimään. Oli aikas taktiset äidiltä, ostaa isot kasat legoja ja sitten kysyä tätä. No tottakai lapsi sanoo että tahdon olla täällä kun niin paljon uusia leluja. Viimeisen vuoden aikana lapsi ei ollut ikinä sanonut että tahtoisi olla äidin luona mielummin. Kuitenkin annoimme asian olla ja mietittiin että kyllä se lapsi vielä mieltään muuttaa kun vuosia tulee lisää. Tulkoon sitten meidän luoksemme asumaan, että ylläpidetään nyt niitä ystävyyssuhteita sen mitä pystymme.

Tuli sitten seuraava viikonloppu meidän luonamme kahden viikon päästä. Saimme kirjan eskarilta ja siellä kerrottiin lapsen olleen hieman ailahteleva ja joitakin tilanteita oli ollut joita ei olisi tarvinnut olla. Ja että lasta on hirveästi mietityttänyt koulu ja sen aloitus, jännittänyt ja jopa hieman pelottanut. Kysyttiin sitten lapselta että "täällä lukee että sua on mietityttänyt koulun alku ja vähän jännittänyt, että mikä siinä nyt niin kovasti jännittää?" (muksu on aina kovin kiinnostunut lehtisestä ja sen sisällöstä..) Sitten lapsi on vähän surkeena ja kysyy "kumpaanko kouluun mä joudun?" Ihmeteltiin vastakysymystä sanoen että "sähän halusit äidin kouluun". Lapsi sanoi että ymmärrettiin häntä väärin että tahtoi vain silloin jäädä äidin luokse koska oli niitä lahjoja eikä äiti anna tuoda niitä isin luokse. Kerrattiin koulukeskustelu lapselle joka oltiin 2 viikkoa sitten käyty jonka jälkeen hän sanoi että ymmärsi sitten itse väärin ja tahtoisi ihan oikeasti vaan isin luokse kouluun ja eskariin. Kysyimme oliko hän nyt oikeasti varma asiasta ettei mielipidettä voi vaihtaa koko ajan niin sanoi vakavasti että kyllä on varma. Kuitenkin saimme selitettyä että kouluun oli jo paperit lähetetty ettemme asialle mitään voi nyt tehdä niin hän sanoi pettyneenä "valitsitte mulle väärän koulun" ja käveli pois. Voi näitä tunteita mitkä itselle siitä tuli ja epävarmuus. Kuitenkin päätimme mieheni kanssa että kirjoitamme asiasta eskarille ja käydystä keskutelusta jotta sitten saisimme tietoa sieltä suunnasta mikä on asian laita ja että onko lapsi siellä puhunut mitään. Mikäli eskarista kuuluu jotain asiaan liittyvää niin keskustelemme asiasta uudelleen äidin kanssa. Lapsi oli nimittäin sen verran selkeä ja varmanoloinen että asia jäi meitä mietityttämään. Nyt odottelemme viikonloppua kun lapset taas tulevat meille, vihkoa ja vastauksia.

Tuon viikonlopun lähtö äidille oli myöskin yhtä surullista. Ei mennyt riitelyksi mutta nuorempi itki sylissäni varmaan puoli tuntia että ei tahdo lähteä äidille että se harmittaa tosi paljon että joutuu lähtemään. Että haluaisi vaan olla isillä ja mun luonani myös että on niin ikävä. Saimme kuitenkin lapsille vaatteet päälle ja menimme leikkimään pihalle äitiä odotellessa, lähtö meni siitä sitten ihan hyvin.

Kuitenkin huomasin että tuon viikonlopun aikana vanhempi lapsi oli syönyt paitansa hihansuut rikki ja repinyt sänkynsä vierestä tapettia, joka on ihan selkeää stressioiretta ja turhautumisen purkua. Kysyin äidiltä että onko huomannut asiaa heidän puolellaan niin kertoi ettei ole huomannut moista mutta alkaa katselemaan miltä näyttää. Kuitenkin kertoi sitten siinä samassa minulle että vanhempi lapsi oli alkanut autossa itkemään asiaa että miksi äiti oli muuttanut niin kauaksi että heidän täytyy vaihtaa koulua ja tarhaa. Sanoin äidille olevani lapsien kanssa samaa mieltä, että olisi pitänyt miettiä enemmän lapsia kuin itseään, mutta äiti oli sitä mieltä että hänellä oli syynsä lähteä ja oma elämä nyt kaupungissa. Tiedän että oman jaksamisensa vuoksi äidin tulee myös ajatella itseään mutta olisi jäänyt edes hieman lähemmäksi, eikä lähtenyt niin pirun kauaksi. Voi olla että se olen vain minä joka ajattelee että ensin lasten hyvinvointi ja sitten vasta oma, mutta mielestäni tuo on vääryyttä lapsia kohtaan. Sekä toista vanhempaa, mutta tilanne on mikä on ja sen kanssa täytyy elää.

Tuli vielä mieleen että tarhavihossa oli kommentti että kelto (erikoislastenhoitaja) tulee työskentelemään ja tekemään tehtäviä vanhemman lapsen kanssa joista selviää jo hyvin pitkälle onko hänestä aloittamaan ekalla luokalla. Jos syystä tai toisesta ei olisi niin sitten lapsi kyllä siirtyy tänne koska täällä ei ollut mitään ongelmia tai kahden paikan tarvetta. Sitten on jo kotikasvatuksessa suuri reikä jos tilanne on päässyt niin pahaksi. Toivotaan että kelto antaa hyvän arvioinnin jottei tarvitse alkaa kinaamaan enempää. Tätä varten odotan itse vihkoa kuin kuuta nousevaa! Lapsi kuitenkin on fiksu ja todella taivata, sosiaaliset taidot, tunteiden hallinta ja keskittyminen on vaan vähän toista luokkaa... Myöskin nämä vessakäynti, kengän nauhojen solmiminen yms uupuu vielä taidoista, mutta ne on vaan kodista kiinni, ei lapsesta.

Vessakäynti opetuskin oli muutes aloitettu äidin luona, se vaan oli hieman kyseenalaista. Sanoimme viime viikonloppuna että pyyhkii itse pyllynsä niin kuin äidinkin luona ja me tullaan tarkastaan. Isi jäi kuitenkin katsomaan miten pyyhintä on opetettu ja kauhistui. Äiti oli antanut luvan ottaa vaan yhden tai kaksi palaa paperia ja niillä pitäisi pyyhkiä, paperin lapsi lyttäsi pieneksi palloksi ja yritti sillä pyyhkiä. Ja vessanpönttö oli täynnä pieniä paperipalloja ja pylly kakassa. Oli siinä opettamista kun opetettiin miten asia oikein pitäisi tehdä. Katsotaan nyt tänä viikonloppuna onko oppi mennyt perille, viimeksi se alkoi menemään ihan melko hyvin. Kuitenkin jos äidin luona nuukaillaan vessapaperin käytössä niin sitten on jo jokin pielessä kun leluihin kuitenkin on varaa, niin miksei sitten paskapaperiinkin. Kehoitimme lasta käyttämään useamman palan, ettei sitä tartte niin säästeliäästi käyttää vaikkei pönttöä tarvitse paloilla täyttää turhaankaan.. Mutta tätäkin asiaa mielenkiinnolla odotan.. Ikinä oo kenenkään paskominen kiinnostanut tällain, hehe :D

Mutta ensi viikonloppua odotellessa... Huomenna on onneksi jo perjantai niin saadaan lapset taas tänne <3 Hyvää runebergin päivää kaikille ja herkutelkaa tänään, myös te laihduttajat ootta myös ansainneet edes yhden runebergin tortun. ;P Kiva jos jaksoitte lukea tänne saakka, tuli hieman pitkä päivitys tilanteeseen ja viestejä minulle päin saa laittaa jatkossakin joko sähköpostilla tai tänne kommentoimalla..  :D  turhautunutaitipuoli@gmail.com

Luovuttamisen tunnetta ilmassa

Tilanne on nyt hieman rauhoittunut ja huomaan miehessäni niin sanotusti luovuttamisen tunnetta.
Hän on nyt tehnyt päätöksensä että lapset saavat jäädä äidilleen mikäli tarhassa tulevat keskustelut menevät hyvin. Ymmärrän kyllä että lapsien turha pompottaminen paikasta toiseen tuottaa kovasti sopeutumisongelmia yms ja tältä kantilta katsottuna onkin nyt hyvä antaa asian niin sanotusti olla mikäli kaikki on hyvin.

Nuoremman kohdalta saimme pitkän sähköpostin siitä kuinka hänellä on mennyt tarhassa ja hienostihan siellä on mennyt, mitä nyt joitain pieniä nahisteluja ollut leluista mutta sehän on normaalia. Kuitenkin nuorempi vielä kyselee miksei isin tarhaan enään saa mennä, onko se kiinni, eikö äiti tykkää että käytäisiin siellä, vihaako ne siellä meitä yms kamalia kysymyksiä. Näihin yritämme vastata niin että kukaan ei saa syytä niskaansa tai jää negatiiviseen valoon. Kuitenkin lapsi ikävöi selkeästi myös toista paikkaa ja kavereita. Sehän nyt on ymmärrettävää. Pyrimme kuitenkin pitämään lapsien ystävyyssuhteita yllä edes jollain tasolla, se kuitenkin tuntuu olevan viikko viikolta vaikeampaa.

Vanhemman lapsen kohdalla saimme reissuvihon eskarin ohjaajalta, siellä hän kertoi miten lapsella on mennyt. Kuitenkaan emme saaneet kokonaiskuvaa siitä mitkä ovat ne ongelmatilanteet mitä siellä on ollut vaan meille vain kerrottiin että tilanteita on ollut sen enempää niitä avaamatta. Kuitenkin paljon hyvääkin kirjasessa oli sekä sen kirjoittamista jatketaan vielä eteenpäinkin, joka on hyvä. Etenkin vanhemman kohdalla meitä kiinnostaa kovasti kehittyminen ja sosiaaliset taidot koska ne on yksinkertaisesti menneet kehityksestä jäljessä ja syynä on se että äiti. Se että hän on lykännyt lapsen turhan aikaisessa vaiheessa videopelejen maailmaan eikä vienyt lasta esim puistoon leikkimään muiden lasten kanssa ja sosiaaliset suhteet ovat olleen neljän seinän sisällä sekä roolimallit on otettu peleistä. Itse olen pelivastainen niin kauan kunnes sen vaikutus lasten kasvuun on negatiivista. Opettavaiset pelit ovat asia erikseen, niitäkin pitää silti olla vain lisänä elämässä eikä pelkkänä sisältönä. No joo, en lähde asiaa enempää avaamaan, voisin kirjoittaa peleistä pitkään ja hartaasti mutta en jaksa.

Kuitenkin lapsilla nyt on mennyt melkoisen hyvin molemmilla. Nuorempi ihmettelee miksei hän pääse isin tarhaan ja kuka on siihen syypää. Vanhempi ymmärtää että nyt on yksi tarha ja sillä siisti, kuitenkin kouluun hän meinaa tulla tänne maalle.

Viime viikonloppuna lapset olivat jälleen meillä ja hauskaa oli. Toki meillä kun on perhetuttuna yksi tarhanopettajista joka oli myös vanhemman tarhantäti aikaisemmin niin hän tuli kylään. Vanhempi lapsi oli aivan innoissaan koko päivän odottanut että tarhantäti tulee kylään ja kun hän tuli niin sitten oltiinkin ihan hiljaa. Ei oikeastaan puhuttu hälle lainkaan vaan lapsi meni aivan lukkoon. Pikku hiljaa leikkien kautta saatiin tilannetta hieman avattua mutta kuitenkaan "mitä kuuluu?, miten eskarissa on mennyt ja mitä olet oppinut?"-kysymyksiin lapsi ei vastannut. Tunnin verran leikkivät siinä ja sitten tarhantäti alkoi tekemään lähtöä joka toi taas vaivaantuneen ilmapiirin ja hiljaisuuden. Kun tarhantäti oli lähdössä vanhempi lapsi ampaisi hänen luokseen ja halasi syvään, kertoi rakastavansa ja ikävöivänsä tätä ja sitten tulikin itku. Näin kyllä että meillä aikuisillakin oli itkussa pitelemistä koska tunnepurkaus lapsella oli niin suuri joka tottakai meihinkin vaikutti. Kuitenkin saatiin tilanne rauhoitettua ja sovittiin että mentäisiin joku kerta käymään tarhanpihassa kun kaikki lapset ovat ulkona. Eli täytynee järjestää pidennetty viikonloppu vielä kun siihen on mahdollisuus.

Mutta voin sanoa näin äitipuolena että kyllä teki pahaa nähdä lapsen itkevät ja valittavan ikäväänsä, kuinka kovasti tahtoi taas tänne. Onneksi saatiin lapset taas hyvälle tuulelle kun samaisen päivän illalla käytiin isin serkun kihlajaisissa juhlimassa ja nähtiin koko suku, kaikki mammat ja serkut yms. Kivaa oli ja tanssimaankin lapset pääsivät sekä hippaa muiden lasten kanssa leikkimään isossa salissa. Kyllä oli kemut kerrakseen. Kuitenkin serkun lapsia oli ollut niin kovasti ikävä että lähtö tuotti taas hieman ongelmaa vanhemmalle ja itku oli suuri kun piti hyvästellä. Monta tuntia ja vielä seuraavana päivänäkin itku oli herkässä kun muisteli kuinka ihana pikkuserkut olivat.

Täällä meillä kun on hieman erilaiset nämä sukulaissuhteet kun äidin luona. Täällä olemme isoa suurta perhettä, kaikki aina halaavat toisiaan ja oikeasti tää on kuin mallisuku, ei riitoja ei mitään sellaista. Kun taas äidin puolella ei pidetä kehenkään yhteyttä ja jopa isomummojen kanssa ollaan riidoissa niin ettei lapset saa niitä tavata. Eli kyllä varmasti on hieman erilaista myös lapselle tämä meidän ympäristö kuin se äidin ympäristö.

Viikonloppu meni kuitenkin kaikin puolin ihan kivasti, ei suurempia riitelyjä, kinasteluja tai muita ennen kuin vasta sunnuntaina kun tuli lapsille selväksi että äiti hakee pian heidän. Sen jälkeen olikin helvetti irti hetken aikaa, mutta isi onneksi sai korjattua tilanteen sillä että alkoi leikittää lapsia ja vei huomion muualle. Kun se äiti sieltä sitten tuli niin lapset möksäsivät hälle oikein kunnolla ja sanoivat jopa että eivät tahdo lähteä äidin luokse. Äiti ei ottanut näitä sanoja kuuleviin korviinsa vaan minä jouduin sanomaan lapsille että meillä on töitä ja ei ole tarhapaikkaakaan. Mutta siitä huolimatta sanoivat etteivät tahdo äidin luokse että haluavat olla isillä, äiti ei oikeastaan näihin asioihin reagoinut. Vasta sitten äiti reagoi kun lapset sanoivat että me halutaan asua täällä isillä että sä voit äiti aina sitten tulla yökylään. Siihen äiti naurahti ja sanoi että sellaista tuskin tulee koskaan tapahtumaan koska tuskin minä siitä pitäisin. Siihen minä sitten sanoin että äiti on aikanaan päätöksensä tehnyt ja lähtenyt tästä kodista, etten minä siihen lapsi rakkaat enään voi vaikuttaa se oli äitinne päätös. Äiti ei oikein tykännyt vastauksestani mutta turha hänen on minun niskaani syytä laittaa jottei voi talossa olla. Sanoin vielä äidille että sen eestään löytää minkä taaksensa jättää, että olisi miettinyt aikaisemmin, nyt on turha syyttävää sormea muualle osoitella.

Toivottavasti tuo kaikki edes vähän avasi äidin silmiä, mutta mieheni oli sitä mieltä että tuskinpa vaan... Veikkasi sen jopa ehkä lisäävän meidän haukuntaa lapsille ja vieraannuttamista, mutta onneksi lapset ovat todella kiintyneitä meihin ja sanovat itse että äidi puhuu tyhmiä ja valehtelee. Niin kauan saa jatkaa touhujaan kun vaan lapset eivät liikaa häiriinny tai joudu liian suuren manipuloinnin alaisiksi, sitten otamme seuraavan askeleen. Toivotaan että kuitenkin silmät avautuivat eivätkä menneet enemmän kieroon.

Tälläista tällä kertaa. Seuraavana viikonloppuna lapset tulevat taas meille, kiva kun on vain 5 päivää välissä eikä kahta viikkoa. Saa isi ja lapset viettää keskenään laatuaikaa kun minä lähden ystäväni vauvajuhliin kotipaikkakunnalleni. Saa nähdä miten menee, tämä on ensimmäinen viikonloppu kun olen poissa reilu vuoteen mutta eiköhän isi pärjää lasten kanssa siinä missä ennenkin :)

Viikonloppuja, viikonloppuja...

Tuli vähän väliä tässä kirjoittelussa kun ei vaan yksinkertaisesti kerinnyt..

Aloitetaan edellisestä kerrasta kun lapset meillä oli, muistaakseni siitä en ole vielä kirjoittanut. Viimeisin kirjoitukseni olikin aikasmoinen turhautumisen multihuipentuma, mutta olkoot, ainakin minulla on nyt jokin keino turhautumistani purkaa. Parempi täällä kuin kotona :)

No niin viimeksi viikonloppu meni ihan hyvin ja nautittiin toistemme seurasta sekä oli hauskaa. Toki oli taasen lapsien kanssa keskustelua mikseivät saa olla meillä, miksi äiti kieltää yms. vaikeita asioita. Kuitenkin yksi positiivinenkin asia oli, vanhempi lapsi kertoi että kaupungin eskarissa alkaa olemaan ihan kivaa. Tämä tottakai meitä ilahdutti kovasti että pikku hiljaa hänkin alkaa pitämään tämän hetkisestä ryhmästään yms. Lapsi kertoi kuinka oli piirrellyt, oppinut viikonpäivät etu ja takaperin, sekä vuodenaikoja. Oli innoissaan uusista asioista joita oli oppinut, kavereita hän kuitenkin kaipaisi lisää kaupungin eskariin. Niitä hänellä ei kuulemma vielä oikein ollut, mutta siltikin kertoi pärjäävänsä vaikka kinoja joidenkin lasten kanssa oli ollut. Keskustelimme harmittavat asiat pois ja jätimme asian sen puolesta sitten siihen. Vanhemman lapsen kanssa on tavattu jo näiden muutaman kuukauden aikana äitiä ongelmien takia, tämäkin selvisi meille sitten kun kyselimme äidiltä hieman lisää tästä kaveritilanteesta. Onneksi kuitenkin parempaan suuntaan mennään jo ihan lapsen itsensä takia.

Lapset olivat meillä pidennetyn viikonlopun jälleen, joka tottakai oli todella kiva juttu. Menin vaan itse sitten mokaamaan lapsien kanssa. Olimme menossa mamman luokse perjantaina kylään kun en sitten katsonut kelloa sen tarkemmin ja matkasimme tottakai täällä meidän luonamme olevan tarhan ohitta ja tietysti siihen aikaan kun siellä oli kaikki pihalla. Huutohan siitä syntyi että pakko päästä siinne moikkaamaan kaikkia. No pakkohan sinne oli mennä tervehtimään ja hauskaa lapsilla oli keskenään sekä huomattiin että kova ikävä oli toisiaan ollut. Kävimme sitten tasapuolisuuden vuoksi myös eskarin puolella sanomassa hei ja kivaa oli sielläkin. Sitten kun pääsimme autoon ja olimme lähdössä kohti mamman kotia tuli hirveä turhautuminen lapsilla ja itkut kun eivät saa olla täällä meillä ja käydä näitä tarhoja/eskareita. Mikä MOKA minulta, nyt ei olisi ehkä saanut mennä sinne koska juuri oltiin toisen paikan kanssa otettu askelia eteenpäin ja nyt sitten mentiin takapakkia koska tahdottiin taas tänne takaisin kovasti ja toisen paikan tarha oli aivan kamala ajatus. Toisaalta minä en tehnyt mitään väärää, olisihan se ollut kamala sanoa lapsille etteivät saa ystäviään käydä tervehtimässä mutta toisaalta taas itseäni aloin soimaan lapsien pahasta mielestä. Jos olisin toiminut eritavalla niin tältä kaikelta oltaisiin vältytty. No tehty mikä tehty ja oli lapsilla myös hauskaakin.

Muutoin viikonloppu oli tosi kiva, kävimme paljon kyläilemässä ja touhuttiin yhdessä kaikkea. Lapset surkuttelivat tosin samoja asioita mitä aikaisemminkin, että äidin kanssa ei tehtyä mitään, ei päässyt uimaan, ei ollut harrastuksia, oltiin vaan kotona ja piti pelata vaan. Äidin luokse lähtö meni suhteellisen ok, toki harmittihan se mutta suhteellisen hyvin meni koska isi vei heidät.Yksi syy mikä harmitti oli että ei päässyt pellolle niin paljoa kuin olisi tahtonut, se varmasti harmitti eniten. Isin kanssa oli kiva olla maataloustöissä ja tehdä kaikkea traktoreiden ja muiden työvälineiden kanssa. Lapset saivat myös mukaansa ison kasan perunoita joita olivat tahtoneet viedä tarhaan näytille kaikille, että kun oli erilaisia, eri kokoisia ja näköisiä pottuja.

Kaiken kuitenkin kruunasi se että isi tosiaan vei lapset vasta maanantai aamusta takaisin äidin kaupunkiin ja vei heidät tarhaan. Tai oikeastaan toisen tarhaan ja toisen 6-vuotis neuvolaan, johon välttämättä isin kanssa tahtoi mielummin mennä. Äiti tottakai änkesi mukaan vaikkei lapsi sitä tahtonutkaan mutta ihan hyvä vaan että tuli koska siellä suunnalla hän on se joka asioita hoitaa.
Neuvola käynti meni hyvin vaikkakin rokotus olikin ihan hirveetä kuulemma.

Siinä se viikonloppu sitten menikin ja nyt oli jo tosiaan toinen viikonloppu kun lapset meillä olivat. Kaksi viikkoa oli välissä ja voi kuinka asiat muuttuvat taas vauhdissa.Osa hyvään ja osa huonompaan suuntaan...

Perjantaina äiti toi lapset luoksemme, lapset oli aivan innoissaan, toki jälleen meni hetken aikaa että alkoivat puhumaan mutta sitä kesti ehkä n. 5 min.
Äiti jäi meille hetkeksi aikaa keskustelemaan isin kanssa tulevista viikonlopuista ja joulusta, että kuinka lapset ovat ja kenellä. Ne asiat tuli suhteellisen hyvin keskusteltua, mikä oli hyvä homma. Siinä sitten samalla kyseltiin hieman äidiltä miten tarhassa on mennyt, mitä näissä vanhempain tapaamisissa on juteltu ja kuinka hänestä lapset siellä pärjäävät. Hän oli tottakai sitä mieltä että kaikki on hyvin. Toki sitten kun kysyin että pyytävätkö lapset ikinä tänne puolelle niin hänen oli myönnettävä että kyllä sitä on hieman juteltu, alkoi myös kertomaan jotain esimerkki tapausta missä vanhempi lapsi siitä oli puhunut/kiukutellut mutta sitten mieheni meni keskeyttämään asian ja kysyi jotian muuta. IDIOOOOOOOOTTI, miksi meni keskeyttämään, onko se tyhmä vai eikö vain halunnut kuulla kun teki pahaa... Ärsyttää ihan sikana miksi meni keskeyttään koska olisi taas tämä äiti puhunut itsensä pussiin ja jäänyt kiinni valehtelusta. Sanoin miehelleni asiasta kun lasten äiti oli lähtenyt ja hän vaan tuumasi että ei hoksinut että eksä vielä jatkoi.. Sanoin vaan että kyllä olisi jatkanut ja paljastanutkin asioita, mutta kun herraa kiinnosti vaan joku koska tarhantäti jää eläkkeelle.. Aarg miten ärsyttävää.. Seuraavan kerran lasten äiti ei taas myönnä yhtään että siellä oltais mitään puhuttu.


No kaikki oli ihan ok kuitenkin siinä, saatiin puhuttua ihan kohtalaisen inhimillisesti asioista ja sitten kun oli aika lähteä niin sitten äiti vaan pyysi lapsilta halausta ja kysyi lapsilta että: "mikä tiimi on maailman paras tiimi, kenen tiimi? Noooh äitin tiimi on paras tiimi, me ollaan paras tiimi.." Lapset oli ihan että jep niin on... Katsoin suu auki että mitä hemmettiä, miksi tuolla tavalla tekee... Onkohan siellä kuinka paljon puhuttu että täällä olisi huonompi tiimi tai käännetty muksuja itsensä puolelle, en tiiä sitten... Tai tiennyt...

Vielä lähtiessään äiti mainitsi että heillä kotona on flunssaa, että jos lapsilla nousee kuume niin sitten lääkäriin. Ei voinut sitten aikaisemmin ilmoittaa että lapset ovat jo hieman kipeitä, ei olis tarvinnut tuoda ollenkaan, mielummin otetaan ne täysin terveinä koska itsellä oli tulossa tärkeä viikko, koulutuksia joka iltapäivä ja ilta joten ei saisi tulla kipeäksi. Eikä kipeitä lapsia kuskata toisesta paikasta toiseen! No tottakai se kuume nousi sitten kovasti jo lauantaina, siinä menikin sitten meidän viikonloppu lapsia hoidellessa kuntoon. Eikä me heitä lähetty kipeänä viemään mihinkään, todellakaan joten ovat vieläkin meillä! Saavat sairastaa nyt rauhassa jotta sitten paranevatkin, onneksi mamma sattui olemaan lomalla. Hän voi hoitaa lapsia päivisin kun olemme töissä sekä iltapäivällä kun toinen meistä on kursseilla. Tänään kuitenkin yritetään vielä lapset takaisin äidilleen koska loppu viikko meillä on kovin täyttä, mutta jos kuumetta niin saavat kyllä vieläkin jäädä tänne. Lapset tottakai ensimmäisenä!

Viikonlopun aikana kuitenkin tuli mitä ihmeellisempiä juttuja lasten suusta joka kertoo siitä että meitä on haukuttu, meitä vastaan ollaan käännyttämässä ja meistä ollaan vieraannuttamassa lapsia.
Lapset puhuivat paljon siitä kuinka paras niiden äiti on, joo kyllähän lapset puhuvat mutta kun se oli jo ihan älytöntä äidin hypettämistä ja kun usein perässä oli että "äiti sanoi/kertoi niin" esim. Äiti on viisaampi kuin sinä ja sitten kun kysyi että kuinka sellaista voit tietää, niin sitten vastattiin että kun äiti sanoi niin. Tai vaikka että "Kuka tämän ruuan on tehnyt?" Vastattiin että Isi... Siihen lapsi vastasi: Äiti sanoi tekevästä parempaa ruokaa kuin te, vaikka tää on kyllä tosi hyvää ruokaa, parempaa kuin äidin. Sitten kun siihen sanottiin että ei äiti voi tietää kuka tekee parempaa ruokaa niin siihen sanottiin taas että kun "äiti sanoi niin".

Kaikista ärsyttävin oli se että vanhempi kysyi multa että "Onko äidin luona meidän parempi asua ja hauskempi kuin täällä teillä kun äiti sanoi niin?" Sanoin siihen että ihan saatte itse päättää kummassa on hauskempi mutta yhtä hyvä on molemmissa ettei äiti voi noin sanoa. Sitten lapset taas sanoi että "Taas äiti valehteli". Kyllä on vaan niin perseestä että tuollaisia puhuu lapsilleen, yksikään lapsi ei tuollaista puhu ja keksi omasta päästään! Ei yksikään! Toivon vaan että lapset oppivat ja ymmärtävät äitinsä puheet ja valheet eivätkä enää pian arvosta sen puheita, koska toi touhu on jo tosi paksua. Kyllä joskus huumorilla voi tehdä mutta nyt niitä tuli niin paljon että kyllä siellä on oikein iskostettu lapsen päähän asioita ja sanoja.

Myöskin se otti päähän että lapset kertoivat etteivät saa nukutuksi äidin luona koska pelottaa ja näkevät painajaisia. En tiedä johtuuko pelaamisesta vaiko muutoin turvattomuuden olosta.
Ainakin peleinä on sellaisia mitkä eivät heille vielä sovellu, on pelejä missä on ikäraja korkea tai nyrkin kuvia. Pelaavat jopa sellaisia pelejä joita minun omat veljeni pelaavat ja sanovat ettei ne pelit todellakaan sovellu tuon ikäisille, koska niissä tapetaan raa'asti ja kidutetaan yms. Ei ihme jos lapset eivät saa nukutuksi öitään, tottakai tuollaiset tulee uniin. Kyselin sitten hieman näistä peliasioista lapsilta, niin kertoivat etteivät saa pelata tuhmia pelejä, mutta isipuoli pelaa niitä. Sitten hain piruuttani kännykälläni netistä GTA 5:n kansikuvan ja kysyin pelaatteko tätä, niin siihen nuorempi 4-vee vastasi: "Joo saadaan katsella joskus, välillä kokeilla ajaa autoa, sitten siinä ammutaan ja kerran siinä oli alasti nainen tanssi tällä tavalla (vetkas omaa kroppaansa kädet ylpäällä)" Siihen vanhempi sitten tuli äkkiä korjaamaan: " että ei saada pelata, ei katsoa ja isipuoli meinaa myydä sen pelin pois ettei saada edes kurkkia sitä". Eli toisin sanoen vanhempi tuli pelastamaan tilannetta ja valehtelemaan meille kun tietää ettei me tykätä että saavat pelata tai edes katsoa noita pelejä!

Nyt ovat saaneet pelata myös mamman luona tabletilla, pikku kakkosta, angry bird rioa ja joitakin pallopelejä koska ovat olleet kipeinä ja parempi pysyä paikallaan. Nyt kyllä ollaan nähty sitten viimeisen päälle pelidemonit ja addiktit, se millaisia nuo lapset voivat olla pelihimoissaan, ikinä aikaisemmin olla nähty niitä tollasina. Vaikka herra jestas olis kuumetta eikä jaksaisi mitään tehdä niin pakko pelata, ei voi nukkua ja kun pelin ottaa pois niin ihan hirvee tabletin etsiminen, kollaaminen, kiukuttelu ja heti huudetaan että kun on tylsää. Leikkiminen ei kuulemma ole kivaa, eikä videot kiinnosta, tahtoo vaan pelata, pelata, pelata. Joka paikkaan kiivetään katsomaan jopa 39 asteen kuumeessa onko tabletti jonkun hyllyn päällä, ihan houreessa silmät kiiluen. Ei vaan niin ku voinut käsittää miten lapsi meneekin noin sekaisin peleistä, miettiä sitten vielä että pelaa sellaisia mitkä ei niille sovellu niin millaisia ne sitten oikein on. En välttämättä edes halua tietää.. Toki tässä varmasti vaikuttaa myös toi kuume mutta siltikin oli aivan kamala nähdä, koska tilanne oli ihan niin kaoottinen että ihan kuin hyvin käyttäytyvistä lapsista kuoriutui eläimiä, eläimiä joilla oli vain yksi määränpää ja se oli pelaaminen. Aivan kamalaa katseltavaa! Toivottavasti lapset saavat äitinsä luona jotain muuta sisältöä elämäänsä pian kuin pelit vain!

Ei mulla taas muuta, eiköhän tuossa taas hetkeksi avautumista. Toivotaan että kaikki menisi parempaan suuntaan!

Heissulivei ja hellät tunteet!